Ohita

Kategoriat: nuoret

27 prosenttia kyselyyn vastanneista suomalaisnuorista kertoo käyttävänsä tekoälytyökaluja vähintään muutaman kerran viikossa. Pojista aktiivisia tekoälyn hyödyntäjiä on 34 prosenttia, tytöistä 19 prosenttia.

Tutkimus: Kolmannes suomalaisnuorista hyödyntää tekoälyä viikoittain, asenne tekoälyä kohtaan skeptisempi kuin muissa Pohjoismaissa

Lähes kolmannes 16–25 -vuotiaista suomalaisista käyttää erilaisia tekoälytyökaluja vähintään viikoittain, kertoo tuore kyselytutkimus. Suomalaisnuorten vastauksista käy ilmi pohjoismaisia ikätovereita skeptisempi asenne tekoälyä kohtaan. Tekoälyn hyödyntäminen ja metaversumissa hengailu on myös selvästi yleisempää poikien kuin tyttöjen keskuudessa.

Samsung ja TikTok lanseeraavat yhteistyössä uuden StemDrop-musiikkialustan

Samsung ja TikTok lanseeraavat yhteistyössä uuden StemDrop-musiikkialustan

Samsung ja TikTok lanseeraavat yhteistyössä uuden StemDrop-musiikkialustan. TikTokin käyttäjät voivat sen avulla löytää uutta musiikkia ja aloittaa maailmanlaajuisia musiikkiyhteistöitä. Julkaisun yhteydessä tuottaja Max Martin julkaisee lisäksi eksklusiivisen kappaleen, josta on mahdollista tehdä omia versioita.

Suomalaisnuorten usko tulevaan on Pohjoismaiden vahvin, kertoo Samsung Nordicin tutkimus

Suomalaisnuorten usko tulevaan on Pohjoismaiden vahvin, kertoo Samsung Nordicin tutkimus

Siinä missä reilu puolet suomalaisnuorista kertoo kantavansa yleisesti huolta tulevaisuudesta, 87 prosenttia uskoo, että teknologia ja digitaalinen innovaatio voivat auttaa ratkaisemaan suuria yhteiskunnallisia haasteita. Tulos nousee esiin Solve for Tomorrow -raportissa, ja se pohjautuu yli 2000 pohjoismaisen vastaajan kyselytutkimukseen.

Samsung Nordic tutki: Lähes neljännes nuorista suunnittelee sijoittavansa NFT:hen tai kryptovaluuttaan

Samsung Nordic tutki: Lähes neljännes nuorista suunnittelee sijoittavansa NFT:hen tai kryptovaluuttaan

NFT ja kryptovaluutat ovat yleistymässä sijoituskohteina, kertoo Samsungin Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa tammikuussa teettämä kyselytutkimus. Suomalaisvastaajia tutkimuksessa oli tuhat. Tutkimukseen perustuvan Digitaalinen lähikontakti -raportin ensimmäinen osa avaa muun muassa suomalaisten kokemuksia ja halukkuutta sijoittaa NFT:hen tai kryptovaluuttaan.

Näytä lisää

Samsung Suomi

Samsung Electronics Co., Ltd. inspiroi maailmaa ja muovaa tulevaisuutta muuttuvilla ideoilla ja teknologioilla. Yritys määrittelee uudelleen käsitykset televisioista, älypuhelimista, puettavista laitteista, tableteista, digitaalisista kodinkoneista, verkkojärjestelmistä sekä muisti-, puolijohde-, valaisu- ja LED-ratkaisuista. Tuoreimmat Samsung-uutiset löydät osoitteesta: http://news.samsung.com/

Samsung Electronics Nordic AB

Torshamnsgatan 48
164 40 Kista
Sweden

Vieraile muissa uutishuoneissa