Tiedote -
Suomalaiset matkustavat yhtä paljon tai enemmän kuin aiemmin
Suomalaiset luottavat omaan talouteensa ja 87 % suomalaisista matkustaa yhtä paljon tai enemmän kuin aikaisemmin
Suomalaisten luottamus omaan talouteen ei ole vaikuttanut heidän kulutukseensa. Ulkomaille suuntautuvien lentäen tehtävien matkojen määrä on pysynyt samalla tasolla viimeisen vuoden aikana. Tämä käy ilmi Tjäreborgin teettämästä asiakaspaneelikyselystä, joka suoritettiin maaliskuun 2012 aikana. Kyselyyn vastasi 28 101 suomalaista.
62 % kyselyyn vastanneista kertoo, että luottamus omaan talouteen ei ole vaikuttanut heidän kulutukseensa. 24 % vastanneista ilmoittaa luottamuksen omaan talouteen vaikuttaneen lisäävästi omaan kulutukseen. Loput 14 % vastaajista kertoo vaikutuksen olleen negatiivinen.
63 % kyselyyn vastanneista kertoo ulkomaille suuntautuvien lentäen tehtävien vapaa-ajan matkojen määrän pysyneen samana viimeksi kuluneen vuoden aikana. 24 % vastaajista kertoo matkustuksen lisääntyneen ja 13 % vastaajista kertoo vapaa-ajan matkustuksen vähentyneen.
Suomalaisten kiinnostus kaupunkimatkoja kohtaan on lisääntynyt; 41 % vastaajista kertoo kiinnostuksen kaupunkimatkoja kohtaan lisääntyneen, 54 % vastaajista kertoo kiinnostuksen kaupunkimatkoja kohtaan pysyneen samana ja 5 % vastaajista kertoo kiinnostuksen vähentyneen.
Kreikka edelleen suosituin kesän suosituin rantalomakohde
Asiakaspaneelin vastauksista ilmenee, että Kreikka on edelleen
suomalaisten suosituin kesälomakohde. Kreikan saarista suosituimmat ovat
Kreeta ja Rodos. 24 % vastaajista kertoo Kreikan olevan kiinnostavin
lomakohde kesällä. Seuraavaksi kiinnostavin on Turkki 15 %:n
kannatuksella. Kyselyn tulosten mukaan kesän "top 5" rantalomakohteet
ovat:
1. Kreikka
2. Turkki
3. Espanja
4. Bulgaria
5. Kroatia
Rooma, Pariisi ja Barcelona kiinnostavimmat kesäkaupunkikohteet
Kiinnostavimmiksi kaupunkilomakohteiksi nousevat Rooma, Pariisi ja
Barcelona. Nämä kolme kaupunkia saavat yhtä paljon kannatusta
kiinnostavimpana kesälomakaupunkina. "Top 10" –listaan
suosituimmuusjärjestyksessä mahtuvat nämä tunnetut kaupungit:
1. Rooma
2. Pariisi
3. Barcelona
4. Lontoo
5. New York
6. Praha
7. Budapest
8. Berliini
9. Lissabon
10. Amsterdam
Aiheet
Kategoriat
Tjäreborg kuuluu Pohjoismaiden
suurimpaan matkanjärjestäjäkonserniin, Thomas Cook Northern Europeen
(1,5 miljoonaa matkustajaa/vuosi). Tjäreborgin vuosittainen
matkustajamäärä on n. 195.000. Thomas Cook Northern Europeen kuuluu
matkanjärjestäjätoimintaa Suomessa (Tjäreborg), Ruotsissa (Ving ja
Globetrotter), Norjassa (Ving) ja Tanskassa (Spies) sekä hotelliketjut
Sunwing Resort ja Sunprime Resorts ja tilauslentoyhtiö Thomas Cook
Airlines Scandinavia. Thomas Cook Northern Europe on osa kansainvälistä
matkailualan konsernia Thomas Cook Group plc:tä, joka on noteerattu
Lontoon pörssissä. Thomas Cook Group plc:n vuosittainen matkustajamäärä
on n. 19 miljoonaa.