Ohita
Huippusijoitus pohjoismaiselle urheilijalle Ferry Svanille TIMBERSPORTS® MM-yksilökilpailuissa

Tiedote -

Huippusijoitus pohjoismaiselle urheilijalle Ferry Svanille TIMBERSPORTS® MM-yksilökilpailuissa

Lauantaina 2. lokakuuta järjestettiin TIMBERSPORTS® MM-yksilökilpailut, joissa kaksitoista huippu-urheilijaa kilpaili maailmanmestaruudesta. Tiukan ja sykettä nostattavan kamppailun jälkeen maailmanmestariksi kruunattiin yhdysvaltalainen urheilija Jason Lentz. Pohjoismainen urheilija Ferry Svan, jolla on menestyksekäs kilpailuvuosi takanaan, sijoittui hienosti neljännelle sijalle.

Saksan Münchenissä lauantai-iltana pidetty kilpailu tarjosi useita jännittäviä ja hiuksia nostattavia hetkiä. Kahdellatoista kansainvälisellä urheilijalla on ollut tapahtumarikas kilpailukausi, kun TIMBERSPORTS®-kausi käynnistyi jälleen maailmanlaajuisesti. Pohjoismaiden edustajan Ferry Svanin kausi oli onnistunut, ja hän voitti sekä Ruotsin että Pohjoismaiden mestaruuden. Hänet rankattiin MM-kilpailuissa toiseksi ja hän oli myös MM-yksilökilpailujen nuorin osanottaja.

Viimeksi Ferry kilpaili MM-yksilökilpailuissa vuonna 2019 sijoittuen seitsemänneksi – ja lauantain kilpailun jälkeen Ferry jättää Münchenin taakseen sijoituttuaan hienosti neljänneksi. Se on kautta aikojen paras pohjoismaisen kilpailijan sijoitus MM-yksilökilpailuissa. Ferry on ainoa pohjoismainen urheilija, joka on päässyt kolmannelle ja viimeiselle kierrokselle, johon sisältyy Hot Saw -finaali.

Olen tyytyväinen sijoitukseeni. Jos olisin onnistunut paremmin Springboardissa, olisin kenties saanut mitalin, mutta on helppoa olla jälkiviisas. Kausi on ollut erittäin hyvä, suoritukseni ovat olleet tasaisia eikä minulla ole ollut isoja epäonnistumisia. Tämä on ollut toistaiseksi paras kauteni, sanoo Ferry.

Ferry Svanilla oli vaihteleva kilpailupäivä. Hän oli neljännellä sijalla ennen erittäin vaativaa Hot Saw -lajia, ja se myös jäi Ferryn lopulliseksi sijoitukseksi. Lisäksi hän saavutti henkilökohtaisen ennätyksen Hot Saw -lajissa uudella ja vaikuttavalla 6,58 sekunnin ajalla.

– Ensimmäiset kilpailuvaiheet ennen häviämisiä menivät hyvin. Tein virheen Standing Block Chopissa, ja sitä ei olisi saanut tapahtua. Mutta kilpailu alkoi hyvin, mikä tuntuu hyvältä. Minulla oli vaikeuksia Springboard- ja Single Buck -lajeissa. Otin riskin saadakseni hyvän ajan, ja sitä minun ei olisi pitänyt tehdä. Hot Saw sujui erittäin hyvin. Tein siinä henkilökohtaisen ennätykseni, joka on vain muutaman kymmenesosan päässä Pohjoismaiden ennätyksestä, sanoo Ferry.

Maailmanmestaruuskilpailut huipentuivat jännittävään Hot Saw -finaaliin, jossa amerikkalainen Jason Lentz sai ajan 5,70. Aika tarkistettiin myöhemmin alkua koskevan virhe-epäilyn vuoksi. Kun tuomarit olivat hyväksyneet Lentzin suorituksen, hänet kruunattiin myös vuoden 2021 TIMBERSPORTS®-maailmanmestariksi. Illan aikana tehtiin useita vaikuttavia ennätyksiä – sekä maailmanennätyksiä että kuusi henkilökohtaista ennätystä. Muun muassa ranskalainen urheilija Pierre Puybaret teki uuden maailmanennätyksen Single Buck -lajissa. Puybaret löi uudella ennätysajalla 11,58 sekuntia Ferry Svanin edellisen ennätysajan, 12,01 sekuntia.

MM-yksilökilpailuissa urheilijat keräävät pisteitä kaikista kuudesta TIMBERSPORTS®-lajista: lajeissa Stock Saw, Single Buck ja Hot Saw käytetään sahaa, ja lajeissa Standing Block Chop, Underhand Chop ja Springboard kirvestä. Lajit on jaettu kolmeen kierrokseen. Jokaisen kierroksen jälkeen vähiten pisteitä saaneet urheilijat putoavat kilpailusta. Viimeinen kierros on Hot Saw -lajin finaali.

Lauantain MM-yksilökilpailut päättävät tämän vuoden TIMBERSPORTS®-kauden. Ensi vuonna kansainvälisen extreme-urheilun MM-kilpailut järjestetään Partille Arenalla Göteborgin ulkopuolella. Maailman eliitti kokoontuu taas 28.10.–29.10.2022. Pitkän Covid-19-kauden jälkeen paikalla ovat jälleen sekä kilpailujoukkueet että yleisö. Liput Partille Arenalla pidettävään tapahtumaan ovat nyt myynnissä osoitteessa www.partillearena.se/timbersports.

Vuoden 2021 Münchenin MM-yksilökilpailujen täydelliset tulokset ja lopputulokset ovat saatavilla STIHL TIMBERSPORTS® -tietokannasta.

MM-yksilökilpailujen 2021 lopputulos

  1. Jason Lentz, USA
  2. Marcel Dupuis, Kanada
  3. Martin Komárek, Tšekin tasavalta
  4. Ferry Svan, Ruotsi
  5. Pierre Puybaret, Ranska
  6. Michal Dubicki, Puola
  7. Koen Martens, Belgia
  8. Severin Bühler, Sveitsi
  9. Elgan Pugh, Iso-Britannia
  10. Robert Ebner, Saksa
  11. Andrea Rossi, Italia
  12. Armin Kugler, Itävalta

Kuvatekstit

TIMBERSPORTS_WC21_SVAN_SM_4979.jpg
Pohjoismainen urheilija Ferry Svan sijoittui hienosti neljänneksi MM-yksilökilpailuissa 2021.

TIMBERSPORTS_WC21_SVAN_AS_3682
Ferry Svan teki lauantain maailmanmestaruuskilpailuissa uuden henkilökohtaisen ennätyksensä vaativassa Hot Saw -lajissa ajalla 6,58 sekuntia.

STIHL_TIMBERSPORTS_Individual_World_Championship_2021_podium
Vuoden 2021 MM-yksilökilpailujen maailmanmestariksi tuli amerikkalainen huippu-urheilija Jason Lentz.

Jos haluat lisätietoja, ota yhteyttä:
Emma Birgersson, PR- ja viestintäpäällikkö, STIHL TIMBERSPORTS®,
+46 73 736 23 14, emma.birgersson@stihl.se.

STIHL TIMBERSPORTS® on kansainvälinen puunkaadon kilpasarja, joka vaatii voimaa, tekniikkaa ja rohkeutta. Laji on peräisin Kanadasta, Yhdysvalloista ja Uudesta-Seelannista. Nykyään urheilulaji on kehittynyt korkean tason ammattilaiskilpailuksi, jolla on innostunut yleisö. Laji on kasvussa Ruotsissa, ja maailmanlaajuisesti TIMBERSPORTS® kiinnostaa jo yli 20 miljoonaa fania. TIMBERSPORTS® sisältää kuusi lajia: kolme kirveslajia, kaksi moottorisahalajia ja yhden sahalajin. Lue lisää stihltimbersports.fi. TIMBERSPORTS® on ANDREAS STIHL AG & Co. KG:n rekisteröity tuotemerkki.

Aiheet


STIHL tarjoaa laitteita ja tuotteita puutarhaan, metsätalouteen ja maisemointiin. Sertifioidut jälleenmyyjät tarjoavat kuluttajille ja ammattikäyttäjille akkukäyttöisiä puutarhakoneita, kuten robottiruohonleikkureita, pensasleikkureita ja ruohonleikkureita sekä painepesureita, moottorisahoja, raivaussahoja ja älykkäitä ratkaisuja. STIHL on maailmanlaajuinen konserni, joka pyrkii edistämään kestävämpää tulevaisuutta, ja sen avainsanoja ovat laatu ja turvallisuus. Konsernissa on noin 20 550 työntekijää, ja liikevaihto oli 5,49 miljardia euroa vuonna 2022. Pohjoismaiden pääkonttori sijaitsee Ruotsissa ja yritys toimii Norjassa, Tanskassa ja Suomessa. Lue lisää: www.stihl.fi.

Yhteyshenkilöt

Emma Birgersson

Emma Birgersson

Lehdistön yhteyshenkilö PR- ja viestintäpäällikkö +46 73 736 23 14

Tiennäyttäjä yli 90 vuotta

STIHL tarjoaa laitteita ja tuotteita puutarhaan, metsätalouteen ja maisemointiin. Sertifioidut jälleenmyyjät tarjoavat kuluttajille ja ammattikäyttäjille akkukäyttöisiä puutarhakoneita, kuten robottiruohonleikkureita, pensasleikkureita ja ruohonleikkureita sekä painepesureita, moottorisahoja, raivaussahoja ja älykkäitä ratkaisuja. STIHL on maailmanlaajuinen konserni, joka pyrkii edistämään kestävämpää tulevaisuutta, ja sen avainsanoja ovat laatu ja turvallisuus. Konsernissa on noin 19 805 työntekijää, ja liikevaihto oli 5,3 miljardia euroa vuonna 2023. Pohjoismaiden pääkonttori sijaitsee Ruotsissa ja yritys toimii Norjassa, Tanskassa ja Suomessa. Lue lisää: www.stihl.fi.

Andreas Stihl Oy

Koivupuistontie 10
01510 Vantaa
Suomi