Ylipaino ja mielialahäiriö riski synnyttäjän sydämelle
Ylipaino ja mielialahäiriöt lisäävät naisen riskiä sairastua peripartuaaliseen kardiomyopatiaan eli ennen synnytystä, sen aikana tai sen jälkeen ilmaantuvaan sydänlihassairauteen. Kyse on tietyn tyyppisestä sydämen vajaatoiminnasta ja siinä sydän laajenee ja heikkenee. Se nelin-viisinkertaistaa vaaran synnyttää vauva kuolleena.
Tupakoinnin lopettaminen säästää sydäninfarktilta
Tupakanpoltto jättää aina jälkensä sepelvaltimoihin. Tuoreen amerikkalaistutkimuksen mukaan tupakoitsijoiden ja sauhuttelun lopettaneidenkin sepelvaltimoissa on enemmän ateroskleroosia kuin savuttomien sepelvaltimoissa. Tupakoinnin lopettaminen kuitenkin kannattaa, sillä samainen tutkimus osoittaa, että sydänkohtausten ja menehtymisen vaara pienenee savuttomien tasolle nopeasti.
Tunnista sydämen vajaatoiminnan oireet
Arviolta joka viides ihminen länsimaissa sairastuu jossain vaiheessa sydämen vajaatoimintaan. Siihen ei ole parantavaa lääkitystä ja sen ennuste on huonompi kuin monien syöpien. Lääkityksellä voidaan kuitenkin pidentää elinaikaa kunhan ihmiset osaavat hakeutua ajoissa hoitoon. Vajaatoiminnan syntyä voidaan myös ehkäistä elintavoilla.
Sydänmerkki musalle -kampanja etsii kesän rakastetuinta biisiä
Sydänmerkin kesän parhaalle biisille voi antaa 26. heinäkuuta saakka tiedotteessa mainittujen radiokanavien verkkosivuilla. Äänestykseen voi osallistua myös lähettämällä biisin nimen ja valokuvan Instagramiin hastagilla #sydänmerkkimusalle.
Pieni ele -keräys sai 1,4 miljoonaa euroa lahjoituksia
Kotimaisen vammais- ja terveystyön hyväksi tehtävä Pieni ele -keräys sai 1,4 miljoonaa euroa lahjoituksia. Pieni ele järjestettiin huhtikuussa eduskuntavaalien äänestyspaikoilla ympäri Suomen.