Tiedote -
Syöpäsäätiö kerää koko kesän ajatuksia tutkimuksen tukemisesta
Millaista syöpätutkimusta Syöpäsäätiön tulisi tukea?
Tähän kerätään vastauksia suurelta yleisöltä. Joukkoistaminen on ensi kertaa
suunnittelun osana ja apuna. Kysely on tänään avattu verkossa. Pohjana on
syöpätutkijoille tehty verkkoaivoriihi, jonka avulla kerättiin yli 1200 ideaa.
- Saimme tutkijoilta joukkoistamalla arvokasta apua. Nyt avaamme kommentointimahdollisuuden suurelle yleisölle, sanoo Syöpäsäätiön pääsihteeri Sakari Karjalainen.
Syöpäsäätiö on Suomen suurin yksityinen syöpätutkimuksen tukija. Se jakoi viime vuonna ennätyssumman, 5,4 miljoonaa euroa tutkimukseen.
Tutkijat: Yli tieteen rajojen
Syöpäsäätiön talvella tehdyssä verkkoaivoriihessä tutkijat toivoivat lisää laaja-alaisia, monitieteisiä tutkimuksia. Myös ennakkoluulottomia hankkeita ja uusia ideoita tulisi tukea pienemmillä summilla.
Monilla tutkimusryhmillä on pieni koko, mutta isot ideat. Syöpäsäätiöltä kaivattiin ennakkoluulottomuutta ja edelläkävijän roolia. Toisaalta säätiön tulisi, yhteistyössä muiden syöpätutkimuksen tukijoiden kanssa, varmistaa, että isot tutkimusryhmät voivat tehdä työnsä keskeytymättä.
”Moderni tutkimus tarvitsee monitieteistä lääketieteen, molekyylibiologian, bioinformatiikan ja muiden tieteiden välistä yhdistämistä. Näihin pitää keskittää voimavaroja. Eri tutkimusaloja ei pitäisi asettaa toistensa kilpailijoiksi. Tieteiden rajat tulisi ylittää”, neuvoivat vastaajat.
Nyt vuorossa suuren yleisön mielipide: kysely kestää koko kesän
Syöpäsäätiö käyttää nyt ensimmäistä kertaa joukkoistamista. Verkkoaivoriihi on osa uutta strategian valmistelua.
Joukkoistamisessa kysytään laajalta joukolta ideoita. Ensimmäisessä vaiheessa valtaosa vastaajista oli tutkijoita, jotka olivat saaneet Syöpäsäätiön apurahoja. Vastaajien joukossa oli myös tutkimuksen suuntaan vaikuttavia päättäjiä.
Vastauksien tulos on arvokas, sillä ylivoimainen enemmistö arvioi tuntevansa Syöpäsäätiön toimintaa jonkin verran tai erittäin hyvin.
Tutkijakyselyyn osallistui lähes 500 vastaajaa. Helmikuun loppupuolella toteutettu verkkokysely keräsi vastaajilta lähes 1300 ideaa. Kyselyn teki Syöpäsäätiön toimeksiannosta Fountain Park.
Syöpäsäätiön teettämä raportti on verkosta luettavissa ja tavoitteena on kesän aikana kerätä lisää ideoita suurelta yleisöltä yksinkertaisella kyselyllä.
Sekä kysely että raportti ovat Syöpäjärjestöjen verkkosivuilla osoitteessa www.cancer.fi/syopatutkimuskysely
Linkit
Aiheet
- Terveys, sairaanhoito, lääketiede
Kategoriat
- syöpätutkimuskysely
- syöpäsäätiö
- syöpätutkimus
- apuraha