Ohita
FORDIN JA J.RINTA-JOUPPI OY:N YHTEISTYÖ LAAJENEE PÄÄKAUPUNKISEUDULLE

Tiedote -

FORDIN JA J.RINTA-JOUPPI OY:N YHTEISTYÖ LAAJENEE PÄÄKAUPUNKISEUDULLE

Oy Ford Ab ja J.Rinta-Jouppi Oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen Ford myynti – ja huoltotoimintojen käynnistämisestä Helsingissä, osoitteessa Aamuruskontie 6. Ford toiminnot käynnistyvät kesäkuussa 2012 kiinteistön muutostöiden valmistuttua. J.Rinta-Jouppi Oy:llä on jo ennestään Fordin merkkiedustukset Seinäjoella ja Kuopiossa.

Ford-toimintojen laajentuessa J.Rinta-Jouppi Oy tulee rekrytoimaan Aamuruskontien kiinteistöönsä lisää henkilökuntaa siten, että toimipisteen kokonaishenkilömäärä nousee noin kolmeenkymmeneen. Toimipisteen paikallisjohtajaksi on nimitetty Jarmo Pääkkönen, joka siirtyy tehtävään Automaa Konalan autoliikejohtajan tehtävistä.

J.Rinta-Jouppi Oy kuuluu Suomen suurimpiin autokauppaketjuihin. Liikkeen toimipisteet sijaitsevat Seinäjoella, Tampereella, Lahdessa, Lappeenrannassa, Kuopiossa, Helsingissä ja Vantaalla. Yhtiön liikevaihto vuonna 2011 oli 135 miljoonaa euroa. J.Rinta-Jouppi Oy on kautta Suomen tunnettu autokauppias, jonka toiminnan juuret lasketaan alkaneeksi 1950 luvulla Etelä-Pohjanmaalla.

J.Rinta-Jouppi Oy on harjoittanut Aamuruskontien toimipisteessä vaihtoautokauppaa vuodesta 2000. Kiinteistön muutostöiden yhteydessä liikkeen vaihtoautomyymälä laajenee merkittävästi. Jatkossa toimipisteestä tullaan myymään vuosittain noin 2500 ajoneuvoa ja se tulee siten olemaan yksi pääkaupunkiseudun suurimmista autotaloista sekä lattiapinta-alalla että myyntimäärällä mitattuna.

 Ford Suomessa

Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä henkilöautoja on rekisteröity 47 818 kappaletta, mikä on 34 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana. Pakettiautojen osalta ensimmäisen kvarttaalin myynti on kasvanut 47,7 prosenttia viime vuodesta. Tänä vuonna on ensirekisteröity 5 190 pakettiautoa. Maaliskuussa tapahtui varsinainen myyntipiikki uusien henkilöautojen rekisteröinneissä. Rekisteriin meni peräti 22 924 autoa, mikä on 82,2 prosenttia enemmän kuin viime vuoden maaliskuussa. Pakettiautoja maaliskuussa rekisteröitiin 2 686 kappaletta. Tämä on 100,1 prosenttia enemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana.

Ensimmäisen kvarttaalin jälkeen kokonaisrekisteröinneissä Ford oli henkilöautoissa kolmannella sijalla 3 763 kappaleella ja hyötyajoneuvoissa toisella sijalla 1 041 kappaleella. Ford-markkinaosuudet olivat  7,8 ja 20,1 prosenttia.

”Kuluva vuosi on lähtenyt vauhdikkaasti liikkeelle, eikä rauhoittumisen merkkejä ole nähtävissä. Vaikka tuotevalikoimamme on jo nyt vahva, tuomme markkinoille vielä tämän vuoden aikana monia jännittäviä uutuuksia. Ensimmäisten joukossa markkinoillemme saapuu 100- ja 125-hevosvoimaiset Focus EcoBoostit. Autot ovat jo ehtineet kerätä kiitosta eri puolilla Eurooppaa suoritettujen ensimmäisten koeajojen myötä.  Kesän mittaan saamme markkinoille myös uuden Focus ST:n ja täysin uuden Rangerin”, kertoo Oy Ford Ab:n toimitusjohtaja Hannu Pärssinen.

”Syksyllä esittelemme täysin uuden B-MAXin ja aivan loppuvuodesta täysin uudenTransitin. Myös Focuksen jo saama 1.0-litrainen EcoBoost-moottori tulee saataville C-MAXiin ja uuteen B-MAXiin. Myös täysin uuden Kugan tuotanto  tulee ilahduttamaan nelivetoautojen ystäviä aivan vuodenvaihteessa”, Pärssinen kertoo.

Lisätiedot: Hannu Pärssinen, Oy Ford Ab, 040-502 2655 ja Markku Ala-Hakuni, J.Rinta-Jouppi Oy,        040-736 6800

Aiheet


Ford Motor Company

Ford Motor Company on globaali autonvalmistaja, jonka pääkonttori sijaitsee Dearbornissa, Michiganissa ja jonka autoja myydään kaikissa kuudessa maanosassa. Yhtiössä työskentelee noin 166 000 henkilöä ja sillä on 70 tehdasta eri puolilla maailmaa. Yhtiön automerkkejä ovat Ford ja Lincoln. Yhtiö tarjoaa myös rahoituspalveluita, joita varten on olemassa oma yhtiö, Ford Motor Credit Company. Lisätiedot autoista löytyvät osoitteesta www.fordmotorcompany.com.

Euroopan Ford valmistaa, myy ja huoltaa Ford-autoja 51 markkina-alueella. Sen palveluksessa työskentelee noin 66 000 henkilöä. Euroopassa toimii myös Ford Motor Credit Company ja Ford Customer Service Division sekä 22 tuotantolaitosta, joista osa on yhteisomistuksessa muiden toimijoiden kanssa. Ensimmäiset Ford-autot tuotiin Eurooppaan vuonna 1903 - samana vuonna, jolloin Ford Motor Company perustettiin. Tuotanto Euroopassa aloitettiin vuonna 1911.

Yhteyshenkilöt

Tarja Hammarberg

Tarja Hammarberg

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö 09 4270 2131

Oy Ford Ab

Oy Ford Ab on vuonna 1926 perustettu Ford-merkkisten henkilöautojen ja hyötyajoneuvojen sekä varaosien maahantuoja ja tukkumyyjä, ja työllistää Suomessa noin 40 työntekijää. Yritys on osa Ford Motor Companya, jonka palveluksessa on maailmanlaajuisesti lähes 200 000 henkilöä.

Haluamme tarjota asiakkaillemme heidän tarpeisiinsa sopivia, laadukkaita ja turvallisia tuotteita sekä arkea helpottavia ja ajamismukavuutta lisääviä liitettävyysratkaisuja ja palveluita.

Ford siirtyy Euroopassa vähitellen kohti täyssähköistä tulevaisuutta Euroopassa. Vuoteen 2030 mennessä Euroopassa myynnissä on vain täyssähköisiä henkilöautoja ja tuolloin jo noin kahden kolmasosan myydyistä hyötyajoneuvoista oletetaan olevan joko ladattavia hybridejä tai täyssähköautoja.

Oy Ford Ab

Äyritie 24, Plaza Halo
01510 Vantaa
Finland

Vieraile muissa uutishuoneissa