Ohita
Tjäreborg vähentää lomamatkojen ilmastovaikutuksia

Tiedote -

Tjäreborg vähentää lomamatkojen ilmastovaikutuksia

Matkanjärjestäjä Tjäreborg ja emokonserni Nordic Leisure Travel Group esittelevät uuden vastuullisuusstrategian, joka asettaa kunnianhimoisia tavoitteita lomamatkailun ilmastovaikutusten vähentämiselle. Konsernin lomalentoyhtiössä aiotaan vähentää päästöjä 25 prosenttia per matkustajakilometri vuoteen 2030 mennessä ja vuoteen 2050 mennessä tavoitellaan nollatason hiilidioksidipäästöjä. Tjäreborgin omissa konseptihotelleissa siirrytään kokonaan käyttämään uusiutuvia energialähteitä 2030 mennessä.

Kaipuu ulkomaan lomamatkoille on ollut suurta koko pandemia-ajan, ja matkavarausten määrä Pohjoismaissa onkin ampaissut jyrkkään nousuun rajoitusten purkamisen myötä. Myös Suomessa kysyntä on selkeässä nousussa. Samalla koko matkailualalla on suuri vastuu yhä kestävämmistä lomamatkoista, ja Tjäreborg haluaa ottaa haasteen vastaan.

– Tämä on tärkein matkamme. Me haluamme olla osa ratkaisua ja tuottaa yhä kestävämpiä lomamatkoja. Se on aivan välttämätöntä. Meillä on selkeät tavoitteet ja suunnitelma vuoteen 2030 sekä kunnianhimoinen strategia, joka ulottuu aina vuoteen 2050, sanoo Jessica Virtanen, Tjäreborgin Suomen maajohtaja.

Lentojen osuus kaikista hiilidioksidipäästöistä on globaalisti noin 3 prosenttia. Lomamatkan ilmastojalanjälki koostuu lisäksi hotellitoiminnasta ja aktiviteeteista lomakohteessa. Lentäen tehtävien lomamatkojen joukossa lomalentopaketti kuuluu resurssitehokkaimpiin lomamuotoihin, sillä lennoilla tehdään harvoin välilaskuja ja niin lennot kuin hotellitkin varataan täyteen. Tjäreborgilla on myös omia konseptihotelleja (Sunwing Family Resorts, Sunprime Hotels ja O.B.C. by Sunwing), joille on asetettu erityisen korkeat vaatimukset.

– 90-luvulta lähtien olemme tehneet jo paljon sen eteen, että lomaelämykset olisivat mahdollisimman kestävästi tuotettuja. Vuosituhannen vaihteesta tähän päivään lentoyhtiömme on jo alentanut hiilidioksidipäästöjä 20 prosenttia per matkustajakilometri. Vuodesta 2019 ilmastokompensaatio on sisältynyt kaikkiin lomamatkoihimme. Olemme ylpeitä tähänastisista saavutuksista, mutta emme voi tyytyä niihin, vaan rimaa on nostettava entisestään, toteaa Virtanen.

Tjäreborgin vastuullisuustavoitteisiin sisältyy muun muassa:

  • Oman lentoyhtiön hiilidioksidipäästöjen alentaminen vuoden 2019 tasosta edelleen 25 prosentilla vuoteen 2030 mennessä. Tavoite saavutetaan vaihtamalla koko konekanta uusiin, polttoainetehokkaampiin lentokoneisiin sekä lisäämällä kestävämpien polttoaineiden käyttöä ja optimoimalla lentojen tehokkuutta edelleen.
  • Omissa konseptihotelleissa siirrytään pelkästään uusiutuvien energialähteiden käyttöön vuoteen 2030 mennessä.
  • Kaikilla omilla hotelleilla on korkeimman tason Travelife-sertifiointi vuoden 2022 aikana.
  • Kaikista kertakäyttöisistä muovituotteista lennoilla ja omissa hotelleissa luovutaan 2023 loppuun mennessä.
  • Palmuöljyä sisältävät tuotteet poistetaan omista ravintoloista viimeistään 2023 aikana ja hotellien Mini Marketeista viimeistään 2025 aikana.
  • Osallistuminen yhteisöjä hyödyttäviin projekteihin ja kumppanuuksiin lomakohteissa ja myös kotimaassa.

Strategia kokonaisuudessaan – vuoteen 2050 ulottuvat vastuullisuustavoitteet ja toimenpiteet ennen vuotta 2030.

Lisätiedot: Jessica Virtanen, maajohtaja, Tjäreborg, jessica.virtanen@tjareborg.fi, p. 040 524 7116

Aiheet


http://www.tjareborg.fi/

Tjäreborg on toiminut Suomessa matkanjärjestäjänä vuodesta 1966 lähtien.

Yhteyshenkilöt

Lehdistön päivystyspuhelin

Lehdistön päivystyspuhelin

Lehdistön yhteyshenkilö +358438248809
Jessica Virtanen

Jessica Virtanen

Lehdistön yhteyshenkilö Maajohtaja +358405247116

Tjäreborg - Nordic Leisure Travel Group

Tjäreborg on toiminut Suomessa matkanjärjestäjänä vuodesta 1966 lähtien. Tjäreborgin tarjonnassa on yli 400 matkakohdetta yli 50 maassa. Tjäreborg myy tilauslennoilla tehtäviä valmismatkoja, reittilennoilla tehtäviä kaupunki- ja kaukomatkoja, risteilyjä, jalkapallomatkoja sekä lentolippuja ja hotellimajoituksia. Tjäreborgin vuosittainen matkustajamäärä on n. 185.000. Tjäreborg on osa Pohjoismaista Nordic Leisure Travel Group konsernia, johon kuuluvat Tjäreborgin lisäksi matkanjärjestäjät Ving Ruotsissa ja Norjassa, Spies Tanskassa sekä tilauslentoyhtiö Sunclass Airlines.

Tjäreborg

Urho Kekkosen katu 3 B
00100 Helsinki