Sosiaalibarometri: eriarvoisuus kasvussa Suomessa
Sosiaalibarometrin vastaajista valtaosa katsoo, että Sipilän hallitus on epäonnistunut eriarvoisuuden vähentämisessä. Vastaajat arvioivat, että eriarvoisuus on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana Suomessa. Vastaajien mukaan perusturvaetuudet ovat liian alhaisella tasolla, mitä paikataan perustoimeentulotuella.
Kuntoutusryhmässä yksilöt ja tarinat kohtaavat
Kesän kynnyksellä julkaistu video, Tulppa – tarinoita kuntoutumisesta, kertoo kuntoutusryhmäläisten aidoista kokemuksista ja tuntemuksista, joita kuntoutumisprosessi on heissä herättänyt. Ryhmä on tuonut osallistujilleen uusia voimavaroja ja antanut vertaistukea sairauden kanssa elämiseen.
Suomalaisten lasten ylipaino on lisääntynyt – mitä voisimme tehdä toisin?
Suomalaiset koululaiset ovat huomattavan ylipainoisia. Suomen Sydänliiton Neuvokas perhe on yli 10 vuotta kehittänyt lapsiperheiden elintapaohjauksen menetelmää ja tarjoaa myös erityistä tukea ylipainoisten lasten perheille. On asioita, joita tulisi tehdä vielä paremmin, jotta voimme vaikuttaa lasten ylipainoon.
Tuija Brax European Heart Network:in hallituksen jäseneksi
European Heart Networkin vuosikokous on 31.5.2018 valinnut Sydänliiton pääsihteeri Tuija Braxin EHN:n hallituksen jäseneksi.
Itä-Suomen yliopistossa selvitetty runsasproteiinisen ruokavalion ja sydämen vajaatoiminnan yhteyttä
Tuoreessa Itä-Suomen yliopiston tutkimuksessa havaittiin, että paljon proteiinia ruokavaliostaan saavilla henkilöillä oli suurempi riski sairastua sydämen vajaatoimintaan kuin muilla.
Monaliiku – Monikansallisten naisten hyvinvointi ja liikunta ry on Vuoden sydänterveyden edistäjä
Sydänliitto palkitsee vuosittain Vuoden sydänterveyden edistäjä -palkinnolla tahon tai henkilön joka on tehnyt hyvää työtä ihmisten terveyden edistämisessä. Tänä vuonna palkinto jaettiin Naisten kymppi -juoksutapahtuman yhteydessä Monikansallisten naisten hyvinvointi ja liikunta ry:lle.
Onko ruoka ahdistus vai nautinto?
Sydänmerkin Frankly Partnersilla teettämän tutkimuksen mukaan suomalaisista jopa kolmannes kokee ajoittain ahdistusta syömisen ja sääntöjen viidakossa. He haluaisivat syödä terveellisemmin, mutta eivät oikein tiedä miten. He ovat huolissaan joko painostaan tai terveydestään ja pyrkivät laihtumaan.
Sydänmerkki käyttöön Rauman ruokapalveluissa
Rauman kaupungin Ruokapalvelu ottaa käyttöön Sydänmerkki-ateriat koulujen ruokalistoilla 21.5.2018.