Tiedote -
Joulun ja uudenvuoden matkojen kysyntä ennätysvilkasta
Erityisen pitkät vapaat joulun ja uudenvuoden aikaan ovat saaneet suomalaiset varaamaan lomamatkoja ennätysvauhtia. Matkoja on myyty 21 % enemmän kuin vastaavana aikana viime keväänä. Arkipäiville osuvat juhlapyhät ovat vaikuttaneet myös siihen, että kahden viikon matkoja myydään erityisen paljon. Pitkien vapaiden hyödyntäminen näkyy erityisesti kaukomatkojen kysynnässä ja useat lähdöt ovat jo loppuunmyytyjä. Myös Kanariansaarten joulumatkojen varausaste on huomattavasti korkeampi kuin vastaavana aikana viime vuonna.
Thaimaa kaukomatkojen ykkönen
Suosituimmat kaukolomakohteet ovat viime joulun tapaan Thaimaassa, missä suosikkikohteita ovat Phuket ja Krabi sekä Bangkok yhdistettynä johonkin Keski-Thaimaan rantalomakohteeseen. Myös muiden kaukolomakohteiden, kuten Kuuban, Meksikon, Vietnamin, Gambian ja Intian Goan, varaustilanne on huomattavasti viime vuotta edellä.
Kestosuosikit pitävät pintansa
Gran Canaria ja Teneriffa ovat aikaisempien vuosien tapaan kaikkein suosituimpia joulun ja uudenvuoden matkakohteita. Varsinkin perhehotellien kysyntä on ollut ennätysvilkasta. Joulun aikaan matkaseurueiden koko on isompi kuin muina vuoden aikoina ja tästä johtuen perhehotellien isot huoneistot ovat kysyttyjä. Myös Egyptin kysyntä on palautumassa laajan All Inclusive -hotellitarjonnan ansiosta.
Itse räätälöityjen matkojen kysyntä jatkaa nousuaan
Reittilennoilla tehtävien kaukomatkojen varaustilanne on 47 % korkeampi kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Näiden matkojen osalta suosituimmat kohteet ovat tämänhetkisen varaustilanteen mukaan Bali, Miami, Mauritius, Dominikaaninen tasavalta sekä Malediivit. Balin varaustilanne on kolminkertainen verrattuna viime vuoteen. Jo jonkin aikaa markkinoilla olleet lentäen tehtävät USA:n kiertomatkat ovat saavuttaneet suuren suosion. Tarjolla on kaksi eri reittiä: USA:n itärannikon ja länsirannikon kiertomatkat.
Aiheet
Kategoriat
Tjäreborg kuuluu Pohjoismaiden suurimpaan matkanjärjestäjäkonserniin, Thomas Cook Northern Europeen (1,5 miljoonaa matkustajaa/vuosi). Tjäreborgin vuosittainen matkustajamäärä on n. 195.000. Thomas Cook Northern Europeen kuuluu matkanjärjestäjätoimintaa Suomessa (Tjäreborg), Ruotsissa (Ving ja Globetrotter), Norjassa (Ving) ja Tanskassa (Spies) sekä hotelliketjut Sunwing Resort ja Sunprime Resorts ja tilauslentoyhtiö Thomas Cook Airlines Scandinavia. Thomas Cook Northern Europe on osa kansainvälistä matkailualan konsernia Thomas Cook Group plc:tä, joka on noteerattu Lontoon pörssissä. Thomas Cook Group plc:n vuosittainen matkustajamäärä on n. 19 miljoonaa.