Tiedote -
Mikä on sinun lupauksesi vuodelle 2018? Unohda lakot ja aloita jotain uutta, sillä se vaikuttaa positiivisesti koko vuoteen!
Suomalaiset lupaavat tunnetusti karsia paheitaan uuden vuoden alkaessa. Canonin teettämän tutkimuksen mukaan puolet (49,43%) suomalaisista aikoo tehdä uudenvuodenlupauksen lopettaakseen huonon tavan. Tutkimukseen vastasi 1000 suomalaista. Tutkimuksessa selvisi myös, että lopettamiseen liittyvät lupaukset yleistyvät noin 25-vuotiaana. Samalla into uuden aloittamiseen kärsii, vaikka asiantuntijoiden mukaan lupaukset uusista aluista vaikuttavat positiivisesti koko vuoteen.
Enemmistö suomalaisista (59,5 %) on sitä mieltä, että uudenvuodenlupaus on hyvä keino aloittaa uusi vuosi. Moni myös onnistuu pitämään lupauksensa suhteellisen pitkään: Noin viidennes (19%) ilmoitti pysyvänsä päätöksessään 1-2 kuukautta ja jopa 28 prosenttia yli puoli vuotta. Keskimäärin suomalaiset tekevät 1,1 uudenvuodenlupausta vuosittain.
Suomalaisten tavoin myös muut pohjoismaalaiset lupaavat yleisimmin lopettaa jonkin henkilökohtaisen pahan tavan. Eniten luvataan pudottaa painoa tai karsia herkkujen syöntiä. Viiden suosituimman lupauksen listalla on myös positiivisia uusia alkuja. Kaikissa Pohjoismaissa yksi suosituimmista lupauksista on ulkoilun lisääminen. Myös pieniä eroja löytyy: norjalaiset lupaavat muita useammin aikaistaa nukkumaanmenoa, tanskalaiset taas vakuuttavat pitävänsä aiempaa paremmin yhteyttä vanhoihin ystäviin ja säästävänsä rahaa ensi vuonna.
Aiheet
Kategoriat
Canon Oy kuuluu maailmanlaajuiseen Canon-ryhmään, joka tarjoaa tulostuksen-, dokumentin- sekä informaationhallinnan ratkaisuja yrityksille sekä kuvantamisen ratkaisuja kuluttajille ja ammattilaisille. Graafiselle teollisuudelle Canon toimittaa digitaalisen painamisen ratkaisuja.