Ohita
Säröt lähisuhteissa nakertavat sydäntä

Uutinen -

Säröt lähisuhteissa nakertavat sydäntä

Huolet puolisosta ja lapsista sekä näiden taholta tulevat vaatimukset lisäävät iskeemisen sydänsairauden riskin kaksinkertaiseksi. Perheen ja ystävien aiheuttama huoli ja vaatimukset lisäävät sairastumisriskiä 40 prosenttia.

Tanskalaistutkimuksessa oli mukana 8 550 miestä ja naista, joiden ikä tutkimuksen alkaessa vuonna 2000 oli 36–52 vuotta. Heitä seurattiin kymmenen vuotta tai siihen asti, kun he joutuivat ensimmäisen kerran sairaalaan iskeemisen sydänsairauden takia.

Tutkijat havaitsivat, että huoli lapsista ja heidän taholtaan tulleet vaatimukset olivat määrällisessä suhteessa sairastumiseen. Eniten huolille altistuneilla oli kaksinkertainen sairastumisriski. Myös ne, jotka jatkuvasti altistuivat puolison aiheuttamille huolille ja vaatimuksille, oli lähes kaksinkertainen sairastumisriski. Perheen ja ystävien aiheuttamat huolet lisäsivät riskiä 40 prosenttia.

Yllättäen tutkijat havaitsivat, että selvät ristiriidat puolison kanssa eivät näyttäneet olevan yhteydessä sairastumisriskiin.

Tutkimus julkaistiin European Journal of Preventive Cardiology -lehdessä.

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Sydänliiton mediapalvelu

Sydänliiton mediapalvelu

Lehdistön yhteyshenkilö Mediatiedustelut Sydänliitolle 0405861919
Eeva Hietalahti

Eeva Hietalahti

Lehdistön yhteyshenkilö Johtaja, tuotteet, palvelut ja viestintä +358 40 586 1919

Sydänterveyttä läpi elämän

Sydänliitto edistää suomalaisten terveyttä ja tukee sairastuneita. Toimimme monipuolisesti niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Olemme noin 60 000 jäsenen sydänyhteisö, joka on järjestäytynyt 205 paikalliseen sydänyhdistykseen, 15 alueelliseen sydänpiiriin ja kolmeen valtakunnalliseen järjestöön (Sydänlapset ja -aikuiset ry, Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry ja Karpatiat ry).