Ohita
​Hedelmiä sydämelle

Uutinen -

​Hedelmiä sydämelle

Hedelmien terveyshyödyt on länsimaisissa tutkimuksissa todennettu pitkään. Ensimmäinen laaja kiinalaistutkimus osoittaa nyt, että päivittäinen hedelmien syönti vähentää sydän- ja verisuonitautiriskiä jopa 40 prosenttia. 

Kiinassa sydän- ja verisuonitaudit ilmenevät yleisimmin aivoverenkiertohäiriöinä, länsimaissa taas iskeemisenä sydänsairautena. 

Tutkimuksessa oli mukana lähes puoli miljoonaa kiinalaista eri puolilta maata, niin maaseudulta kuin kaupungistakin. Kenelläkään ei tutkimuksen alkaessa ollut verenpainelääkitystä. Osallistujat jaettiin hedelmien kulutuksen mukaan viiteen ryhmään, ääripäinä päivittäin hedelmiä syöneet ja kokonaan hedelmiä syömättömät. 

Seitsemänvuotisen seurannan aikana iskeemiseen sydänsairauteen sairastui 19 300 ja aivoverenkiertohäiriöön vajaat 19 700 osallistujaa. Vajaa viidennes nautti päivittäin hedelmiä ja yli kuusi prosenttia ilmoitti, ettei käytä hedelmiä lainkaan. Tutkijat havaitsivat, että päivittäinen hedelmien syönti laski sydän- ja verisuonitautivaaraa 25–40 prosenttia. Eniten hedelmät laskivat verisuonen puhkeamisen aiheuttamia aivohalvauksia. Suoja näytti olevan sitä isompi, mitä enemmän hedelmiä nautittiin.

Tutkimus esiteltiin joulukuun alussa alan kongressissa Espanjassa.

Kuva: Sydänmerkki

Aiheet

Yhteyshenkilöt

Sydänliiton mediapalvelu

Sydänliiton mediapalvelu

Lehdistön yhteyshenkilö Mediatiedustelut Sydänliitolle 0405861919
Eeva Hietalahti

Eeva Hietalahti

Lehdistön yhteyshenkilö Johtaja, tuotteet, palvelut ja viestintä +358 40 586 1919

Sydänterveyttä läpi elämän

Sydänliitto edistää suomalaisten terveyttä ja tukee sairastuneita. Toimimme monipuolisesti niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Olemme noin 60 000 jäsenen sydänyhteisö, joka on järjestäytynyt noin 200 paikalliseen sydänyhdistykseen, 15 alueelliseen sydänpiiriin/-alueeseen ja kolmeen valtakunnalliseen järjestöön (Sydänlapset ja -aikuiset ry, Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry ja Karpatiat ry).