Ohita
Norwegian Boeing 737-800
Norwegian Boeing 737-800

Tiedote -

Norwegianin yksikkötuotot kasvoivat 18 prosentilla marraskuussa

Norwegianin marraskuun liikennetiedot osoittavat, että yksikkötuotot kasvoivat kahdeksantena kuukautena peräkkäin samaan aikaan kun kapasiteettia vähennettiin yhtiön strategian mukaisesti. Yksikkötuotot nousivat 18 prosenttia ja käyttöaste 4,2 prosenttiyksikköä.

Kaikkiaan 2 283 821 matkustajaa lensi Norwegianilla marraskuussa. Täsmällisyys oli 86,2 prosenttia, nousua 3,7 prosenttiyksikköä. Yhtiö operoi 99,8 prosenttia aikataulun mukaisista lennoista marraskuussa.

– Olen erittäin tyytyväinen, että yksikkötuottojemme kasvu jatkui, käyttöasteemme oli korkeampi ja täsmällisyytemme parani marraskuussa. Suunnitellun mukaiset kapasiteetin alennukset ovat parantaneet lukuja siirtyessämme strategiamme mukaisesti kasvusta kannattavuuteen. Olemme tässä kuussa mukauttaneet myös reittiverkostoamme ja kapasiteettiamme tulevaan talvikauteen ja ensi kesään varmistaaksemme, että olemme hyvissä asemissa kohtaamaan kysynnän, sanoo Norwegianin vt. konsernijohtaja ja talousjohtaja Geir Karlsen.

Myytyjen henkilökilometrien määrä (RPK) laski 23 prosenttia ja tarjottujen henkilökilometrien määrä (ASK) laski 27 prosenttia.

Marraskuussa yhtiö vähensi CO2-päästöjä 73 grammalla matkustajakilometriä kohti. Siinä on 6 prosentin vähennys verrattuna samaan kuukauteen viime vuonna siitäkin huolimatta, että MAX-lentokoneet seisovat maassa ja yhtiön on ollut pakko vuokrata vanhempaa korvaavaa kalustoa. Norwegianilla on yksi maailman nykyaikaisimmista ja polttoainetehokkaimmista lentolaivastoista, jonka keski-ikä on 3,8 vuotta. Yhtiö on vähentänyt matkustajakohtaisia päästöjä 30 prosentilla vuodesta 2008 lähtien. Jos päästölukujen laskussa olisi käytetty vain yhtiön omia koneita, olisi päästöjen lasku ollut vieläkin korkeampi tässä kuussa.

Lisätietoja liitteen liikennetietoraportista.

Lisätietoja:
Charlotte Holmbergh Jacobsson, viestintäpäällikkö, charlotte.holmbergh.jacobsson@norwegian.com
Tarja Valde-Brown, Norwegianin viestinnän edustaja Suomessa, tarja.valde-brown@norwegian.com

Aiheet

Kategoriat


Norwegian on maailman viidenneksi suurin halpalentoyhtiö, jolla oli yli 37 miljoonaa matkustajaa vuonna 2018. Norwegian liikennöi tällä hetkellä yli 500 reittiä yli 150 kohteessa Euroopassa, Pohjois-Afrikassa, Lähi-idässä, Aasiassa, Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Etelä-Amerikassa. Norwegianin laivastossa on noin 170 lentokonetta. Yhtiön lentolaivaston keski-ikä on 3,8 vuotta, mikä tekee siitä yhden nykyaikaisimmista ja polttoainetehokkaimmista lentolaivastoista maailmassa. The International Council on Clean Transportation (ICCT) on nimennyt Norwegianin jo toisen kerran polttoainetehokkaimmaksi ja ympäristöystävällisimmäksi lentoyhtiöksi Atlantin ylittävillä lennoilla.

Viitenä viime vuonna matkustajat ovat äänestäneet Norwegianin maailman parhaaksi halpalentoyhtiöksi kaukolennoilla arvostetussa SkyTrax World Airline Awardsissa. Tämän lisäksi SkyTrax on valinnut Norwegianin Euroopan parhaaksi halpalentoyhtiöksi jo kuutena vuonna peräkkäin.

Norwegianilla on noin 11 000 työntekijää.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Seuraa Norwegiania: Facebook, Twitter, Instagram, LinkedIn ja YouTube.

Yhteyshenkilöt

Mira Linnamaa

Mira Linnamaa

Lehdistön yhteyshenkilö Director of Communications and Public Affairs Finland +358408625675
Press office – vain median yhteydenotot

Press office – vain median yhteydenotot

Lehdistön yhteyshenkilö +47 815 11 816 Asiakaspalvelu +358 (0) 9231 01 600

Norwegian

Norwegian-konserni on Pohjoismaiden johtava ilmailualan yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Fornebussa Oslon ulkopuolella. Yhtiöllä on yli 8 200 työntekijää ja se omistaa kaksi merkittävää lentoyhtiötä Pohjoismaissa, jotka ovat Norwegian Air Shuttle ja Widerøe’s Flyveselskap. Norwegian osti Widerøen vuonna 2024. Tavoitteena on helpottaa saumatonta lentomatkustamista molempien lentoyhtiöiden verkostoissa.

Norwegian Air Shuttle on suurin norjalainen lentoyhtiö, jolla on noin 4 700 työntekijää. Yhtiö tarjoaa laajan reittiverkoston Pohjoismaiden ja tärkeimpien eurooppalaisten kohteiden välillä. Vuonna 2023 Norwegian kuljetti yli 20 miljoonaa matkustajaa ja ylläpiti 87 Boeing 737-800- ja Boeing 737 MAX 8 -lentokoneen laivastoa.

Widerøe’s Flyveselskap on Norjan vanhin lentoyhtiö ja suurin alueellinen lentoyhtiö Pohjoismaissa. Widerøella on yli 3 500 työntekijää. Pääasiassa Norjan maaseudulla sijaitsevilla lyhyen kiitotien lentoasemilla toimiva Widerøe lentää useita valtion sopimusreittejä (julkisen palvelun velvoitteen reittejä) sen oman kaupallisen lentoverkoston lisäksi. Vuonna 2023 lentoyhtiöllä oli 3,3 miljoonaa matkustajaa ja 49 lentokoneen laivasto, jossa oli 45 Bombardier Dash 8 -konetta ja kolme Embraer E190-E2 -konetta. Widerøe Ground Handling tarjoaa maahuolintapalveluja 41 lentoasemalla Norjassa.

Norwegian-konsernin keskeinen painopistealue on kestävyys ja yhtiö on sitoutunut vähentämään merkittävästi toimintojensa hiilidioksidipäästöjä. Lukuisista aloitteista merkittävin on investointi fossiilivapaan lentopolttoaineen (SAF) tuotantoon ja käyttöön. Norwegian pyrkii olemaan kestävä valinta matkustajilleen. Yhtiö osallistuu aktiivisesti ilmailualan muutokseen.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Norwegian

P.O Box 242
190 47 Stockholm
Sweden

Vieraile muissa uutishuoneissa