Ohita
Fordin myynti kasvoi Euroopassa 2011 huonosta taloudellisesta tilanteesta huolimatta

Tiedote -

Fordin myynti kasvoi Euroopassa 2011 huonosta taloudellisesta tilanteesta huolimatta

Ford pystyi kasvattamaan viime vuonna myyntiään Euroopan 51 maan markkina-alueella 2,4 prosenttia, vaikka ala olikin koko vuoden vastatuulessa. Kasvun taustalla oli Euroopan myydyimmän Ford-mallin eli Fiestan, uuden Focuksen ja C-MAXin kysyntä. Euroopan Fordin pääjohtajan Stephen Odellin mukaan uusien teknologioiden ja mallien tuominen markkinoille suunnitellusti osoittautui kannattavaksi ratkaisuksi.

Helsinki 17.1.2012 - Perinteisellä 19 maan markkina-alueella Ford oli jo neljättä vuotta peräkkäin toiseksi myydyin automerkki 8,3 prosentin markkinaosuudella. Ford on markkinajohtaja Isossa-Britanniassa, Unkarissa ja Turkissa.

Uusia Focuksia myytiin viime vuonna yhdeksän kuukauden aikana lähes 190 000 kappaletta. Ford C-MAXien myynti kaksinkertaistui viime vuonna ja niitä myytiin lähes 123 000 kappaletta. Myydyin Ford-malli oli Fiesta, joita kävi kaupaksi yli 345 000 kappaletta. Transiteja puolestaan myytiin yli 145 000 kappaletta ja sillä saavutettiin 12,9 prosentin markkinaosuus hyötyajoneuvoissa.

Tiedote kokonaisuudessaan englanniksi

Lisätietoja: Riitta Salin, Oy Ford Ab, (09) 351 700, rsalin1@ford.com

Aiheet


Ford Motor Company

Ford Motor Company on globaali autonvalmistaja, jonka pääkonttori sijaitsee Dearbornissa, Michiganissa ja jonka autoja myydään kaikissa kuudessa maanosassa. Yhtiössä työskentelee noin 166 000 henkilöä ja sillä on 70 tehdasta eri puolilla maailmaa. Yhtiön automerkkejä ovat Ford ja Lincoln. Yhtiö tarjoaa myös rahoituspalveluita, joita varten on olemassa oma yhtiö, Ford Motor Credit Company. Lisätiedot autoista löytyvät osoitteesta www.fordmotorcompany.com.

Euroopan Ford valmistaa, myy ja huoltaa Ford-autoja 51 markkina-alueella. Sen palveluksessa työskentelee noin 66 000 henkilöä. Euroopassa toimii myös Ford Motor Credit Company ja Ford Customer Service Division sekä 22 tuotantolaitosta, joista osa on yhteisomistuksessa muiden toimijoiden kanssa. Ensimmäiset Ford-autot tuotiin Eurooppaan vuonna 1903 - samana vuonna, jolloin Ford Motor Company perustettiin. Tuotanto Euroopassa aloitettiin vuonna 1911.

Yhteyshenkilöt

Tarja Hammarberg

Tarja Hammarberg

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö 09 4270 2131

Oy Ford Ab

Oy Ford Ab on vuonna 1926 perustettu Ford-merkkisten henkilöautojen ja hyötyajoneuvojen sekä varaosien maahantuoja ja tukkumyyjä, ja työllistää Suomessa noin 40 työntekijää. Yritys on osa Ford Motor Companya, jonka palveluksessa on maailmanlaajuisesti lähes 200 000 henkilöä.

Haluamme tarjota asiakkaillemme heidän tarpeisiinsa sopivia, laadukkaita ja turvallisia tuotteita sekä arkea helpottavia ja ajamismukavuutta lisääviä liitettävyysratkaisuja ja palveluita.

Ford siirtyy Euroopassa vähitellen kohti täyssähköistä tulevaisuutta Euroopassa. Vuoteen 2030 mennessä Euroopassa myynnissä on vain täyssähköisiä henkilöautoja ja tuolloin jo noin kahden kolmasosan myydyistä hyötyajoneuvoista oletetaan olevan joko ladattavia hybridejä tai täyssähköautoja.

Oy Ford Ab

Äyritie 24, Plaza Halo
01510 Vantaa
Finland

Vieraile muissa uutishuoneissa