Ilmansaasteet luultuakin isompi terveysriski
Ilmansaasteet tappavat vuosittain seitsemän miljoonaa ihmistä maailmanlaajuisesti. Ne aiheuttavat etenkin sydänkuolemia ja aivohalvauksia, mutta myös hengitystiesairauksista ja syövästä johtuvia kuolemia. Tähän tulokseen on tullut Maailman terveysjärjestö WHO tuoreessa raportissaan.
Sydämen vajaatoiminta pahenee univajeessa
Unettomuuden tiedetään olevan yleistä sydämen vajaatoimintapotilailla. Tuore tutkimus osoittaa nyt, että jatkuvat unettomuusongelmat kaksinkertaistavat vajaatoiminnasta kärsivän potilaan riskin joutua sairaalahoitoon. Tämän vuoksi tutkijat katsovatkin aiheelliseksi, että lääkärissäkäynneillä otettaisiin esille myös uniongelmat.
Tupakointikiellot vähentävät ennenaikaisia synnytyksiä
Tupakoinnin rajoittaminen on vähentänyt kymmeneksellä ennenaikaisia synnytyksiä ja lasten vakavia astmakohtauksia. Tämä käy ilmi asiasta tehdystä laajasta tutkimuksesta.
Veltto kädenpuristus voi kieliä sydänkuoleman vaarasta
Käden heikko puristusvoima näyttää jo keski-ikäisillä ennustavan etenkin sydänkuolemia sekä menehtymistä hengitystiesairauksiin. Tähän tulokseen ovat tulleet japanilaistutkijat.
Sydänviikko 2014: Sydänpotilaat aktiivisia Turussa
Kolmisenkymmentä Sydänpotilasyhdistys Sepot ry:n jäsentä kerääntyy ulkoilutapahtumaan Turun Ruissaloon lähteäkseen jo 15 vuotta järjestetylle kävelylle sunnuntaina 13. huhtikuuta.
Sydänviikko 2014: Sirkus yhdisti sukupolvia Hämeenlinnassa
Hämeenlinnan Sydänyhdistyksen sirkustapahtumassa lapset keikkuvat trapetsilla, kiipeilevät puolapuissa ja opettelevat tasapainoilemaan. Jokunen aikuinenkin uskaltautuu kokeilemaan hulavannetta tai jonglööraamista.
Verenmyrkytys voi herkistää sydänkohtaukselle
Verenmyrkytyspotilas on lisääntyneessä sydän- ja aivoinfarktiriskissä. Tähän tulokseen ovat tulleet tanskalaistutkijat. He totesivat, että riski on suuri kuukauden päivät verenmyrkytyksen jälkeen. Osalla potilaista vaara oli vielä puolen vuoden kuluttuakin.