Elämää Nestléllä: Uratarinat houkuttelivat työharjoitteluun Nestlélle
Emilia Holopainen suorittaa syksyllä kolmen kuukauden työharjoittelua Suomen Nestlén henkilöstöhallinnossa. Hän opiskelee yleistä kasvatustiedettä ja aikuiskasvatustiedettä Helsingin yliopistossa. Hän kertoo työharjoittelustaan Elämää Nestléllä -blogikirjoituksessa.
Kampanja paljastaa, kuinka usein naisten rintoja tarkkaillaan
Nestlé Fitness -täysjyvämurot pyrkii lisäämään tietoisuutta rintasyövästä uuden, poikkeuksellisen #CheckYourSelfie -kampanjan avulla. Kampanjassa kannustetaan naisia tutkimaan rintansa säännöllisesti, jotta mahdollisimman moni rintasyöpä havaittaisiin ajoissa.
Pohjoisen Maut: Piltin uudessa ateriasarjassa poroa ja lohta
Lastenruokavalmistaja Piltti tuo lokakuussa kauppoihin uudenlaisen ateriasarjan: Pohjoisen Maut tuo lastenruokien valikoimiin suomalaisia klassikkomakuja kuten poroa, lohta ja lihapullia sekä sokeroimattomia marjasoseita. Sarjaan tulee kahdeksan tuotetta eri ikäryhmille, vauvoista taaperoihin.
Nestlé yhteistyökumppaneineen auttaa 100 000 nuorta Euroopassa työllistymään
Jopa 200 yritystä eri puolilta Eurooppaa on liittynyt Nestlén nuorisotyöllisyysaloitteeseen
Nestlén nuorisotyöllisyysaloite on ensimmäinen koko Euroopan-laajuinen, elinkeinoelämän aloitteesta syntynyt hanke, joka pureutuu Eurooppaa piinaavaan nuorisotyöllisyysongelmaan. Yhdessä yhteistyökumppaniensa kanssa Nestlé on sitoutunut edistämään yli 100 000 nuoren työllistymistä vuosina 2014–2016.
Jätteentuotanto nollatasolle Nestlén Turengin jäätelötehtaalla
Suomen Nestlén jäätelötehtaalla Turengissa on onnistuttu vähentämään jätteentuotanto nollatasolle. Tämä tarkoittaa sitä, että tehdas ei enää toimita jätteitä kaatopaikalle tai poltettavaksi niin, ettei polttoprosessista saada energiaa talteen.
Elämää Nestléllä: Kymmenessä vuodessa mallioppilaaksi
Turengin jäätelötehdas siirtyi aika tarkkaan kymmenen vuotta sitten Suomen Nestlén omistukseen, osaksi suurta Nestlé perhettä. Tehtaalla on ehtinyt tapahtua paljon kuluneiden vuosien aikana.
Nestléltä sitoumus tuotantoeläinten hyvinvoinnista
Nestlé on ilmoittanut merkittävästä sitoumuksesta, joka parantaa eläinten hyvinvointia yhtiön tuotantoketjussa.
Vesihuoltoa ja hunajaa: Nestlé nimesi CSV-palkinnon finalistit
Nestlé on julkistanut kolme finalistia, joista yhdelle jaetaan tämänvuotinen yhteiskuntavastuupalkinto. Palkinnon suuruus on noin 414 000 euroa.
Kun yksi maku ratkaisee – Aino-jäätelöiden uudistunut herkuttelujäätelösarja hurmaa selkeiden makujen ystävät
Aino-jäätelöiden pienten herkuttelupakkausten sarja uudistuu tänä syksynä kokonaan. 480 ml pahvipakkauksiin pakatut Aino Mustikka, Aino Suklaa ja Aino Vanilja keskittyvät rohkeasti yhteen makuun ja tarjoavat kuluttajille uudenlaisen, laktoosittoman premium-herkuttelujäätelön.
Nestlé onnittelee Dream & Dream Oy:ta voitosta Vastuullisin kesäduuni 2014 -kilpailussa
Tamperelainen jäätelökioskiyritys Dream & Dream Oy on voittanut Vastuullisin kesäduuni 2014 -kilpailun pienten sarjan.
Dream & Dream Oy työllistää Tampereella kesäaikaan seitsemän henkilöä kolmessa Pingviini-jäätelökioskissa eri puolilla Pirkanmaata. Yritys ansioitui jo viime vuonna samassa kilpailussa saaden kunniamaininnan.
”Dream & Dream Oy on ollut kumppanimme kolme vuotta. Y
Elämää Nestléllä: Terveysviikko keskittyy henkilöstön hyvinvointiin
Nestlén strateginen tavoite on parantaa ravitsemusta ja edistää terveyttä ja hyvinvointia. Kaikissa Nestlé Pohjoismaissa alkoi tänään perinteeksi muodostunut henkilöstön terveysviikko, jolloin hyvinvointi on näkyvästi tapetilla.