Uutinen -
Story: EcoBatt on Peterin valinta – työssä ja vapaa-ajalla
Kaikki alkoi, kun rakennustarvikekauppias pyysi Peteriä kokeilemaan Knauf Insulationin EcoBatt-eristettä. Mikäpä siinä, ajatteli Peter. Nykyään, yhdentoista talon jälkeen, hän on tyytyväinen eristyslaatuun. Niin tyytyväi- nen, että hän käyttää sitä myös vapaa-ajallaan.
– Kun rakensin itselleni talon viime kesänä, käytin siihen EcoBattia.
Peter Falk on alunperin kotoisin Ruotsin Karlstadista, mutta hän työskenteli 80-lu- vun lopulla muutaman vuoden puuseppä- nä Norjassa. Vuonna 1997, kun asuntora- kentaminen Ruotsissa hiljeni, hän lähti taas länteen, tällä kertaa jäädäkseen.
Peterillä on Norjan Mossissa rakennus- liike Falk Bygg A/S, ja hän on Norjan vanhimman talonrakennusketjun Systemhu- sin edustaja. Systemhus on rakentanut vuo- sien mittaan 50 000 taloa eri puolille maata. Falk Byggillä on kaksitoista työnte- kijää, ja he rakentavat vuodessa kymmen- kunta taloa.
– Tällä hetkellä meillä on meneillään suuri projekti Sonissa Store Brevik Parkin alueella. Projekti on yhteinen toisen raken- nusliikkeen kanssa, ja sen aikana raken- namme vuoden 2017 loppuun mennessä noin 50 omakotitaloa, Peter kertoo.
Ei herkistymistä
Tähän mennessä Falk Bygg on saanut val- miiksi kahdeksan taloa, joissa kaikissa on käytetty eristeenä EcoBattia. Kaikki alkoi, kun rakennustarvikekauppias, jonka asia- kas Peter on, pyysi häntä kokeilemaan EcoBattia. Se oli puolitoista vuotta sitten, eikä Falk Bygg ole sen jälkeen käyttänyt mitään muuta eristettä.
Selitys on yksinkertainen. EcoBatt täyt- tää tietysti kaikki rakennustekniset vaati- mukset, mutta se tarjoaa myös muita etuja.
– EcoBattin ansiosta silmäni eivät enää ärsyynny eikä ihoni kutise. Työntekijöilläni- kin on tuotteesta vain hyvää sanottavaa. Luultavasti se johtuu villan pitkäkuituisuu- desta ja Knauf Insulationin käyttämästä si- deaineesta, joka on heidän omansa.
Kun Peter viime kesänä rakensi itsel- leen talon, hän valitsi siihenkin eristeeksi EcoBattin. Rakennustyön aikana vallitsi vahva korkeapaine, ja lämpötila saattoi olla jopa 30 astetta varjossa.
– Käsittelin eristettä shortseihin pukeu- tuneena. Tiedän, säädökset vaativat täysin peittävää vaatetusta, mutta työ sujui yhtä hyvin kuin muutenkin, Peter nauraa.