Uutinen -
JYSK-myymälöiden Joulupuu-keräyksestä satoja lahjapaketteja lapsille ja nuorille
JYSK -myymälöiden henkilökunta ja asiakkaat olivat mukana tekemässä hyvää ja keräsivät lahjapaketteja eriarvoisessa asemassa oleville lapsille ja nuorille.
JYSK osallistui marraskuun viimeisellä viikolla ensimmäistä kertaa valtakunnalliseen Joulupuu –keräykseen.
Keräyksellä pyritään nostamaan esiin sitä, että Suomessa on lapsia ja nuoria, jotka elävät eriarvoisessa asemassa. Hyväntekeväisyystempauksella kerätään lahjoja lastensuojelun ja erityisen tuen piirissä oleville lapsille, joilla voi olla rajallinen mahdollisuus saada joululahjoja. Tällaisia lapsia on kuntien ja kaupunkien lastensuojelun asiakkaina maanlaajuisesti kymmeniä tuhansia, pelkästään pääkaupunkiseudulla yli 10 000. Lahjat menevät suoraan perheille ja lapsille sosiaalihuollon kautta ilman välikäsiä tai kuluja.
-Halusimme olla mukana auttamassa ja tuomassa joulumieltä lapsille, nuorille ja perheisiin, jotka muuten jäisivät vaille joulupukin tervehdystä. 48 Suomen JYSK-myymälää eri puolilla Suomea saivat yhdessä henkilökunnan ja asiakkaiden kanssa kerättyä satoja lahjapaketteja. Mukana yhteistyössä ja oman panoksensa hyvälle asialle antoivat JYSK –myymälöiden pääkaupunkiseudun kotiinkuljetuksista vastaava kuljetusyhtiö Kuljetusmaailma, joka toimitti kertyneet lahjapaketit eteenpäin paikallisille nuorkauppakamareille, kertoo keräystä JYSK-myymälöiden osalta koordinoimassa ollut aluepäällikkö Jonna Kemppainen.
Keräykseen osallistuneiden myymälöiden antama palaute Joulupuu-keräyksestä oli erittäin positiivista, ja mahdollisuus olla tekemässä hyvää koettiin erittäin myönteisenä asiana.