Nestlé-konsernin vuositulos: 4,6 % orgaanista kasvua
Nestlé-konsernin liikevaihto kasvoi 2,7 % vuonna 2013, noin 75,5 miljardiin euroon (92.2 miljardia Sveitsin frangia). Orgaanista kasvua oli 4,6 % ja volyymikasvua 3,1 %.
Nestlé-konsernin liikevaihto kasvoi 2,7 % vuonna 2013, noin 75,5 miljardiin euroon (92.2 miljardia Sveitsin frangia). Orgaanista kasvua oli 4,6 % ja volyymikasvua 3,1 %.
Nestlé on vähentänyt suolaa tuotteistaan 14 000 tonnia vajaassa kymmenessä vuodessa
Nestlé on ensimmäinen monikansallinen yritys, joka julkaisee raportin ihmisoikeusvaikutuksistaan seitsemässä maassa ja kertoo suunnitelmistaan niiden kehittämiseksi.
Vaikka syyssade kurittaa Turenkia, jäätelötehtaalla katsotaan vesi kielellä ensi jäätelökesään. Vuoden 2014 uutuustuotteiden kanssa ollaan jo pitkällä – ensimmäiset uutuudet saapuvat tiettyjen kauppojen hyllyille vuoden alkupuoliskolla.
Nestlé on julkaissut Euroopan-laajuisen suunnitelman, joka tähtää nuorisotyöllisyyden parantamiseen tulevien kolmen vuoden aikana. Osana aloitetta Suomen Nestlé tulee työllistämään 150 nuorta tulevien kolmen vuoden aikana.
Nestlé on vapaaehtoisesti poistanut myynnistä Smarties Adventtikalenterit (372 g) varotoimenpiteenä puutteellisten allergeenimerkintöjen vuoksi. Pakkauksessa pitäisi lukea ”Saattaa sisältää hivenen maapähkinää” kun siinä sen sijaan lukee ”Saattaa sisältää hivenen pähkinää”. Tuote sisältää myös pähkinöitä, jotka on ilmoitettu ainesosaluettelossa.
Odotus on ohi! Google on nyt julkaissut AndroidKitkat -käyttöjärjestelmän, joka on saanut nimensä Nestlén maailmankuulun suklaapatukan mukaan.
Nestlé on julkistanut sitoumuksen, jonka mukaan vuoteen 2020 mennessä jokainen yrityksen 150 tehtaasta Euroopassa sitoutuu vähentämään jätteentuotantonsa nollatasolle. Tämä tarkoittaa sitä, että yksikään tehdas ei enää toimita jätteitä kaatopaikalle tai poltettavaksi niin, ettei polttoprosessista saada energiaa talteen.
Nestlé-konsernin liikevaihto kasvoi kuluneiden yhdeksän kuukauden aikana 4 %, noin 55,3 miljardiin euroon (68.4 miljardia Sveitsin frangia), Orgaaninen kasvu oli 4,4 % ja volyymikasvu 3 %. Kasvu jatkui kaikilla toiminta-alueilla.
Rintasyöpään sairastuneiden määrä kasvaa Suomessa jatkuvasti. Sairauden ehkäisyssä, hoidoissa ja sairastuneiden tukemisessa on vielä paljon kehitettävää, ja rintasyövän tutkimukseen tarvitaan jatkuvasti varoja. Tämän vuoksi Nestlé FITNESS toimii jälleen pääyhteistyökumppanina Syöpäsäätiön Roosa nauha -kampanjassa.
Nestlé tuo maailmankuulut KitKat ja Lion -suklaat nyt napostelutuotteina Suomen-markkinoille. Uutuustuotteet ovat saatavilla hyvin varustelluissa ruokakaupoissa lokakuun alusta alkaen.
Keilasatama 5
02150 Espoo
Finland