Ohita

Kategoriat: tekoäly

Näin luot tekoälyllä arvoa – kuusi vinkkiä yritysjohdolle

Näin luot tekoälyllä arvoa – kuusi vinkkiä yritysjohdolle

Suomi on Euroopan digitalisoituneimpia maita, mutta yritysjohtajat epäröivät silti tekoälyn käyttöönotossa. Uhkana on, että kasvumahdollisuudet menevät sivu suun, kun tekoälystä ei tiedetä tarpeeksi. TCS jakaa kuusi vinkkiä yritysjohdolle tekoälysiirtymän pohjustamiseksi.
TCS:n tekemän tuoreen tutkimuksen mukaan lähes joka kolmas pohjoismainen yritysjohtaja haluaa odottaa ja seurata, miten muut

Kuva: Rob Hampson, Unsplash

Käytöksen havainnointia ja luksuskauppaa – Nämä kolme ilmiötä määrittävät talousrikosten torjunnan maailmaa vuonna 2024

Voiko pankin mobiilisovellus huomata käyttäjänsä käyttäytyvän oudosti ja pysäyttää siten pankkihuijauksen? Entä miksi luksustuotteiden kauppiaat omaksuvat samoja turvaratkaisuja, joita pankit aikoinaan kehittivät? TCS:n huippuasiantuntija kertoo tuoreet havaintonsa talousrikosten torjunnan maailmasta.
Talousrikollisuus koskettaa jokaista meistä. Arviot harmaan talouden osuudesta Suomen bruttoka

TCS lanseerasi WisdomNext™-alustan, joka helpottaa generatiivisen tekoälyn käyttöönottoa yrityksissä

TCS lanseerasi WisdomNext™-alustan, joka helpottaa generatiivisen tekoälyn käyttöönottoa yrityksissä

TCS AI WisdomNextTM -alusta tarjoaa ainutlaatuisen kyvyn vertailla eri pilvipalveluissa saatavilla olevia generatiivisen tekoälyn työkaluja ja malleja yhdessä käyttöliittymässä, minkä ansiosta asiakkaat voivat vauhdittaa tekoälyn laajamittaista käyttöönottoa.
Lisäksi alusta sisältää käyttövalmiita, sisäänrakennetuilla suojausmekanismeilla varustettuja yritysratkaisumalleja, jolloin suurten orga

Kuva: Marcus Loke, Unsplash

Näyttääkö sinunkin kauppareissusi tulevaisuudessa tältä? "Tekoälystä on hyödynnetty vasta pintaraapaisu"

Tekoäly herättää innostusta kaikkialla, ja jotkut puhuvatkin jo tekoälybuumin ylikuumenemisesta. Alan asiantuntijat kuitenkin uskovat edelleen vankasti, että tekoälyyn pohjautuvat teknologiset ratkaisut tulevat mullistamaan liiketoimintaa. TCS:n asiantuntijat uskovat, että tekoälystä on tähän saakka hyödynnetty kaupan alalla vasta pintaraapaisu.
”Tekoäly muovaa liiketoimintaa myös vähittäiskaup

TCS kehitti huippujuoksijalle maailman ensimmäisen ihmissydämen digitaalisen kaksosen

TCS kehitti huippujuoksijalle maailman ensimmäisen ihmissydämen digitaalisen kaksosen

Kaksinkertainen olympiamaratoonari Desiree ”Des” Linden on maailman ensimmäinen digitaalisen sydämen omistaja. Digitaalinen sydän on kehitetty urheilusuoritusten optimointiin ja henkilökohtaisen terveyden edistämiseen. Digitaalisten kaksosten teknologia muuttaa jo nyt tapoja, jolla huippu-urheilijat harjoittelevat, kilpailevat ja hoitavat terveyttään.
Yhdysvaltalainen maratonjuoksija Des Linden

Kuva: Marek Piwnicki, Unsplash

TCS vahvistaa tekoälyosaamistaan – lanseeraa generatiivisen tekoälyn praktiikan yhteistyössä AWS:n kanssa

TCS AWS GenAI -praktiikka rakentaa vastuullisia tekoälypalveluita kaikille toimialoille. Maailman suurin franchising-hotelliketju Wyndham Hotels & Resorts laajentaa strategista kumppanuuttaan TCS:n ja AWS:n kanssa hyödyntääkseen generatiivisen tekoälyn palveluita digitalisaatiomatkallaan.
HELSINKI, 7.12.2023: Globaali IT-palvelutalo Tata Consultancy Services (TCS) on lanseerannut generatiiv

Kuva: Einar Aslaksen

TCS ja Munch-museo kehittävät yhteistyössä uraauurtavaa tekoälyyn perustuvaa taidekokemusta

Tata Consultancy Services ja Oslon Munch-museo kehittävät yhteistyössä interaktiivista, tekoälyyn perustuvaa museokokemusta, joka esittelee Edvard Munchin taidetta ja juhlistaa hänen innovatiivista ja inklusiivista voimaansa.
HELSINKI, 21.11.2023: Tata Consultancy Services (TCS) on ryhtynyt rakentamaan interaktiivista ja immersiivistä taidekokemusta museokävijöille yhteistyössä Oslon Munch-mus

TCS ennustaa vuoden 2024 kyberturvatrendit – tekoälystä tulee sekä hyökkääjän että tietoturva-asiantuntijan työkalu, tietoturvajohtajien rooli kohoaa yhä tärkeämmäksi

TCS ennustaa vuoden 2024 kyberturvatrendit – tekoälystä tulee sekä hyökkääjän että tietoturva-asiantuntijan työkalu, tietoturvajohtajien rooli kohoaa yhä tärkeämmäksi

Vuotta 2024 leimaa uhkien, digitaalisten ekosysteemien ja sääntelyn monimutkaistuminen, arvioi TCS:n kyberturvatrendien ennuste vuodelle 2024. Yhtiö uskoo, että kyberturva nousee yhä useammin ylemmän johdon agendalle, ja että organisaatiot joutuvat etsimään uusia tapoja saadakseen riittävästi tietoturvaosaajia palvelukseensa.
Globaali IT-palvelutalo Tata Consultancy Services (TCS) on listannut

TCS tekee suuria investointeja tekoälyyn: aikoo kouluttaa 25 000 asiantuntijaa ja julkisti uuden generatiivisen tekoälyn palvelutarjooman

TCS tekee suuria investointeja tekoälyyn: aikoo kouluttaa 25 000 asiantuntijaa ja julkisti uuden generatiivisen tekoälyn palvelutarjooman

Tata Consultancy Servicesin Generative AI Enterprise Adoption -palvelutarjooma toimii Microsoftin pilvialustalla. Se auttaa asiakkaita kasvattamaan ja uudistamaan liiketoimintaa innovaatioiden ja generatiivisen tekoälyn avulla.
HELSINKI, 7.7.2023: Globaali IT-palvelutalo Tata Consultancy Services (TCS) on syventänyt yhteistyötään Microsoftin kanssa generatiivisen tekoälyn parissa. TCS laajentaa

Tutkimus: Yritysjohtajat uskovat, että pilvi luo yhä kasvua – lähes 80 % aikoo investoida tekoälyyn talouden epävarmuudesta huolimatta

Tutkimus: Yritysjohtajat uskovat, että pilvi luo yhä kasvua – lähes 80 % aikoo investoida tekoälyyn talouden epävarmuudesta huolimatta

Ylin johto panostaa pilvipalveluihin, koska he uskovat niiden edistävän innovaatioita, vastuullisuutta ja tekoälyn käyttöä. Valtaosa yrityksistä on kuitenkin vasta pilvimatkansa alussa, eikä kykene vielä hyödyntämään pilven kaikkia mahdollisuuksia liiketoiminnassaan.
Globaalin IT-palvelutalo Tata Consultancy Servicesin (TCS) tuore Connected Future: How Cloud Drives Business Innovation -tutkimu

Katsaus digitalisaatioon: Näin tekoäly automatisoi logistiikka-alaa – auttaa vähentämään päästöjä ja kasvattamaan voittoja

Katsaus digitalisaatioon: Näin tekoäly automatisoi logistiikka-alaa – auttaa vähentämään päästöjä ja kasvattamaan voittoja

Tavaroille odotetaan nykypäivänä toimituksia jopa saman päivän aikana. Kasvava kysyntä yhä nopeammille kuljetuksille vaatii enemmän resursseja, monimutkaistaa toimitusketjuja ja lisää hiilidioksidipäästöjä. Globaali IT-palvelutalo Tata Consultancy Services (TCS) esittää uudessa katsauksessaan, miten kuljetus- ja logistiikkayritykset voivat parantaa kannattavuutta, ekologisuutta ja palvelunsa nopeu

PostNord ja TCS tehostavat kuljetuksia kameroiden ja tekoälyn avulla – uusi järjestelmä tuo merkittävät säästöt

PostNord ja TCS tehostavat kuljetuksia kameroiden ja tekoälyn avulla – uusi järjestelmä tuo merkittävät säästöt

TCS:n kehittämä järjestelmä auttaa PostNordia maksimoimaan kuorma-autojen täyttöasteen. Ratkaisu vähentää tarvittavia ajokilometrejä 5–10 prosentilla, kun jo yhden prosentin säästö maksaisi järjestelmän takaisin kolmessa kuukaudessa.
PostNord on ottanut käyttöön uuden järjestelmän kuljetusten lastaamisen tehostamiseksi terminaaleissaan Ruotsin Härrydassa ja Tanskan Køgessä. Tekoälyyn, tavallis

Katsaus digitalisaatioon: Näin uhkamallinnus vahvistaa tietoturvaa ja ihmisaivojen lailla toimivat laitteet mullistavat laskentakapasiteetin

Katsaus digitalisaatioon: Näin uhkamallinnus vahvistaa tietoturvaa ja ihmisaivojen lailla toimivat laitteet mullistavat laskentakapasiteetin

Globaali IT-palvelutalo Tata Consultancy Services (TCS) tarkastelee tuoreessa katsauksessaan kyberturvaa sekä neuromorfisia prosessoreja, jotka on rakennettu jäljittelemään ihmisaivoja. Prosessorit vievät tekoälypohjaista tiedonkäsittelyä lähemmäs datan keräämispaikkaa.
Uhkamallinnus turvaa organisaatioita kyberhyökkäyksiltä
Pilvilaskenta on luonut uusia mahdollisuuksia mallintaa ja kohdata

Katsaus digitalisaatioon: Kahden tunnin maratonista pian todellisuutta? Näin teknologia voi parantaa urheilusuoritusta

Katsaus digitalisaatioon: Kahden tunnin maratonista pian todellisuutta? Näin teknologia voi parantaa urheilusuoritusta

Hyvä valmentaja saa urheilijan yltämään kovatasoisempiin suorituksiin. TCS uskoo, että kehittyvä digitaalisten kaksosten teknologia voi olla pian urheilijalle yhtä hyödyllinen tuki kuin huippuvalmentajakin. Teknologian avulla moni urheilija voi rikkoa kahden tunnin maratonin maagisen rajan jo vuoteen 2030 mennessä.
Tällä hetkellä monet urheilijat maksimoivat jo suoritustaan esimerkiksi puettava

Katsaus digitalisaatioon: autonominen ajaminen ja uudet teknologiat edistävät liikenteen kehitystä

Katsaus digitalisaatioon: autonominen ajaminen ja uudet teknologiat edistävät liikenteen kehitystä

Globaali IT-palveluyhtiö TCS tarkastelee tuoreessa katsauksessaan, kuinka uusimmat teknologiat viitoittavat tietä autoteollisuuden kehitykselle muun muassa autonomisen ajamisen ja ennakoivan huollon osalta. Myös Suomen ympäristöministeriö on käsitellyt autonomisen liikenteen kehitystä kesäkuussa 2022 julkaistussa Autoilu kestävässä liikennejärjestelmässä -artikkelissaan, jossa se totesi tekoälyn j

Katsaus digitalisaatioon: tulevaisuuden kauppa perustuu luottamukseen ja älyteknologioihin

Katsaus digitalisaatioon: tulevaisuuden kauppa perustuu luottamukseen ja älyteknologioihin

Globaali IT-palveluyhtiö TCS tarkastelee tuoreessa katsauksessaan vähittäiskaupan tulevaisuutta ja esittelee keinoja, joilla kauppiaat voivat älyteknologian avulla houkutella asiakkaita takaisin myymälöihin koronapandemian jälkeen.
Perinteisten kassatyöntekijöiden muuttuva rooli
Tulevaisuudessa vähittäiskauppojen ostokokemusta tehostetaan entisestään modernin teknologian ja tekoälyn avulla.

Katsaus digitalisaatioon: Tekoälyllä ja kvanttiteknologialla rakennetaan tulevaisuutta

Katsaus digitalisaatioon: Tekoälyllä ja kvanttiteknologialla rakennetaan tulevaisuutta

Maailman johtava IT-palveluyhtiö Tata Consultancy Services (TCS) on edelläkävijä myös tekoälyn ja kvanttiteknologian tutkimuksessa ja hyödyntämisessä. Tässä digitalisaatiokatsauksessa syvennytään näihin teknologioihin ja niiden mahdollisuuksiin organisaatioille sekä pohditaan, mikä hidastaa uusien teknologioiden käyttöönottoa.
Tekoälyn tekemistä päätöksistä on kerrottava läpinäkyvästi
Tekoä

Näytä lisää

Tata Consultancy Services (TCS)

TCS on globaali IT-palveluita, konsultointia ja liiketoimintaratkaisuja tarjoava yhtiö, joka on toiminut monien maailman suurimpien yritysten muutoskumppanina jo yli 56 vuoden ajan.

TCS on osa Tata-konsernia, joka on Intian suurin teollinen monialayritys. TCS työllistää yli 601 000 huippupätevää konsulttia 55 maassa ja sen liikevaihto oli 31.3.2024 päättyneellä tilikaudella 29 miljardia Yhdysvaltain dollaria. TCS on listattu BSE- ja National Stock Exchange -pörsseissä Intiassa. TCS:n proaktiivinen asennoituminen ilmastonmuutokseen ja palkittu työ yhteisöjen hyväksi eri puolilla maailmaa on tuonut yhtiölle aseman merkittävissä kestävän kehityksen mittareissa, kuten MSCI Global Sustainability Index ja FTSE4Good Emerging Index.

TCS Pohjoismaissa

TCS on toiminut Pohjoismaissa vuodesta 1991. Yrityksen suomalaisia, ruotsalaisia, norjalaisia ja tanskalaisia asiakkaita palvelee kaikkiaan 20 000 asiantuntijaa. Viimeksi kuluneiden 15 vuoden aikana TCS:n asiakkaat ovat joka vuosi valinneet yrityksen parhaaksi IT-konsultointipalvelujen toimittajaksi Pohjoismaissa. TCS on myös saanut huipputyönantajan Top Employer -tunnustuksen Suomessa neljä vuotta peräkkäin.

Lisätietoja osoitteessa www.tcs.com.

Tata Consultancy Services TCS

Itämerenkatu 5
00180 Helsinki
Finland

Vieraile muissa uutishuoneissa