Eteisvärinä on vaarallisempi naiselle kuin miehelle
Eteisvärinä aiheuttaa naisille selvästi suuremman riskin sekä sairastua sydäntauteihin että menehtyä, käy ilmi tuoreesta brittiläisestä meta-analyysistä.
Osallistu kansalliseen tutkimukseen verkkovertaistuesta
Itä-Suomen yliopisto, Diakonia-ammattikorkeakoulu ja Turun yliopisto tutkivat yhdessä keväällä 2016 Internet-välitteisen tuen toimivuutta.
Kananmuna ja kolesteroli otsikoissa
Viime päivinä eräs suosituimmista tiedeartikkeleista, joita on reposteltu julkisuudessa, käsittelee ruoan kolesterolin ja erityisesti kananmunan yhteyttä tuleviin sepelvaltimotautitapahtumiin. Luottaisin tutkittuun tietoon, johon suosituksemme perustuvat, sanoo professori Matti Uusitupa.
Kivunhoito sydänleikkauksen jälkeen vajavaista
Potilaiden lähettäminen sairaalasta kotiin sydämen ohitusleikkauksen tai läppäleikkauksen jälkeen lievittämättä riittävästi kipua saattaa lisätä komplikaatioiden riskiä.
Sydänpotilaan psyyke näkyy terveyspalvelujen käytössä
Paitsi kliiniset myös potilaan psykologiset ominaisuudet heijastuvat hänen terveyspalvelujen käyttöönsä, selviää synnynnäistä sydänsairautta potevilla tehdystä tutkimuksesta.
Pitkäaikaissairaiden sosiaaliturvatieto päivitetty
Pitkäaikaissairaiden ja vammaisten sosiaaliturva on koottu laajasti www.sosiaaliturvaopas.fi-sivulle. Oppaan on koonnut viisitoista kansanterveys-, potilas- ja vammaisjärjestöä.
Nuoret naiset saavat miehiä huonokuntoisempina infarktin
Äkilliseen sydäninfarktiin sairastuvat nuoret naiset ovat perusterveydeltään kanssaveljiään selvästi huonokuntoisempia.
Vanhanakin kannatta lähteä kävelylle
Etenkin kävely on hyväksi vielä yli 75-vuotiaankin sydämelle.