Ohita

Tiedote -

Norwegianilla entistä täydemmät koneet ja hyvä matkustajamäärän kasvu tammikuussa

Norwegianin kasvu jatkuu. Yhtiö lennätti yli 1,6 miljoonaa matkustajaa tammikuussa 2015. Kasvua viime vuoden tammikuuhun verrattuna oli viisi prosenttia. Käyttöaste oli tammikuussa 80 prosenttia, kasvua 5,2 prosenttiyksikköä.

Tammikuussa 1 609 057 matkustajaa lensi Norwegianilla. Tämä on viisi prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Myytyjen henkilökilometrien määrä (RPK) kasvoi 21 prosenttia ja tarjottujen henkilökilometrien määrä (ASK) 13 prosenttia tammikuussa. Käyttöaste oli 80 prosenttia, nousua vastaavaan ajankohtaan viime vuonna on 5,2 prosenttiyksikköä.

– Olen erittäin tyytyväinen, että käyttöasteemme on noussut tammikuussa, joka on perinteisesti matkustamisessa matalasesonkia. Matkustajamäärän kasvuun vaikuttaa ennen kaikkea vahvempi keskittyminen Euroopan markkinoille yhdessä kaukolentotoiminnan kasvun kanssa. Kaukoreittien matkustajamäärän merkittävä kasvu on erittäin ilahduttavaa ja osoittaa, että edullisille lentolipuille mannertenvälisillä lennoilla on suuri kysyntä, sanoo Norwegianin toimitusjohtaja Björn Kjos.

Norwegian jatkaa laivastonsa uusimista. Tänä vuonna yhtiö vastaanottaa yhteensä kymmenen uutta Boeing 737-800 -konetta ja yhden uuden 787 Dreamlinerin. Viime vuonna Norwegian vastaanotti 14 uutta Boeing 737-800 -konetta ja neljä uutta 787 Dreamlineria. Norwegianin lentolaivasto on yksi Euroopan uusimmista ja ympäristöystävällisimmistä.

Norwegian lensi tammikuussa 99,5 prosenttia suunnitelluista lennoistaan ja näistä 77,9 prosenttia lähti aikataulun mukaisesti.

Lisätietoja liitteenä olevasta pdf-tiedostosta.

Yhteystiedot: Frode Foss, CFO, puhelin +47 91 63 16 45

Aiheet

Kategoriat


Norwegian Air Shuttle ASA, jota markkinoidaan tuotemerkillä "Norwegian", on Oslon pörssissä vuodesta 2003 lähtien noteerattu halpalentoyhtiö. Norwegian on Skandinavian toiseksi suurin lentoyhtiö ja Euroopan kolmanneksi suurin halpalentoyhtiö. Lähes 24 miljoonaa matkustajaa lentää vuosittain Norwegianilla. Yhtiö operoi 424 reittiä 130 kohteeseen Euroopassa, Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä sekä kaukolentoja Yhdysvaltoihin ja Aasiaan. Norwegian työllistää noin 4 500 henkilöä Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa, Suomessa, Virossa, Englannissa, Espanjassa ja Thaimaassa. Yhtiöllä on 258 sovittua toimitusta uusista lentokoneista. Norwegian on perustettu vuonna 1993 ja sen pääkonttori sijaitsee Fornebussa, Norjassa. Norwegian tarjoaa enemmän jalkatilaa kuin monet kilpailijansa, lennonaikaisen nettiyhteyden ja sen lennot pysyvät erittäin hyvin aikataulussaan. Norwegianin laivastossa on 96 lentokonetta, joiden keski-ikä on vain 4,8 vuotta. Vuonna 2013 ja 2014 Norwegian palkittiin Euroopan parhaana halpalentoyhtiönä arvostetulla SkyTrax World Airline Awards -palkinnolla. Vuonna 2014 Norwegian voitti myös kolme arvovaltaista Passenger Choice Awards -palkintoa – Best Airline in Europe, Best Inflight Connectivity & Communications ja Best Single Achievement in Passenger Experience, joka tuli tunnustuksena yhtiön 787 Dreamlinerien liikkuvasta kartasta. Lisäksi AirlineRatings.com palkitsi Norwegianin toisena vuonna peräkkäin Europe’s Best Low-Cost Airline -tunnustuksella.

Lisätietoja osoitteesta www.norwegian.com
Seuraa meitä YouTubessa
Seuraa meitä Facebookissa

Yhteyshenkilöt

Mira Linnamaa

Mira Linnamaa

Lehdistön yhteyshenkilö Director of Communications and Public Affairs Finland +358408625675
Press office – vain median yhteydenotot

Press office – vain median yhteydenotot

Lehdistön yhteyshenkilö +47 815 11 816 Asiakaspalvelu +358 (0) 9231 01 600

Norwegian

Norwegian-konserni on Pohjoismaiden johtava ilmailualan yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Fornebussa Oslon ulkopuolella. Yhtiöllä on yli 8 200 työntekijää ja se omistaa kaksi merkittävää lentoyhtiötä Pohjoismaissa, jotka ovat Norwegian Air Shuttle ja Widerøe’s Flyveselskap. Norwegian osti Widerøen vuonna 2024. Tavoitteena on helpottaa saumatonta lentomatkustamista molempien lentoyhtiöiden verkostoissa.

Norwegian Air Shuttle on suurin norjalainen lentoyhtiö, jolla on noin 4 700 työntekijää. Yhtiö tarjoaa laajan reittiverkoston Pohjoismaiden ja tärkeimpien eurooppalaisten kohteiden välillä. Vuonna 2023 Norwegian kuljetti yli 20 miljoonaa matkustajaa ja ylläpiti 87 Boeing 737-800- ja Boeing 737 MAX 8 -lentokoneen laivastoa.

Widerøe’s Flyveselskap on Norjan vanhin lentoyhtiö ja suurin alueellinen lentoyhtiö Pohjoismaissa. Widerøella on yli 3 500 työntekijää. Pääasiassa Norjan maaseudulla sijaitsevilla lyhyen kiitotien lentoasemilla toimiva Widerøe lentää useita valtion sopimusreittejä (julkisen palvelun velvoitteen reittejä) sen oman kaupallisen lentoverkoston lisäksi. Vuonna 2023 lentoyhtiöllä oli 3,3 miljoonaa matkustajaa ja 49 lentokoneen laivasto, jossa oli 45 Bombardier Dash 8 -konetta ja kolme Embraer E190-E2 -konetta. Widerøe Ground Handling tarjoaa maahuolintapalveluja 41 lentoasemalla Norjassa.

Norwegian-konsernin keskeinen painopistealue on kestävyys ja yhtiö on sitoutunut vähentämään merkittävästi toimintojensa hiilidioksidipäästöjä. Lukuisista aloitteista merkittävin on investointi fossiilivapaan lentopolttoaineen (SAF) tuotantoon ja käyttöön. Norwegian pyrkii olemaan kestävä valinta matkustajilleen. Yhtiö osallistuu aktiivisesti ilmailualan muutokseen.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Norwegian

P.O Box 242
190 47 Stockholm
Sweden

Vieraile muissa uutishuoneissa