Työympäristö muuttuu yhä vaativammaksi, pysyykö työntekijä tahdissa mukana?

Anne Niemi-Hakala

Työympäristö muuttuu ja käy yhä vaativammaksi ainakin työelämän konkareille, kuten myös juuri työelämään astuneille nuorille. Ajattelen oman työurani alkua sähkökirjoituskoneineen, tehokirjoittimineen ja huoneen kokoisten päätietokoneiden aikana. Kaikki tekniikka oli mystistä ja ihmeellistä. Nyt se on arkipäiväistä ja elämää helpottavaa – vai onko?

Käytämme paljon aikaa sähköpostien parissa, intranetiin pitää tuottaa tasokasta viestintää ja verkkosivujen pitää olla täynnä asiakasta hyödyttävää ja helposti löydettävää tietoa. Työvälineiden oletaan olevan sujuvasti jokaisen hallussa, olet sitten työelämän juniori tai seniori. Väkeä on vähennetty eikä aikaa työn lomassa opetteluun juurikaan ole. Nuoria ei ehditä perehdyttää työvälineisiin riittävästi vaan ajatellaan, että hehän ovat syntyneet tietokoneen kanssa. Yllätyksenä tulee esille, ettei sama nuori hallitsekaan Excelin vaativampaa käyttöä ja tuota hyvin jäsenneltyä ja tyylikästä PowerPoint-esitystä, vaikka verkkokaupasta ostaminen onkin osa arkea.

Työympäristö on vaativa, jopa armoton. Heikkoudet paljastuvat helposti. Henkilö joutuu turvautumaan työkaverin apuun työvälineiden käytössä, vaikka hän on juuri rekrytointihaastattelussa väittänyt hallitsevansa Office-ohjelmat erinomaisesti. Olisiko työntekijän taidot kannattanut testata  yksinkertaisilla tehtävillä ja laatia hänelle sen perusteella osaamisen kehittämissuunnitelma? Mikäli henkilö on muuten hyvä tyyppi, näin kannattaisi tehdä. Täydellistä osaajaa ei nimittäin ole olemassakaan. Jos henkilö on teknisesti taitava, häneltä voi puuttua kokemuksen kautta saavutettu näkemys siitä, miten taitojaan parhaiten hyödyntäisi yrityksen liiketoiminnan kannalta.

Entä työpaikan konkari, joka osaa oman työtehtävänsä varmoin ottein, mutta on jäänyt jälkeen tietoteknisestä kehityksestä? Hän saa juuri ja juuri aikaan sähköpostin, mutta viestinnällisesti tyyli ontuu taitamattomuutta. Tiiminsä esimiehenä hänen tulisi laatia raportteja ja PowerPoint-esityksiä eikä assistentteja, joiden puoleen kääntyä, ole enää organisaatiossa. Kuka kertoisi hänelle kuuden kohdan säännöstä: 6 diaa, 6 ranskalaista viivaa, 6 sanaa jokaisessa kohdassa? Diat on kirjoitettu täyteen ilman yhtäkään elävöittävää kuvaa. Viestintäammattilaisilla on muutakin työtä kuin auttaa kollegoita esitysmateriaalien tuottamisessa.

Tunsin erään Erkin, jonka sähköpostiviestit olivat aikoinaan lyhyitä ja tylyjä ilman alku- ja lopputervehdystä. Suorastaan pelotti miettiä, mitä asiakkaat niistä ajattelivat. Myöhemmin minulle selvisi, että kyseessä oli työvälineen huono hallinta, ei karkea luonne. Koulutuksen avulla hän sai varmuutta työvälineiden käyttöön ja viestintä parani huomattavasti. Konkarin paluu tulevaisuuteen on organisaation vastuulla. Tunnen vielä joitakin ”Viimeisiä Mohikaaneja”, jotka sanovat ”Facebookiin en liity ikinä”. Paljon useampi on siihen liittynyt, joko yrityksensä kehotuksesta tai yksityishenkilönä. Yhteisöllisten viestintävälineiden vastustaminen on turhaa sillä ne ovat tulleet jäädäkseen. Ellei muuten, niin oman työmarkkina-arvonsa säilyttämisen vuoksi, kannattaa päivittää tietonsa myös tällä saralla.