Ohita

Aiheet: Neuvontatoiminta

Näin luot tekoälyllä arvoa – kuusi vinkkiä yritysjohdolle

Näin luot tekoälyllä arvoa – kuusi vinkkiä yritysjohdolle

Suomi on Euroopan digitalisoituneimpia maita, mutta yritysjohtajat epäröivät silti tekoälyn käyttöönotossa. Uhkana on, että kasvumahdollisuudet menevät sivu suun, kun tekoälystä ei tiedetä tarpeeksi. TCS jakaa kuusi vinkkiä yritysjohdolle tekoälysiirtymän pohjustamiseksi.
TCS:n tekemän tuoreen tutkimuksen mukaan lähes joka kolmas pohjoismainen yritysjohtaja haluaa odottaa ja seurata, miten muut

Kuva: Rob Hampson, Unsplash

Käytöksen havainnointia ja luksuskauppaa – Nämä kolme ilmiötä määrittävät talousrikosten torjunnan maailmaa vuonna 2024

Voiko pankin mobiilisovellus huomata käyttäjänsä käyttäytyvän oudosti ja pysäyttää siten pankkihuijauksen? Entä miksi luksustuotteiden kauppiaat omaksuvat samoja turvaratkaisuja, joita pankit aikoinaan kehittivät? TCS:n huippuasiantuntija kertoo tuoreet havaintonsa talousrikosten torjunnan maailmasta.
Talousrikollisuus koskettaa jokaista meistä. Arviot harmaan talouden osuudesta Suomen bruttoka

Kuva: Marcus Loke, Unsplash

Näyttääkö sinunkin kauppareissusi tulevaisuudessa tältä? "Tekoälystä on hyödynnetty vasta pintaraapaisu"

Tekoäly herättää innostusta kaikkialla, ja jotkut puhuvatkin jo tekoälybuumin ylikuumenemisesta. Alan asiantuntijat kuitenkin uskovat edelleen vankasti, että tekoälyyn pohjautuvat teknologiset ratkaisut tulevat mullistamaan liiketoimintaa. TCS:n asiantuntijat uskovat, että tekoälystä on tähän saakka hyödynnetty kaupan alalla vasta pintaraapaisu.
”Tekoäly muovaa liiketoimintaa myös vähittäiskaup

TCS kehitti huippujuoksijalle maailman ensimmäisen ihmissydämen digitaalisen kaksosen

TCS kehitti huippujuoksijalle maailman ensimmäisen ihmissydämen digitaalisen kaksosen

Kaksinkertainen olympiamaratoonari Desiree ”Des” Linden on maailman ensimmäinen digitaalisen sydämen omistaja. Digitaalinen sydän on kehitetty urheilusuoritusten optimointiin ja henkilökohtaisen terveyden edistämiseen. Digitaalisten kaksosten teknologia muuttaa jo nyt tapoja, jolla huippu-urheilijat harjoittelevat, kilpailevat ja hoitavat terveyttään.
Yhdysvaltalainen maratonjuoksija Des Linden

TCS ennustaa vuoden 2024 kyberturvatrendit – tekoälystä tulee sekä hyökkääjän että tietoturva-asiantuntijan työkalu, tietoturvajohtajien rooli kohoaa yhä tärkeämmäksi

TCS ennustaa vuoden 2024 kyberturvatrendit – tekoälystä tulee sekä hyökkääjän että tietoturva-asiantuntijan työkalu, tietoturvajohtajien rooli kohoaa yhä tärkeämmäksi

Vuotta 2024 leimaa uhkien, digitaalisten ekosysteemien ja sääntelyn monimutkaistuminen, arvioi TCS:n kyberturvatrendien ennuste vuodelle 2024. Yhtiö uskoo, että kyberturva nousee yhä useammin ylemmän johdon agendalle, ja että organisaatiot joutuvat etsimään uusia tapoja saadakseen riittävästi tietoturvaosaajia palvelukseensa.
Globaali IT-palvelutalo Tata Consultancy Services (TCS) on listannut

TCS:ltä vahva tulos heinä-syyskuussa – ajureina tekoäly, pilvi ja teollisuuden ratkaisut

TCS:ltä vahva tulos heinä-syyskuussa – ajureina tekoäly, pilvi ja teollisuuden ratkaisut

HELSINKI, 16.10.2023: Globaali IT-palveluyhtiö Tata Consultancy Services (TCS) on julkistanut Ind AS- ja IFRS-standardien mukaisen katsauksensa 30.9.2023 päättyneestä vuosineljänneksestä.
Heinä-syyskuun 2023 kohokohdat:
Vuosineljänneksen liikevaihto oli 7,210 miljardia Yhdysvaltain dollaria, jossa kasvua on edellisvuodesta 4,8 % (2,8 % ilman valuuttakurssien vaikutusta). Käyttökate 24,3 %,

TCS mukana hankkeessa, jossa kehitetään digitaalisia malleja ihmissydämestä

TCS mukana hankkeessa, jossa kehitetään digitaalisia malleja ihmissydämestä

Dassault Systèmesin Living Heart -hanke kehittää uusia hoitomuotoja sydän- ja verisuonitauteihin TCS:n Digital BioTwin -teknologian avulla. Uudet ratkaisut voivat vähentää tarvetta eläinkokeisiin.

HELSINKI, 12.9.2023: Tata Consultancy Services (TCS) on aloittanut yhteistyön Dassault Systèmesin Living Heart -tutkimushankkeessa. Hankkeen tavoitteena on kehittää ja validoida realistisia digita

Lantmännen modernisoi IT-infrastruktuurinsa yhteistyössä TCS:n kanssa

Lantmännen modernisoi IT-infrastruktuurinsa yhteistyössä TCS:n kanssa

Lantmännen valitsi Tata Consultancy Servicesin modernisoimaan ja hallinnoimaan yhtiön IT-infrastruktuuria sekä tarjoamaan digitaalisia työkaluja työntekijäkokemuksen vahvistamiseksi.
HELSINKI, 5.9.2023: Lantmännen Ekonomisk Förening (Lantmännen), pohjoiseurooppalainen maatalouden, koneiden, bioenergian ja elintarvikkeiden alan toimija, on valinnut Tata Consultancy Servicesin (TCS) strategiseksi

TCS vauhdittaa lentoyhtiöiden digitalisaatiota – perustaa digitaalisen keskuksen

TCS vauhdittaa lentoyhtiöiden digitalisaatiota – perustaa digitaalisen keskuksen

Tata Consultancy Services auttaa lentoyhtiöitä luomaan vahvoja IT-järjestelmiä perustamalla niille suunnatun digitaalisen keskuksen Portugaliin. Ensimmäiseksi keskusta hyödyntää TAP Air Portugal, jolla on käynnissä kunnianhimoinen digitalisaatioprosessi.
HELSINKI, 24.11.2022: Globaali IT-palveluyhtiö Tata Consultancy Services (TCS) perustaa Portugaliin lentoyhtiöille suunnatun digitaalisen kesk

TCS julkaisee SAP-ratkaisun, joka auttaa yrityksiä uudistamaan liiketoimintaansa turvallisesti Azure-pilvessä

TCS julkaisee SAP-ratkaisun, joka auttaa yrityksiä uudistamaan liiketoimintaansa turvallisesti Azure-pilvessä

Tata Consultancy Services auttaa yrityksiä siirtämään kriittiset SAP-järjestelmät Fortinet Security -tietoturvaratkaisun sisältävään Microsoft Azure -pilviympäristöön. TCS:n ratkaisu auttaa asiakkaita hyödyntämään Azure-alustan natiivi-integraatioita, compliance- ja automaatiosovelluksia sekä tuottamaan parempia data-analyyseja.
Globaali IT-palvelutalo Tata Consultancy Services on julkaissut uu

Tata Consultancy Services (TCS)

TCS on globaali IT-palveluita, konsultointia ja liiketoimintaratkaisuja tarjoava yhtiö, joka on toiminut monien maailman suurimpien yritysten muutoskumppanina jo yli 56 vuoden ajan.

TCS on osa Tata-konsernia, joka on Intian suurin teollinen monialayritys. TCS työllistää yli 601 000 huippupätevää konsulttia 55 maassa ja sen liikevaihto oli 31.3.2024 päättyneellä tilikaudella 29 miljardia Yhdysvaltain dollaria. TCS on listattu BSE- ja National Stock Exchange -pörsseissä Intiassa. TCS:n proaktiivinen asennoituminen ilmastonmuutokseen ja palkittu työ yhteisöjen hyväksi eri puolilla maailmaa on tuonut yhtiölle aseman merkittävissä kestävän kehityksen mittareissa, kuten MSCI Global Sustainability Index ja FTSE4Good Emerging Index.

TCS Pohjoismaissa

TCS on toiminut Pohjoismaissa vuodesta 1991. Yrityksen suomalaisia, ruotsalaisia, norjalaisia ja tanskalaisia asiakkaita palvelee kaikkiaan 20 000 asiantuntijaa. Viimeksi kuluneiden 15 vuoden aikana TCS:n asiakkaat ovat joka vuosi valinneet yrityksen parhaaksi IT-konsultointipalvelujen toimittajaksi Pohjoismaissa. TCS on myös saanut huipputyönantajan Top Employer -tunnustuksen Suomessa neljä vuotta peräkkäin.

Lisätietoja osoitteessa www.tcs.com.

Tata Consultancy Services TCS

Itämerenkatu 5
00180 Helsinki
Finland

Vieraile muissa uutishuoneissa