Ohita
TCS sai korkeimman arvosanan EcoVadiksen yhteiskuntavastuun arvioinnissa

Tiedote -

TCS sai korkeimman arvosanan EcoVadiksen yhteiskuntavastuun arvioinnissa

  • TCS sai korkeimman arvosanan ja sijoittui 2 %:n kansainväliseen kärkijoukkoon
  • Tunnustusta tuli usealta osa-alueelta: ympäristö, työkäytännöt ja ihmisoikeudet, oikeudenmukaiset työolot ja kestävä hankintatapa

Tata Consultancy Services (TCS) on saanut kultatason arvion EcoVadis-tutkimusyhtiöltä toista kertaa peräkkäin. Tuhansien yrityksien yhteiskuntavastuuta kartoittaneessa kansainvälisessä analyysissä vain viisi prosenttia yhtiöistä sai tämän korkeimman tason arvion.

EcoVadiksen kaksi kuukautta kestäneessä yhteiskuntavastuun käytäntöjen analyysissa TCS sijoittui maailman parhaan kahden prosentin joukkoon sekä yleisessä että IT-ohjelmointi ja -konsultointi -kategorioissa. Yritys ylitti oman toimialan keskiarvon reilusti kaikki osa-alueilla, kuten ympäristön, työkäytäntöjen ja ihmisoikeuksien, oikeudenmukaisten työolojen ja kestävän hankintatavan huomioimisesta. TCS pääsi Edistynyt yhteiskuntavastuu -luokkaan proaktiivisella ja sitoutuneella toiminnallaan ja erinomaisilla raportointikäytännöillään.

"Olemme arvioineet TCS:n säännöllisesti viimeisten viiden vuoden aikana. Yritys on parantanut tulostaan ja noussut alansa valioiden joukkoon. Tämä on saavutus, josta muiden yritysten kannattaa ottaa mallia kehittäessään omia kestävän liiketoiminnan käytäntöjään", EcoVadis-tutkimusyhtiön markkinointijohtaja David McClintock sanoo.

TCS on aktiivinen yhteiskunnallinen toimija Pohjoismaissa. Suomessa yritys on tukenut Suomen edustusjoukkueita rullatuolicurlingissa sekä paralympialaisissa. Ruotsissa TCS on yhdessä kahden tukholmalaisen oppilaitoksen kanssa perustanut goIT-ohjelman nuorten IT-opintojen vauhdittamiseksi. Norjassa on vastaava kumppanuushanke Devotek-teknologiayksikön kanssa.

TCS:n vahva sitoutuminen asiakas- ja työntekijätyytyväisyyteen sekä yhteiskuntavastuuseen ilmenee Euroopassa yli 40 hyväntekeväisyyshankkeen tukemisena. TCS on TCS Amsterdam Marathon -tapahtuman pääsponsori ja siten osallistunut uuden syöpähoitolaitoksen rahoittamiseen, johon kerättiin viime vuonna yli 250 000 euroa.

"Tämä EcoVadiksen tunnustus on meille suuri kunnia ja missiomme ytimessä. Perustamisestaan lähtien TCS on osallistunut yhteiskunnallisiin asioihin niissä maissa, joissa se toimii. Ainutlaatuisen omistusrakenteen myötä noin puolet TCS:n jakamista osingoista menee suoraan hyväntekeväisyysrahastoihin. TCS työllistää tänä päivänä 319 000 työntekijää ympäri maailman. Me olemme ylpeitä TATA:n arvomaailmasta ja tulemme myös jatkossa työskentelemään niin, että TCS on esimerkillinen yhteiskunnallinen toimija sekä vastuullinen toimittaja", sanoo TCS:n Euroopan yhteiskuntavastuusta ja korkeakouluyhteistyöstä vastaava johtaja Johan Bartholdson.

TCS on aiemmin valittu globaalien johtajien joukkoon Dow Jonesin Sustainability Word Index -tutkimuksessa vuonna 2014. Tänä vuonna Forbes valitsi TCS:n maailman innovaatisimpien yritysten joukkoon ja kansainvälisten IT-palveluyritysten ykköseksi.

Mediayhteydet:

Jirimiko Oranen, viestintäjohtaja, TCS, Pohjoismaat
+358 40 756 6655
jirimiko.oranen@tcs.com

Aiheet

Kategoriat


TCS Nordic

TCS on toiminut ja vahvistanut läsnäoloaan Pohjoismaissa vuodesta 1991. Yhtiö palvelee johtavia pohjoismaisia yrityksiä yhdeksän tuhannen Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa sekä yhtiön globaalissa toimitusverkostossa työskentelevän ammattilaisen voimin. TCS on kaksinkertaistanut liikevaihtonsa alueella vuodesta 2010 ja lisännyt merkittävästi paikallisten työntekijöidensä määrää. Yhtiö on voittanut pohjoismaisen asiakastyytyväisyystutkimuksen kuutena viimeisenä vuonna (KPMG sekä Whitelane Research/PA Consulting). Monet johtavat pohjoismaiset yritykset, kuten Nokia, Ericsson, TDC, ABB, Telenor, NETS sekä DNB, ovat TCS:n asiakkaita. Vuonna 2015, kolmannen peräkkäisen kerran, Top Employer -instituutti myönsi TCS:lle parhaan eurooppalaisen työnantajan sertifikaatin kahdeksassa maassa. Pohjoismaissa yhtiö sijoittui listan kärkeen Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa.

Tata Consultancy Services Ltd (TCS)

Tata Consultancy Services tarjoaa IT-palvelujakonsultointia sekä yritysratkaisuja. Yhtiö tuottaa globaaleille yrityksille tuloksia johtavalla toimitusvarmuudella. TCS tarjoaa asiakkailleen konsultointilähteisiä IT-BPS-infrastruktuuri-suunnittelu- sekä testaus- ja laadunvarmistuspalveluja. Toimitusvarmuus perustuu yhtiön ainutlaatuiseen, tunnustettuun Global Network Delivery Model™ -malliin. TCS on osa Tata-ryhmää, Intian suurinta teollisuuden monialayritystä. Yhtiö työllistää yli 319 000 konsulttia 46 maassa. TCS:n liikevaihto oli 31.3.2015 päättyneellä tilikaudella 15,5 miljardia Yhdysvaltain dollaria. TCS on listattu National Stock Exchange - sekä Bombay Stock Exchange -pörsseissä. Lisätietoja osoitteesta www.tcs.com.

Seuraa Twitterissä.
Tilaa TCS:n tiedotteet RSS-syötteenä.

Yhteyshenkilöt

Roland Bägén

Roland Bägén

Lehdistön yhteyshenkilö Nordic Head of Marketing & Communication 0046703178024

Liittyvä sisältö

Tata Consultancy Services (TCS)

TCS on globaali IT-palveluita, konsultointia ja liiketoimintaratkaisuja tarjoava yhtiö, joka on toiminut monien maailman suurimpien yritysten muutoskumppanina jo yli 56 vuoden ajan.

TCS on osa Tata-konsernia, joka on Intian suurin teollinen monialayritys. TCS työllistää yli 601 000 huippupätevää konsulttia 55 maassa ja sen liikevaihto oli 31.3.2024 päättyneellä tilikaudella 29 miljardia Yhdysvaltain dollaria. TCS on listattu BSE- ja National Stock Exchange -pörsseissä Intiassa. TCS:n proaktiivinen asennoituminen ilmastonmuutokseen ja palkittu työ yhteisöjen hyväksi eri puolilla maailmaa on tuonut yhtiölle aseman merkittävissä kestävän kehityksen mittareissa, kuten MSCI Global Sustainability Index ja FTSE4Good Emerging Index.

TCS Pohjoismaissa

TCS on toiminut Pohjoismaissa vuodesta 1991. Yrityksen suomalaisia, ruotsalaisia, norjalaisia ja tanskalaisia asiakkaita palvelee kaikkiaan 20 000 asiantuntijaa. Viimeksi kuluneiden 15 vuoden aikana TCS:n asiakkaat ovat joka vuosi valinneet yrityksen parhaaksi IT-konsultointipalvelujen toimittajaksi Pohjoismaissa. TCS on myös saanut huipputyönantajan Top Employer -tunnustuksen Suomessa neljä vuotta peräkkäin.

Lisätietoja osoitteessa www.tcs.com.

Tata Consultancy Services TCS

Itämerenkatu 5
00180 Helsinki
Finland

Vieraile muissa uutishuoneissa