Tiedote -
Valmismatkatrendit
Valmismatkatrendeissä on nähtävissä selviä muutoksia ja matkanjärjestäjän tulee sopeuttaa tuotantonsa vastaamaan uusia vaatimuksia. Hotellilla on yhä suurempi merkitys lomakohteen valinnassa varsinaisen lomakohteen lisäksi. Omaan hyvinvointiin ja itsensä hemmotteluun satsataan myös yhä enemmän. Perinteisten rantalomien lisäksi halutaan tehdä lyhyitä kaupunkimatkoja tai vaikkapa juhlistaa merkkipäivää ystäväporukalla jossakin Euroopan suurkaupungissa.
Yhä useampi valitsee lomakohteen hotellin perusteella
Tjäreborgin omat Sunwing Resort –perhehotellit sekä aikuisille tarkoitetut Sunprime-hotellit ovat tulleet hyvin tunnetuiksi suomalaisten keskuudessa. Jopa niin hyvin, että seuraavalla lomalla halutaan asua samalla konseptilla toimivassa hotellissa. Sunwing- ja Sunprime-hotellien määrää lisätään tästä syystä koko ajan niihin lomakohteisiin, joihin monet haluavat matkustaa. Ensi kesänä Tjäreborgin ohjelmistoon tulee kaksi uutta Sunwing-perhehotellia Kreetalle ja Turkin Sideen. Kesän Sunprime-hotellien määrä kaksinkertaistuu ja viisi uutta Sunprime-hotellia avataan Turkissa, Kreetalle ja Kyprokselle. Näiden uusien hotellien myötä Tjäreborgilla on 13 Sunwing Resort-perhehotellia ja 10 Sunprime-hotellia. Jotta asiakkaiden olisi helpompi löytää itselle parhaiten sopiva hotelli, on erityyppiset hotellit luokiteltu selvästi kotisivuillamme. Perheille suositellaan Sunwing Resortien lisäksi SunGarden-, SunFamily- sekä SunFamily Exclusive –hotelleja kun taas ilman lapsia matkustaville sopivat hotellit on luokiteltu Sunprime-, Sunselect- ja Suncomfort-hotellikategorioihin.
Aktiiviteetti- ja hyvinvointilomien kysyntä kasvussa
Omaan hyvinvointiin ja kunnon ylläpitämiseen halutaan panostaa yhä enemmän, myös lomamatkalla. Erilaisten liikunta- ja aktiviteettilomien kysyntä on kasvanut voimakkaasti kuluneen vuoden aikana. Näistä suosituimpia ovat kuntoviikot, liikuntalomat, vaellus- ja seikkailumatkat, luonto- ja kulttuurimatkat sekä hyvinvointimatkat. Hyvinvointimatkalla Teneriffalla paneudutaan kokonaisvaltaisesti kehon ja mielen hyvinvointiin kun taas Rodoksen liikuntalomalla on kaikkea joogasta vesijumppaan ja lenkkeilystä Pilatekseen sekä Zumbaan. Uutuutena tietylle erityisryhmälle suunnattuna matkana on viittomakielelle tulkattu matka Teneriffalle.
Lyhyiden kaupunkilomien suosio kasvussa
Matkustusfrekvenssi lentäen tehtävien matkojen osalta on selvästi noussut ja yhä useampi suomalainen käy muutaman päivän kaupunkimatkoilla perinteisen rantalomamatkan lisäksi. Lento+hotelli –valmismatkapaketti varataan mielellään suurelta, tunnetulta ja luotettavaksi koetulta matkanjärjestäjältä. Tjäreborg myy eniten kaupunkimatkoja Pariisiin, Roomaan, Lontooseen, Barcelonaan ja New Yorkiin. Suurimmat kasvajat ovat Berliini, Krakova ja Lissabon.
Lähdetjä mukaan maailman pisimpään lomavideoon?
Tjäreborg kutsuu yleisöpäivinä matkamessuvieraat osallistumaan maailman pisimmän lomavideon tekoon.
Pistäydy osastollamme 6F99 niin kerromme lisää.
Aiheet
Kategoriat
Tjäreborg kuuluu Pohjoismaiden suurimpaan matkanjärjestäjäkonserniin, Thomas Cook Northern Europeen (1,5 miljoonaa matkustajaa/vuosi). Tjäreborgin vuosittainen matkustajamäärä on n. 195.000. Thomas Cook Northern Europeen kuuluu matkanjärjestäjätoimintaa Suomessa (Tjäreborg), Ruotsissa (Ving ja Globetrotter), Norjassa (Ving) ja Tanskassa (Spies) sekä hotelliketjut Sunwing Resort ja Sunprime Resorts ja tilauslentoyhtiö Thomas Cook Airlines Scandinavia. Thomas Cook Northern Europe on osa kansainvälistä matkailualan konsernia Thomas Cook Group plc:tä, joka on noteerattu Lontoon pörssissä. Thomas Cook Group plc:n vuosittainen matkustajamäärä on n. 19 miljoonaa.