Ohita

Tiedote -

Norwegian tuplaa vuoronsa Helsingistä Tukholmaan

Lentoyhtiö Norwegian kaksinkertaistaa arkisin Helsingistä Tukholmaan lennettävät vuoronsa. Yhtiö ottaa syyskuussa käyttöönsä yhdeksännen Arlandan kentältä Tukholmasta operoivan lentokoneen ja kaksinkertaistaa kapasiteettinsa 2. syyskuuta alkaen reiteillä Tukholma-Helsinki ja Tukholma-Lontoo. Samalla yhtiö lisää Tukholmasta Kööpenhaminaan päivittäin lennettävien vuorojen määrän viidestä kuuteen.

Norwegian avasi suorat lennot Helsinkiin ja Lontooseen 29. huhtikuuta. Lennot ovat olleet toukokuussa lähes loppuunmyytyjä. Markkinoiden hyvä vastaanotto antaa aiheen yhtiölle jatkaa toiminnan kehittämistä.

-Olemme hyvin tyytyväisiä kehitykseen. Kiinnostus Helsingin ja Lontoon reittejä kohtaan on ollut erittäin suurta, joten nyt tarjoamme asiakkaillemme mahdollisuuden suunnitella aikataulujaan entistä joustavammin. Ollaksemme kilpailukykyinen ja hyvä vaihtoehto liikematkailijoille, lisäämme vuoroja ja pidämme edelleen voimassa edulliset hintamme, sanoo Norwegianin lehdistövastaava Åsa Larsson.

Syyskuun 2. päivästä lähtien Norwegian lisää arkipäivisin päivittäisten lentojen määrän Helsingistä Arlandaan Tukholmaan kahdesta neljään. Tukholmasta Helsinkiin lennettävien sunnuntai-vuorojen määrän yhtiö nostaa kahdesta kolmeen.

Tukholmasta Lontooseen menevän iltalennon lisäksi yhtiö lentää nyt myös arkipäivisin varhaisen aamulennon ja avaa myös toisen sunnuntai-vuoron. Samalla kehitetään Tukholman ja Kööpenhaminan välisten vuorojen aikatauluja.

-Lisäämme Kööpenhaminan ja Tukholman väliselle reitille iltapäivävuoron, mikä parantaa liikematkailijoiden aikatauluja merkittävästi. Nyt he voivat valita kuudesta päivittäisestä vuorosta, sanoo Åsa Larsson.

Yhdensuuntainen Lippu Helsingistä Tukholmaan maksaa 27,80 euroa sisältäen verot ja kulut.

Valokuvia on ladattavissa osoitteesta: http://www.newsdesk.se/pressroom/norwegian/image/list

Lisätietoja:
Åsa Larsson, Communications Manager
Gsm: +46 735 22 22 42
Email: asa.larsson@norwegian.se

Aiheet


Norwegian Air Shuttle ASA, jota markkinoidaan tuotemerkillä "Norwegian", on Norjan pörssissä noteerattu low-cost lentoyhtiö. Se on Skandinavian toiseksi suurin lentoyhtiö ja Euroopan neljänneksi suurin low-cost lentoyhtiö. Alhaisilla hinnoillaan ja asiakasystävällisillä ratkaisuillaan Norwegian on kasvattanut matkustajamääriään voimakkaasti viime vuosina. Se tarjoaa noin 220 reittiä 95 kohteeseen Euroopassa, Pohjois-Afrikassa ja Lähi-Idässä. Vuonna 2009 Norwegian kuljetti lähes 11 miljoonaa matkustajaa. Sen henkilöstömäärä on 1600 ja konekanta koostuu 46 lentokoneesta. Yhtiölle toimitetaan vuosina 2008–2014 70 uutta Boeing 737-800W -konetta, minkä jälkeen Norwegianin kalusto on kaupallisen lentoliikenteen uudenaikaisin, tehokkain ja ympäristöystävällisin. Lisätietoja osoitteesta www.norwegian.com

Yhteyshenkilöt

Mira Linnamaa

Mira Linnamaa

Lehdistön yhteyshenkilö Director of Communications and Public Affairs Finland +358408625675
Press office – vain median yhteydenotot

Press office – vain median yhteydenotot

Lehdistön yhteyshenkilö +47 815 11 816 Asiakaspalvelu +358 (0) 9231 01 600

Norwegian

Norwegian-konserni on Pohjoismaiden johtava ilmailualan yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Fornebussa Oslon ulkopuolella. Yhtiöllä on yli 8 200 työntekijää ja se omistaa kaksi merkittävää lentoyhtiötä Pohjoismaissa, jotka ovat Norwegian Air Shuttle ja Widerøe’s Flyveselskap. Norwegian osti Widerøen vuonna 2024. Tavoitteena on helpottaa saumatonta lentomatkustamista molempien lentoyhtiöiden verkostoissa.

Norwegian Air Shuttle on suurin norjalainen lentoyhtiö, jolla on noin 4 700 työntekijää. Yhtiö tarjoaa laajan reittiverkoston Pohjoismaiden ja tärkeimpien eurooppalaisten kohteiden välillä. Vuonna 2023 Norwegian kuljetti yli 20 miljoonaa matkustajaa ja ylläpiti 87 Boeing 737-800- ja Boeing 737 MAX 8 -lentokoneen laivastoa.

Widerøe’s Flyveselskap on Norjan vanhin lentoyhtiö ja suurin alueellinen lentoyhtiö Pohjoismaissa. Widerøella on yli 3 500 työntekijää. Pääasiassa Norjan maaseudulla sijaitsevilla lyhyen kiitotien lentoasemilla toimiva Widerøe lentää useita valtion sopimusreittejä (julkisen palvelun velvoitteen reittejä) sen oman kaupallisen lentoverkoston lisäksi. Vuonna 2023 lentoyhtiöllä oli 3,3 miljoonaa matkustajaa ja 49 lentokoneen laivasto, jossa oli 45 Bombardier Dash 8 -konetta ja kolme Embraer E190-E2 -konetta. Widerøe Ground Handling tarjoaa maahuolintapalveluja 41 lentoasemalla Norjassa.

Norwegian-konsernin keskeinen painopistealue on kestävyys ja yhtiö on sitoutunut vähentämään merkittävästi toimintojensa hiilidioksidipäästöjä. Lukuisista aloitteista merkittävin on investointi fossiilivapaan lentopolttoaineen (SAF) tuotantoon ja käyttöön. Norwegian pyrkii olemaan kestävä valinta matkustajilleen. Yhtiö osallistuu aktiivisesti ilmailualan muutokseen.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Norwegian

P.O Box 242
190 47 Stockholm
Sweden

Vieraile muissa uutishuoneissa