Taustatietoa melanoomasta

Melanooma on syöpä, johon sairastuu vuosittain noin 1000 suomalaista. Puolet kaikista melanoomaan sairastuneista on alle 65-vuotiaita. Potilasmäärien nopean lisääntymisen arvellaan johtuvan väestön lisääntyneestä altistumisesta auringon UV-säteilylle.

Suomen Syöpärekisteri ennustaa, että melanoomat lisääntyvät edelleen ja tärkein tekijä on väestön ikääntyminen. Melanooma (tummasolusyöpä) alkaa ihossa olevasta väriainetta eli melamiinia tuottavista soluista, joita kutsutaan melanosyyteiksi.

Melanooma on parhaiten hoidettavissa, jos se löydetään varhain, sillä se voi lähettää etäpesäkkeitä veren tai imuteiden välityksellä muualle elimistöön.  Melanooma on vakavampi sairaus kuin ihon tavallisemmat syövät, tyvisolusyöpä ja levyepiteelisyöpä.

Pinnallisesta melanoomasta paranevat lähes kaikki ja imusolmukkeihin levinneistä noin puolet. Jos sairauden toteamishetkellä on jo etäpesäkkeitä, ei pysyvää paranemista saavuteta.

Melanooman päätyypit

Melanooman päätyyppejä on neljä: Lentigo maligna -melanooma, pinnallisesti leviävä melanooma, kyhmyinen eli nodulaarinen melanooma ja akraalinen melanooma. Kasvaimen ennuste riippuu melanooman paksuudesta poistohetkellä.

Nodulaarinen melanooma kasvaa nopeammin syvyyttä kuin pinnallisesti leviävä.

Melanooman oireet

Kolmannes melanoomista alkaa olemassa olevasta luomesta. Melanooma voi muodostaa myös uuden luomen, joka kasvaa ja voi muuttua epätarkkarajaiseksi tai se voi tummua punertavan tai sinertävän sävyiseksi tai mustaksi. Luomi voi myös erittää visvaa, vuotaa verta tai siihen muodostuu haava. Miehillä melanooma on yleisin vartalon alueella, naisilla käsivarsissa, säärissä ja vartalossa.

Melanooma voi syntyä myös esimerkiksi kynnen alle tai limakalvolle tai silmään. Melanooma voi esiintyä myös kynnen alla tai kynsivallissa, jolloin sitä voi olla vaikea tunnistaa. Vaikeasti todettava voi olla myös harvinainen pigmenttiä sisältämätön melanooma, joka muistuttaa mitä tahansa ihokasvainta.

Lääkärin tutkimukset

Hoitava lääkäri tutkii potilaan ihon tarkasti ja poistaa epäilyttävän luomen tai ihokohdan. Näyte tutkitaan mikroskoopissa, jolloin selviää, sisältääkö näyte syöpäkudosta.

Jos melanooma todetaan hyvin pinnallisena (alle 1 mm:n paksuisena), sairauden leviämisvaara on lähes olematon, ja lisäselvityksinä riittävät keuhkojen röntgenkuvaus ja verikokeet. Suurempi kasvain vaatii lisätutkimuksia, jotta taudin laajuus selviää. Tavallisesti tehdään tietokonetomografia- eli kerroskuvaus. Se on röntgentutkimus, jossa potilaasta piirtyy tarkkoja poikkileikkauskuvia näyttöruudulle. Potilas makaa paikallaan tutkimuspöydällä. Potilaasta voidaan ottaa myös tavallinen röntgenkuva keuhkoista tai tehdä imusolmukkeiden ja maksan ultraääni- eli kaikututkimus.

Melanooman hoito

Melanoomaan käytetään neljänlaisia hoitoja:

•   leikkaus

•   solunsalpaajat eli sytostaatit

•   sädehoito

•   biologiset hoidot (tehostavat elimistön puolustusjärjestelmää syöpäsoluja vastaan)

Leikkaus

Melanoomaa hoidetaan leikkauksella ja syöpälääkehoidoin. Hoito valitaan sairauden levinneisyyden sekä potilaan yleiskunnon perusteella.

Leikkaushoitoa käytetään aina iholta lähtöisin olevan paikallisen melanooman hoitoon. Leikkauksen tavoitteena on poistaa kasvainkudos niin, että tauti ei uusiudu. Lisäksi tavoitteena on saada tietoa kasvaimen mahdollisesta leviämisestä imusolmukkeisiin. Jos se on levinnyt, poistetaan imusolmukkeet.

Sytostaattihoito

Solunsalpaajahoito eli sytostaattihoito tarkoittaa lääkehoitoa syöpäsolujen tuhoamiseksi. Tavallisesti sitä annetaan suoneen laskimokanyylin kautta. Joitakin solunsalpaajia käytetään tabletteina. Lääkkeet kulkeutuvat veren mukana kaikkialleelimistöön.

Levinneessä melanoomassa solunsalpaajahoito on tärkein hoitomuoto silloin, kun tauti on kirurgian tai sädehoidon ulottumattomissa. Solunsalpaajia annetaan noin kolmen viikon välein toistettuina kuureina. Solunsalpaajahoito ei paranna levinnyttä melanoomaa, mutta se pienentää kasvainta noin joka neljännellä potilaalla.

Sädehoito

Sädehoito on suurienergistä ionisoivaa säteilyä, joka tuhoaa syöpäsoluja ja pienentää kasvainta sillä alueella, johon sädehoito kohdistetaan.

Sädehoito aloitetaan, kun leikkaushaava on parantunut, yleensä 4–6 viikon kuluttua leikkauksesta.  Levinneessä melanoomassa voidaan käyttää sädehoitoa silloin, kun potilaalla on yksi paikallinen etäpesäke, joka ei ole leikkauksella poistettavissa. Myös niissä tilanteissa, joissa kasvain on jouduttu poistamaan siten, että sen ympärille on saatu vain niukasti tervettä kudosta, paikallista uusiutumista pyritään estämään sädehoidolla. Melanooman etäpesäkkeen hoidossa tarvitaan jonkin verran tavanomaista suurempia kertasädeannoksia, koska kasvain ei reagoi herkästi sädehoitoon. Sädehoito aiheuttaa usein paikallisia haittavaikutuksia. 

Biologiset hoidot

Biologisten hoitojen tarkoituksena on tehostaa elimistön puolustusjärjestelmää syöpäsoluja vastaan. Biologiset vasteenmuuntajat ovat lääkkeitä, jotka ovat tai muistuttavat ihmisen elimistön omia aineita. Niistä on syövän hoidossa yleisimmin käytössä interferoni.  Interferonihoitoa voidaan antaa täydentämään leikkaushoitoa tilanteissa, joissa sairauden uusiutumisvaara on suuri.           

Levinneen melanooman hoito

Levinnyttä melanoomaa ei yleensä voi parantaa, mutta hoidolla voidaan hidastaa taudin etenemistä. Hoidossa käytetään syöpälääkkeitä. Yksinään tai eri yhdistelmissä muiden solunsalpaajien eli sytostaattien tai interferonialfan kanssa käytetään dakarbatsiinia. Metastaasien eli etäpesäkkeiden leikkaushoitoa harkitaan, jos yksittäiset etäpesäkkeet ovat leikkauksella poistettavissa.

Dakarbatsiinia pidetään edelleen levinneen melanooman vakiohoitona. Se on käytetyin lääke tämän taudin hoidossa. Suomessa tavallisin käytössä oleva yhdistelmäsolunsalpaajahoito on DOBC, johon sisältyy dakarbatsiinin lisäksi vinkristiini, bleomysiini ja lomustiini. Siihenkin yhdistelmään voidaan yhdistää IFN-alfa.

Vaikka hoidolla ei yleensä saada kovin pitkäkestoista vastetta eli tehoa, voidaan yksittäisissä tapauksissa saavuttaa hyvin pitkiä, useita vuosiakin kestäviä täydellisiä hoitovasteita. Dakarbatsiinin sukulaisaine temotsolomidi on suun kautta otettava lääke, joka läpäisee erittäin hyvin veriaivoesteen ja näyttää olevan yhtä tehokas kuin dakarbatsiini. Se vähentää levinneen melanooman aivoetäpesäkkeiden riskiä, mutta sitä ei ole vielä Suomessa hyväksytty melanooman hoidon korvattavuuden piiriin. Yhdistelmähoidoissa on myös käytetty sisplatiinia, karboplatiinia ja viime aikoina paklitakselia.

Noin 50–60 prosentista melanoomakasvaimia löytyy B-RAF-mutaatio. Nämä kasvaimet ovat osoittautuneet herkiksi joillekin B-RAF-estäjille. Rochen Zelboraf (vemurafenibi) on ensimmäinen levinneen melanooman hoitoon tarkoitettu täsmälääke. Zelboraf on suun kautta otettava, tablettimuotoinen lääke, joka on suunniteltu BRAF-proteiinin syöpää edistävän mutaatiomuodon selektiiviseksi estäjäksi. Puolella levinnyttä melanoomaa sairastavista on kasvaimessaan BRAF-geenimutaatio, jota vastaan Zelboraf toimii. Äskettäin julkaistussa tutkimuksessa yli 60 % BRAF-mutatoitunutta melanoomaa sairastavista potilaista hyötyi tästä lääkkeestä, eli heidän kasvaimensa pienenivät ja elinaikansa piteni. Lääke pienensi kasvainmassaa nopeasti ja saattoi siksi auttaa välittömästi myös etäpesäkkeiden aiheuttamiin oireisiin.

Lähteet: Suomen Syöpäpotilaat ry, Suomen Syöpäyhdistys ry (cancer.fi), Duodecim-terveyskirjasto (terveyskirjasto.fi)                                                                                                                                                                                                                                                       

Koodi RCH 12/04/12