Syöpäpotilaan infarkti hoidetaan vajavaisesti
Sydäninfarktin saaneet syöpäpotilaat saavat tuoreen sveitsiläistutkimuksen mukaan huonompaa hoitoa kuin muut. He myös menehtyvät infarktiin muita todennäköisemmin.
Kantasoluista apu sydämen vajaatoimintaan
Sydämen vajaatoimintaa sairastavien potilaiden sydänlihaksen toiminta paranee kantasoluilla, jotka on saatu napanuorista. Tähän asti kantasolut vastaaviin hoitokokeiluihin on otettu selkäytimestä ja siihen on liittynyt omat vaaransa. Tuoreen tutkimuksen mukaan napanuorista saatavat kantasoluhoidot ovat helpompia ja turvallisempia.
Sydänriski pienenee verenpaineen tehohoidolla
Verenpaine kannattaa hoitaa tehostetusti, vaikka lääkitys käykin munuaisten päälle. Uuden tutkimuksen mukaan lääkkeillä saatavat sydänhyödyt ovat kuitenkin munuaishaittoja suuremmat.
Digitaaliset terveyspalvelut kiinnostavat suomalaisia
Valtaosa suomalaisista on jo käyttänyt terveydenhuollon digitaalisia palveluita, mutta fyysinen kohtaaminen koetaan edelleen tärkeämmäksi. Sähköistä reseptiä pidetään onnistuneena uudistuksena.
Sydäntutkimuksen tunnustuspalkinto professori Juhani Airaksiselle
Vuoden 2017 Sydäntutkimuksen Suurpalkinto on myönnetty professori Juhani Airaksiselle tunnustuksena pitkästä ja jatkuvasta urasta sydän- ja verisuonisairauksien tutkijana.
Katkos yleisen rytmihäiriölääkkeen saatavuudessa
Lääketehdas Bristol-Myers Squipp (BMS) on ilmoittanut perjantaina Sotacor®-valmistetta koskevasta saatavuuskatkoksesta. Katkos johtuu valmistuslinjaston rikkoutumisesta.
Säännöllinen liikunta vähentää verenpainelääkityksen tarvetta ja valtimoiden hiljaista tulehdusta
Hyvän fyysisen kunnon on todettu vähentävän merkitsevästi sydänperäisiä äkkikuolemia 20 vuoden seuranta-aikana, totesi professori Heikki Tikkanen Itä-Suomen yliopistosta. Tikkanen toi esiin merkittävinä liikuntaharjoittelun sydänterveysvaikutuksina mm. valtimoiden seinämän hiljaisen tulehduksen vähenemisen ja valtimoiden sisäseinämän solujen toiminnan parantumisen.