Tiedote -
NordicBet nostaa Armenian Euroviisuvoittajaksi
Vuoden 2014 Euroviisut lähestyvät lähestymistään, ja tapahtuman ympärillä pyörivä kuohunta kasvaa. Kööpenhaminassa Tanskassa järjestettävät 59. Euroviisut herättävät suuria tunteita myös vedonlyöntiyhtiö NordicBetillä, joka on vahvasti Euroviisuhuumassa mukana kilpailun voittajakertoimien avulla.
Tämän vuoden Euroviisut näyttävät olevan NordicBetin kertoimien valossa kahden kauppa; Armenia pitää kappaleellaan Not alone ennakkosuosikin viittaa harteillaan, ja Ruotsi seuraa Undo-biisillään perässä. Muut maat ovat jääneet kertoimien perusteella kauas kärkikaksikosta - esimerkiksi Suomen Euroviisuvoiton kerroin nousee jo neljäänkymmeneen.
Euroviisut sytyttävät myös kilpailun vannoutuneeksi faniksi tunnustautuvan iGaming-asiantuntija Juha Kvistin viiltävään analyysiin. ”Euroviisut ovat aina täynnä tunteita ja musiikin ylivoimaa. Armenia näyttää ottavan tämän vuoden ylivoimasta parhaan yliotteen, ja Ruotsi on luonnollisesti vanavedessä mukana kestomenestyjän ominaisuudessa. Muistakaamme kuitenkin fakta, jonka mukaan saksalaisten virallinen Euroviisusivusto on rankannut suomalaisedustaja Softenginen tämän vuoden Euroviisujen ykköseksi. Kenties valtaisa suomalaiskerroin on sittenkin panostamisen arvoinen”, Kvist pohtii.
Aiheet
- Taide, kulttuuri, viihde
Kategoriat
- igaming
- vedonlyönti
- vedonlyöntiyhtiö
- euroviisut
- armenia
- not alone
- ruotsi
- undo
- voittaja
- voitto
- suomi
- kerroin
- nordicbet
- softengine
Lisätietoja:
https://www.nordicbet.com/fin/sportsbook#_50000002936
iGaming asiantuntija Juha Kvist, puh: 040-570 1500
Sähköposti: juha.kvist@betssongroup.com
Luotettavasta ja reilusta vedonlyönnistä kuuluisan NordicBetin
tavoitteena on ollut jo vuodesta 2002 lähtien tarjota kilpailukykyisiä
pelikohteita ja vedonlyöntipalveluja ympäri maailmaa. NordicBetillä on pohjoismaiden
laajin kerrointarjonta; pelattavaa riittää mitä uskomattomimpiin sarjoihin. Pääalueena
ovat eurooppalaiset urheilulajit – mukaan lukien useat paikalliset sarjat. Suomen
osalta alasarjoihin on mahdollista panostaa salibandyn, jääkiekon ja
jalkapallon saralla.
NordicBet tarjoaa luotettavaa pelaamista vedonlyönnin lisäksi myös kasinopelien ja pokerin parissa. Asiakkaiden luottamuksen ansaitsemiseen panostetaan muun muassa loistavan asiakaspalvelun, nopeiden ulosmaksujen sekä mahdollisimman monipuolisen pelitarjonnan avulla.