Ohita
​Katse ääreisvaltimoihin

Uutinen -

​Katse ääreisvaltimoihin

Vain kolmannes perifeerisestä valtimosairaudesta kärsivistä hakeutuu oireiden ilmaantuessa hoitoon. Useimmiten lääkäriin lähdetään vasta, kun esimerkiksi jalassa on jo haavauma tai kuolio. Tällöin edessä voi olla amputaatio tai menehtyminen ennenaikaisesti. Tietoisuutta perifeerisestä valtimosairaudesta tulisikin lisätä. Tähän tulokseen ovat tulleet thaimaalaistutkijat.

Tutkijat keräsivät tietonsa kolmesta sairaalasta Bangkokissa. Tutkimukseen otettiin mukaan 212 potilasta, joilta oli diagnosoitu perifeerinen valtimosairaus. Tutkijat analysoivat kyselyn perusteella syyt, miksi potilaat tulivat sairaalaan viiveellä. Pisimpään sairaalaan tuloaan viivyttelivät miehet ja ne, joilla oli pienimmät tulot. Viivästymistä aiheutti myös masennus, pelko ja hoidon omakustannukset. Tutkijoiden mukaan nämä seikat selittivät lähes puolet hoitoon hakeutumisen viiveestä.

Perifeerinen valtimosairaus lisääntyy väestön vanhetessa. Alaraajojen valtimosairaus on tärkein perifeerisistä valtimosairauksista ja se ilmenee yleisesti katkokävelynä. Sydän- ja aivoinfarktien esiintyvyys katkokävelypotilailla on kaksi - kolme kertaa muita yleisempää. Pienennettävissä olevia riskitekijöitä ovat tupakointi, diabetes, liikunnan puute ja rasva-aineenvaihdunnan häiriöt.

Tutkimus julkaistiin European Heart Journal -lehdessä.

Aiheet

Yhteyshenkilöt

Sydänliiton mediapalvelu

Sydänliiton mediapalvelu

Lehdistön yhteyshenkilö Mediatiedustelut Sydänliitolle 0405861919
Eeva Hietalahti

Eeva Hietalahti

Lehdistön yhteyshenkilö Johtaja, tuotteet, palvelut ja viestintä +358 40 586 1919

Sydänterveyttä läpi elämän

Sydänliitto edistää suomalaisten terveyttä ja tukee sairastuneita. Toimimme monipuolisesti niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Olemme noin 60 000 jäsenen sydänyhteisö, joka on järjestäytynyt 205 paikalliseen sydänyhdistykseen, 15 alueelliseen sydänpiiriin ja kolmeen valtakunnalliseen järjestöön (Sydänlapset ja -aikuiset ry, Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry ja Karpatiat ry).