Ohita
Toimeentulotuen siirtoa Kelaan kannattavat sekä kansalaiset, Kela että sosiaalijohtajat

Uutinen -

Toimeentulotuen siirtoa Kelaan kannattavat sekä kansalaiset, Kela että sosiaalijohtajat

Perustoimeentulotuen siirtämistä kunnilta Kelan hoidettavaksi on esitetty tasaisin väliajoin vuosikymmenien varrella. Nyt sosiaali- ja terveysalan kattojärjestö SOSTEn ja Kansaneläkelaitoksen tutkijat ovat selvittäneet kansalaisten, kuntien sosiaali- ja terveysjohtajien ja Kelan toimistojen johtajien mielipiteitä siirrosta. Tuoreita tutkimustuloksia on myös Vantaan kaupungin ja Kelan palveluyhteistyöstä.

Peräti 67 prosenttia suomalaisista on Kelan selvityksen mukaan sitä mieltä, että perustoimeentulotuen maksatus voitaisiin siirtää Kelan hoidettavaksi. 16 prosenttia säilyttäisi maksatuksen kuntien tehtävänä. 17 prosentilla ei ollut kantaa asiaan tai ei edes tietoa, mikä taho ylipäätään vastaa toimeentulotukiasioista.

Enemmistö kansalaisista uskoo, että Kelan hoitamana asiakkaan oikeudet toteutuisivat paremmin ja asiakkaat saisivat varmimmin myös muut etuudet, joihin he ovat oikeutettuja. Yli puolet oli sitä mieltä, että toimeentulotukea saisi nykyistä useampi siihen oikeutettu.

Suurin osa Kelan toimistojen johtajista (91 %) ja myös suuri osa kuntien sosiaali- ja terveysjohtajista (68 %) kannattaa Kela-siirtoa, selviää SOSTEn Sosiaalibarometrista ennakkotietona saadusta selvityksestä. Siirtoa vastustaa yhdeksän prosenttia Kelan toimistojen johtajista ja 32 prosenttia kuntien sosiaali- ja terveysjohtajista. Etenkin Kelan toimistojen johtajat uskovat, että siirto vähentäisi turhaa byrokratiaa. Vasta-argumenttina oli useimmin huoli siitä, että toimeentulotukiasiakkaat jäisivät nykyistä useammin vaille tarvitsemaansa sosiaalityön tukea.

Vantaan kaupungin ja Kelan yhteistoimintakokeilussa enemmistö niistä asiakkaista, joilla oli mahdollisuus verrata asiointia Kelassa ja sosiaalitoimistossa, piti Kelan palvelua nopeampana, sujuvampana, helpompana ja vähemmän byrokraattisena.

Sekä Kelan että SOSTEn tutkijat arvioivat, että perustoimeentulotuen käsittelyn siirtäminen Kelan hoidettavaksi toisi merkittäviä säästöjä mm. Kelan parempien tietoteknisten valmiuksien, tiedonsaannin ja yksinkertaisempien käsittelyprosessien takia.

Linkit

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Sydänliiton mediapalvelu

Sydänliiton mediapalvelu

Lehdistön yhteyshenkilö Mediatiedustelut Sydänliitolle 0405861919
Eeva Hietalahti

Eeva Hietalahti

Lehdistön yhteyshenkilö Johtaja, tuotteet, palvelut ja viestintä +358 40 586 1919

Sydänterveyttä läpi elämän

Sydänliitto edistää suomalaisten terveyttä ja tukee sairastuneita. Toimimme monipuolisesti niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Olemme noin 60 000 jäsenen sydänyhteisö, joka on järjestäytynyt 205 paikalliseen sydänyhdistykseen, 15 alueelliseen sydänpiiriin ja kolmeen valtakunnalliseen järjestöön (Sydänlapset ja -aikuiset ry, Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry ja Karpatiat ry).