Järjestöjen palvelut osaksi kokonaisvaltaista kuntoutumista
Sosiaali- ja terveysministeriö asetti syyskuussa 2016 komitean valmistelemaan kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistusta. Kuntoutuksen uudistamiskomitea luovutti raporttinsa sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattilalle ja perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikolle 9. marraskuuta 2017. Kuntoutuskomitean mietintöä esiteltiin eduskunnan Kansalaisinfon ajankohtaisseminaarissa 30.11.2017.
Sydänyhteisön ennaltaehkäisevä työ tuottaa tulosta
Osana Sydänliiton brändin uudistamista ja yhtenäistämistä tähän asti Terveyden kolmiottelu -nimellä kulkenut terveysarvojen mittaus saa nyt nimen Sydän Terveysmittaus. Sydänterveyden riskitekijöistä suurimmat ovat kohonnut verenpaine ja kolesteroli, sekä ylipaino. Näihin riskitekijöihin kiinnitetään huomiota koko sydänyhteisön voimin mittaamalla terveysarvoja ympäri Suomea.
Mies kärsii eteisvärinästä naista aikaisemmin
Eteisvärinä altistaa sekä miehet että naiset kolmin–nelinkertaiseen menehtymisvaaraan terveisiin verrattuna. Tuoreen tutkimuksen mukaan miehet sairastuvat eteisvärinään kuitenkin kymmenkunta vuotta naisia varhaisemmin. Suurin yksittäinen sairastumisriski on ylipaino.
Mittava rahoitus sydäntutkimukseen
Arne Koskelon säätiö jakaa 300 000 euroa sydän- ja verisuonisairauksien tutkimukseen. Suurin 100 000 euron kaksivuotinen apuraha myönnetään aorttaläpän ahtauman ennusteeseen vaikuttavien tekijöiden tutkimukseen, josta vastaa LT Satu Suihko, HYKSin Sydän- ja keuhkokeskuksen kardiologian klinikasta.
Älypuhelin nopeuttaa sydänpotilaan hoitoa
Älypuhelinsovelluksesta etsitään nyt apua sydäninfarktipotilaiden hoidon tehostamiseksi Argentiinassa. Yli 42 000 argentiinalaista saa vuosittain äkillisen ST-nousuinfarktin ja 8–12 prosenttia heistä menehtyy. Älypuhelinsovelluksesta saadut kokemukset Buenos Airesissa aiotaan nyt laajentaa koko maahan. Sovelluksesta saadut lupaavat tutkimustulokset esiteltiin alan kongressissa.
Sydäninfarkti heijastuu työssä jaksamiseen
Valtaosa kesken työuransa infarktiin sairastuneista palaa takaisin työelämään vuoden sisällä sairastumisestaan. Melko pian tämän jälkeen neljännes töihin palanneista kuitenkin jättäytyy työelämästä. Hyvä koulutus ja hyvät tulot näyttävät tukevan työelämässä pysymistä.
Pallolaajennus ei kannusta kuntoutukseen
Pallolaajennuksen läpikäyneet sydänpotilaat ovat niukanlaisesti kiinnostuneita sydänkuntoutuksestaan. Näin osoittaa ainakin Norjassa tehty tuore selvitys.
Länteen muutto nuorena koettelee kiinalaisten sydäntä
Sydäntauti on tunnetusti suuri terveysriski länteen tulleilla maahanmuuttajilla. Nyt australialaistutkijat ovat selvittäneet asiaa kiinalaisten maahanmuuttajien keskuudessa. Kiinalaiset ovat Australian kolmanneksi suurin siirtolaisryhmä ja kiinalaissiirtolaisten määrä on muuallakin länsimaissa kasvamassa.
Otto Mikkelä oli vireä sydänkuntoutuksen edistäjä
Helsingin sydäntoipilaat ry:n puheenjohtaja dipl.ins. Otto Mikkelä kuoli kotonaan Hinthaarassa äkilliseen sairauskohtaukseen 22.9.2017. Hänet siunattiin haudan lepoon 10.11.2017 Huopalahden kirkossa.