Ohita
2017 Focus RS
2017 Focus RS

Tiedote -

Uutisia Fordilta 8/2016

Fordin etumatka pakettiautojen ensirekisteröinneissä kasvaa

Ford jatkaa juuri julkistettujen ensirekisteröintitilastojen mukaan pakettiautojen markkinajohtajana tammi-syyskuussa 24,5 prosentin markkinaosuudella. Viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna Ford-pakettiautojen rekisteröinnit ovat kasvaneet viidenneksellä.

Henkilöautoissa Ford oli syyskuun viidenneksi rekisteröidyin automerkki. Tammi-syyskuun tilastoissa Ford on sijalla neljä 8,4 prosentin markkinaosuudella. Viime vuoden tammi-syyskuuhun verrattuna Ford-henkilöautojen ensirekisteröinnit ovat kasvaneet 18,7 prosenttia.

Fordin urheilullisten autojen myynti Euroopassa tuplaantuu tänä vuonna

Mustang, Focus RS, Focus ST ja Fiesta ST ovat siivittäneet Fordin urheilullisten autojen myyntiä Euroopassa tänä vuonna 98 prosentin kasvuun. Maailmanlaajuisesti näitä autoja on tänä vuonna myyty yhteensä yli 200 000, Euroopassakin 31 000. Ford on ilmoittanut tuovansa tällä vuosikymmenellä markkinoille 12 täysin uutta urheilullista ajoneuvoa. Ford GT tulee saataville vielä tänä vuonna ja viisioviset Fiesta ST -autot ovat tilattavissa Euroopassa.

Linkki tiedotteeseen

Kaatosateessa ajamisesta helpompaa

Kaatosateessa ajaminen ei ole kenenkään mielestä mukavaa, koska tie häviää silmistä. Fordin uusi teknologia parantaa näkyvyyttä tilanteissa, joissa vettä tulee taivaalta kuin saavista kaataen. Havaitessaan voimakkaan sadekuuron järjestelmä lyhentää ja laajentaa ajovalojen valonsädettä, jolloin teiden reunat näkyvät paremmin eivätkä ajovalot häikäise kanssakuljettajia. Järjestelmä aktivoituu tuulilasinpyyhkijöiden liikkeen, valo-olosuhteiden ja ajonopeuden mukaan. Teknologia on saatavana useisiin Ford-malleihin osana mukautuvaa ajovalojärjestelmää.

Linkki tiedotteeseen

Hyödyllisiä sovelluksia autoilijoille

Fordin järjestämä 24 tunnin Ford SYNC AppLink Mobility Challenge sai sovelluskehittäjät liikkeelle Berliinissä pidettyjen IFA-kuluttajaelektroniikkamessujen yhteydessä. Vuorokaudessa syntyi mm. yksityishenkilöiden autonvuokrauspalvelu, jossa omistaja lähtiessään ulkomaille jättää auton ilmaiseksi parkkiin lentokentälle ja vuokrattavaksi. Toinen sovellus puolestaan helpottaa auton tankkaamista: polttoaine tuodaan auton luo, eikä kuljettajan siis tarvitse lähteä bensa-asemalle. Lue lisää muista palkituista sovelluksista alla olevasta linkistä.

Linkki tiedotteeseen

Fordin työntekijät innovaattoreina

Fordin työntekijät ovat olleet tuotteliaita innovaattoreita kuluvan vuoden aikana, sillä elokuun loppuun mennessä 4 500 yhtiön työntekijää oli kirjauttanut oman ideansa. Ideoita ovat mm. ”vararengas”, jolla voidaan kuljettaa niin ihmisiä kuin tavaroita lyhyitä matkoja paikkoihin, joihin autolla ei pääse. Toinen esimerkki on prototyyppi autosta, joka kerää kondensoitunutta vettä ilmastointijärjestelmästä, suodattaa sen ja tekee siitä juomavettä.

Linkki tiedotteeseen

Ruuhkat pois

Ford yhdistää voimansa suurten kaupunkien, kuten San Francisco, kanssa ratkaistakseen niiden ruuhkat ja auttaakseen ihmisiä liikkumaan helpommin. Tähän liittyen Ford on ostanut siellä sijaitsevan sukkulaliikenneyhtiö Chariotin, jolla on käytössään lähes 100 Ford Transit -minibussia 28 eri linjalla. Koska myös polkupyörä on kätevä kulkupeli, Ford ja Motivate, maailman suurin kaupunkipyörien lainaaja, ovat aloittaneet yhteistyön, jotta pyöriä olisi tulevaisuudessa lainattavissa vielä enemmän.

Linkki tiedotteeseen

Aiheet


Ford Motor Company

Ford Motor Company on globaali autonvalmistaja, jonka pääkonttori sijaitsee Dearbornissa, Michiganissa ja jonka autoja myydään kaikissa kuudessa maanosassa. Yhtiössä työskentelee noin 203 000 henkilöä ja sillä on 67 tehdasta eri puolilla maailmaa. Yhtiö suunnittelee, valmistaa, markkinoi, huoltaa Ford-merkin alla henkilöautoja, kuorma-autoja, SUV-autoja ja sähköautoja sekä ylellisiä Lincoln-henkilöautoja. Ford Smart Mobility on yhtiön suunnitelma olla alan johtava toimija liitettävyydessä, mobiliteetissa, itseohjautuvissa autoissa, asiakaskokemuksessa, datassa ja analysoinnissa. Lisätietoja Fordista ja sen tuotteista sekä Ford Motor Credit Companysta löytyy osoitteesta www.corporate.ford.com

Ford of Europe valmistaa, myy ja huoltaa Ford-autoja 50 markkina-alueella. Sen palveluksessa työskentelee noin 53 000 henkilöä ja yhteisyritykset mukaan lukien noin 68 000 henkilöä. Euroopassa toimii myös Ford Motor Credit Company ja Ford Customer Service Division sekä 24 tuotantolaitosta, joista 16 Ford omistaa kokonaan tai on enemmistöomistaja ja 8 on yhteisomistuksessa muiden toimijoiden kanssa. Ensimmäiset Ford-autot tuotiin Eurooppaan vuonna 1903 samana vuonna, jolloin Ford Motor Company perustettiin. Tuotanto Euroopassa aloitettiin vuonna 1911. 

Yhteyshenkilöt

Tarja Hammarberg

Tarja Hammarberg

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö 09 4270 2131

Oy Ford Ab

Oy Ford Ab on vuonna 1926 perustettu Ford-merkkisten henkilöautojen ja hyötyajoneuvojen sekä varaosien maahantuoja ja tukkumyyjä, ja työllistää Suomessa noin 40 työntekijää. Yritys on osa Ford Motor Companya, jonka palveluksessa on maailmanlaajuisesti lähes 200 000 henkilöä.

Haluamme tarjota asiakkaillemme heidän tarpeisiinsa sopivia, laadukkaita ja turvallisia tuotteita sekä arkea helpottavia ja ajamismukavuutta lisääviä liitettävyysratkaisuja ja palveluita.

Ford siirtyy Euroopassa vähitellen kohti täyssähköistä tulevaisuutta Euroopassa. Vuoteen 2030 mennessä Euroopassa myynnissä on vain täyssähköisiä henkilöautoja ja tuolloin jo noin kahden kolmasosan myydyistä hyötyajoneuvoista oletetaan olevan joko ladattavia hybridejä tai täyssähköautoja.

Oy Ford Ab

Äyritie 24, Plaza Halo
01510 Vantaa
Finland

Vieraile muissa uutishuoneissa