Ohita
Nissan ARIYA
Nissan ARIYA

Tiedote -

Nissan ARIYAn hinta laskee

Espoo, 1. elokuuta 2023

Nissan ARIYA ensiesiteltiin Suomessa keväällä 2021, ja saman vuoden syyskuussa tämän suositun ja pohjolaankin sopivan täysin sähköisen mallin myynti aloitettiin Suomessa ensimmäisten maiden joukossa sen kotimaan Japanin jälkeen. Kiinnostus oli suurta niin jälleenmyyjien, asiakkaiden kuin tiedotusvälineidenkin taholta, ja ARIYA saikin hyvää palautetta niin asiakkailta kuin medialta. ARIYA sai kehuja erityisesti sen muotoilusta, laadukkuudesta, sisätiloista sekä ajokokemuksesta. Vaikutuksen tekivät myös auton hiljaisuus ja mukavuus - samoin kuin jopa 536 kilometrin toimintasäde.

”Hintoja alennetaan 1000-4200 euroa varustetasosta riippuen. ARIYAn kokoluokan täyssähköauojen luokka on erittäin kilpailtu ja uusien hintojen vuoksi uskomme ARIYAn olevan yhä useammalle houkuttelevampi vaihtoehto muun muassa sen erinomaisen perusvarustetason ja edistyneiden teknologioiden vuoksi”, sanoo Nissan Nordic Europen Suomen maajohtaja Miia van Bolderen.

Olemme iloisia voidessamme ilmoittaa, että toimitustilanteemme on parantunut ja voimme samalla alentaa ARIYAn hintoja. Toivomme ja uskomme, että uudet ja erittäin kilpailukykyiset hintamme otetaan hyvin vastaan auton ostajien keskuudessa.”

Malliston alkaen-hintaa alennetaan 1000 eurolla ARIYA Engage 63 kWh -mallin osalta, joka maksaa nyt 48 000 euroa (sis. toim. kulut). Astetta korkeamman varustelutason Advance 63 kWh -malliversion hinta alkaa 51 500 eurosta (sis. toim. kulut). Nelivetoisen ARIYA Advance e-4ORCE:n (87 kWh:n akulla) -mallin uudet hinnat alkavat 60 500 eurosta (sis. toim. kulut).

Nissan on hiljattain lanseerannut myös huippuvarustellun version ARIYAsta, nimeltä Evolve+, jossa on panostettu enemmän suorituskykyyn. Tässä mallissa on 290 kW (388 hv) tehoa, sen kiihtyvyys 0–100 km/h on 5,1 sekuntia ja sen WLTP-luokituksen mukainen toimintasäde on 498 kilometriä. Evolve+ edustaa ARIYAn korkeinta varustelutasoa. Sen hinta on nyt 69 500 euroa (sis. toim. kulut).

Toimitustilanne on parantunut, ja useita malleja on saatavilla nopeaankin toimitukseen. Jos kuitenkin haluat räätälöidä tilauksen tehtaalta, on toimitusaika mallista riippuen noin 6-8kk. Kehotamme asiakkaita ottamaan yhteyttä lähimpään Nissan-jälleenmyyjään saadakseen lisätietoja.

Uudet hinnat ovat voimassa myös kaikkiin edellisen hinnaston aikana myytyihin autoihin, joita ei ole vielä toimitettu asiakkaille.

Aiheet


Nissan Euroopassa

Nissanin päämääränä on olla aidosti ympäristöystävällinen yritys, jonka tavoitteena on olla mahdollistamassa puhtaampaa, turvallisempaa ja tasa-arvoisempaa maailmaa.

Nissanin pitkän aikavälin strategian, Ambition 2030, keskiössä on ympäristöystävällisyys. Strategian myötä tärkeimmille markkinoille tuotetaan sähköistettyjä malleja ja teknologisia innovaatioita, jotka vastaavat ympäristön, yhteiskunnan sekä asiakkaiden tarpeisiin. Ambition 2030 tukee Nissanin tavoitetta saavuttaa koko yrityksen ja sen tuotteiden elinkaaren hiilineutraalius vuoteen 2050 mennessä. Nissanin Euroopan tuotannon keskiössä on EV36Zero, joka mullistaa sähköistettyjen ajoneuvojen valmistuksen. EV36Zero mahdollistaa teollisen tuotannon pienillä päästöillä

Lisätietoja tuotteistamme, palveluistamme ja sitoutumisestamme kestävään liikkumiseen löydät osoitteesta nissan-global.com. Voit myös seurata meitä on Facebookissa, Instagramissa, sekä LinkedIn:ssä ja katsoa kaikki uusimmat videomme YouTubesta.

Yhteyshenkilöt

Riikka Vepsäläinen

Lehdistön yhteyshenkilö Communications Manager +358505574448

Tervetuloa Nissan Suomi !

Nissan on maailmanlaajuinen ajoneuvovalmistaja, joka myy yli 60 mallia Nissan-, INFINITI- ja Datsun-tuotemerkeillä. Tilikaudella 2021 yhtiö myi 3,4 miljoonaa ajoneuvoa maailmanlaajuisesti, ja sen liikevaihto oli 8,4 miljardia jeniä. Nissanin maailmanlaajuinen pääkonttori Yokohamassa Japanissa hallinnoi toimintaa kuudella alueella: Aasiassa ja Oseaniassa, Afrikassa, Lähi-idässä ja Intiassa, Kiinassa, Euroopassa, Latinalaisessa Amerikassa sekä Pohjois-Amerikassa. Nissan on tehnyt yhteistyötä ranskalaisen autovalmistaja Renaultin kanssa vuodesta 1999 alkaen ja hankki 34 prosentin osuuden Mitsubishi Motorsista vuonna 2016.

Nissan Suomi

Keilasatama 5
02150 Espoo
Finland

Vieraile muissa uutishuoneissa