Ohita
Taaja syke saattaa sairastuttaa

Uutinen -

Taaja syke saattaa sairastuttaa

Korkea sydämen syke voi olla merkki riskistä menehtyä sydän- ja verisuonitauteihin. Tämän on tiedetty aiemmin pätevän jo sairastuneisiin. Nyt amerikkalaistutkijat ovat todenneet, että nopeasti sykkivä sydän kielii vielä terveidenkin sydänriskeistä.

Tutkimustulokset perustuvat yli 4 000 keski-iältään 55-vuotiaan amerikkalaisen parikymmenvuotiseen seurantaan. Näistä runsaat 700 sairastui seuranta-aikana sydän- ja verisuonitautiin ja lähes 1 200 menehtyi.

Tutkijat havaitsivat, että potilailla, joiden leposyke seurannan alkaessa oli taaja, sairastuivat sydän- ja verisuonitauteihin, etenkin sydämen vajaatoimintaan. He myös menehtyivät muita todennäköisemmin. Toisaalta he kuitenkin tarvitsivat muita epätodennäköisemmin sydämen tahdistimia. Kaikkiaan tutkimuksessa mukana olleille asennettiin vajaat 50 sydämentahdistajaa.

Äskettäin Aasian ja Tyynenmeren alueella tehdyssä tutkimuksessa todettiin koholla olevan sykkeen niin ikään ennustavan kuolemanvaaraa. Tuossa tutkimuksessa korkea leposyke yhdistettiin pikemminkin aivoverenkiertohäiriöihin kuin sydän- ja verisuonitauteihin.

Tutkimus julkaistiin Journal of the American Heart Association -lehdessä.


Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Sydänliiton mediapalvelu

Sydänliiton mediapalvelu

Lehdistön yhteyshenkilö Mediatiedustelut Sydänliitolle 0405861919
Eeva Hietalahti

Eeva Hietalahti

Lehdistön yhteyshenkilö Johtaja, tuotteet, palvelut ja viestintä +358 40 586 1919

Sydänterveyttä läpi elämän

Sydänliitto edistää suomalaisten terveyttä ja tukee sairastuneita. Toimimme monipuolisesti niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Olemme noin 60 000 jäsenen sydänyhteisö, joka on järjestäytynyt 205 paikalliseen sydänyhdistykseen, 15 alueelliseen sydänpiiriin ja kolmeen valtakunnalliseen järjestöön (Sydänlapset ja -aikuiset ry, Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry ja Karpatiat ry).