Tiedote -
JYSK juhlii 2500 myymälää
Vuonna 2017 JYSK saavutti suuren merkkipaalun yrityksen historiassa ja juhlii nyt 2500 JYSK-myymälää.
Laajentuminen on ollut kannustin nukkumisen ja asumisen asiantuntijalle JYSKille siitä asti, kun yrityksen perustaja Lars Larsen avasi ensimmäisen JYSK-myymälän Tanskassa vuonna 1979.
Elokuussa 2017 JYSK avasi 2500. myymälän ja toimii nyt 48 maassa, eikä matka suinkaan ole ohi.
“Tavoitteena on aina ollut saada JYSK-myymälöitä ympäri maailman, minkä eteen on vielä paljon tehtävää. 2500 myymälää on kuitenkin asia, jota haluamme juhlia. Juhlimme tarjoamalla asiakkaillemme huipputarjouksia sekä kilpailuja hienoin palkinnoin”, kertoo Lars Larsen.
Juhlimme ympäri maailman
2500 myymälää juhlistetaan kansainvälisellä kampanjalla, jossa keskitytään jatkuvaan JYSKin laajentamiseen, tuotteiden laatuun ja JYSKin arvoihin.
”2500 JYSK-myymälää ei ole hienoa vain minulle, vaan se on hyödyllistä myös meidän asiakkaillemme, sillä JYSK toimii monissa kaupungeissa nukkumisen ja asumisen asiantuntijana. Näin JYSK tarjoaa skandinaavisen huipputarjouksen kaikille”, kertoo Lars Larsen.
Loistavat työntekijät
Larsen korostaa, ettei JYSKin menestys olisi ollut mahdollista ilman JYSKin työntekijöiden panostusta vuosien aikana.
”Jatkuva kehitys ja laajentuminen vaatii taitoja ja päättäväisyyttä työntekijöiltä. Tämän takia haluan kiittää kaikkia työntekijöitämme, jotka ovat vaikuttaneet siihen, millainen JYSK on tänä päivänä”, sanoo Lars Larsen.
2015/16 tilikauden aikana JYSK avasi yli 100 uutta myymälää ja saavutti uuden liikevaihtoennätyksen - 23,2 miljardia Tanskan kruunua.
Myös Suomi juhlii
Myös kaikki Suomen 73:n JYSK-myymälän työntekijät juhlivat. ”On ollut hienoa seurata, miten innoissaan koko yritys on valmistellut tätä kaikkien aikojen suurinta kampanjaa viime kuukausien aikana”, sanoo Suomen Country Manager Ville Velin.
”Kaikki tuntuvat olevan ylpeitä tästä saavutuksesta ja siitä, miten hienoja tuloksia olemme tehneet sekä maailmanlaajuisesti että paikallisesti. Viiden peräkkäisen vuoden ennätykselliset tulokset ovat luoneet meille vahvan pohjan jatkaa laajentumista Suomessa. Jos kaikki menee suunnitellun mukaisesti, meillä on pian yli 90 myymälää. Tavoitteenamme on saada 100 myymälää seuraavan parin vuoden sisällä”, kertoo Ville Velin.
2500 JYSK-myymälää -kampanja alkaa myymälöissä ja verkossa maanantaina 25.9.
Lisätietoja:
JYSK Suomi Country Manager Ville Velin, vve@jysk.com , +358 400 579587
Aiheet
JYSK on kansainvälinen myymäläketju, jolla on skandinaaviset juuret ja joka myy kaikkea kotiin. Ensimmäinen myymälä avattiin Tanskassa vuonna 1979. Tällä hetkellä JYSKillä on yli 2 500 myymälää ja 21 000 työntekijää 48 maassa. Myymälöiden nimi on Saksassa ja Itävallassa Dänisches Bettenlager, muualla maailmassa JYSK. JYSKin omistaja on tanskalainen liikemies Lars Larsen, joka omistaa useita yrityksiä. Niiden vuotuinen liikevaihto on 27 miljardia Tanskan kruunua. JYSKin liikevaihto on 23,2 miljardia Tanskan kruunua.