Voimakkaat musiikkielämykset vaativat rinnalleen vahvan kahvin
Nyt se on päätetty. Löfbergsin paahtimo jatkaa Tikkurila Festivaalin yhteistyökumppanina. Festivaali järjestetään nyt kuudetta kertaa, ja sen odotetaan jälleen rikkovan kävijäennätyksensä.
Nordic Choice Hotels palkitsi Löfbergsin
Kahvipaahtimo Löfbergs on saanut jälleen tunnustusta vastuullisuustyöstään. Tällä kertaa Löfbergs voitti Nordic Choice Hotelsin myöntämän Sustainability Award -palkinnon. Löfbergsin laatu- ja kestävyysjohtaja Eva Erikssonin mielestä on erityisen hienoa saada kehuja asiakkailta.
UniCafe uudisti kahvinsa vastuullisuus ja maku edellä
UniCafeissa on juotu Reilun kaupan kahvia vuodesta 1999 ja kaikissa Helsingin yliopiston tilaisuuksissa sitä on tarjottu jo yli viiden vuoden ajan. Kahviuudistuksen myötä kaikki UniCafeiden suodatinkahvi tulee olemaan Reilun kaupan tummapaahtoista luomukahvia. Samat vastuullisuuskriteerit täyttyvät myös UniCafen kahviloiden erikoiskahveissa käytettävässä uudessa espressolaadussa.
Löfbergs rokkaa Suomessa ja Virossa – yhteistyössä Live Nationin kanssa!
Löfbergs toimii Live Nationin kahvikumppanina Suomessa järjestettävissä konserteissa ensi vuonna. Näin yli satoja tuhansia musiikin ystävää saa tilaisuuden tutustua ruotsalaisen kahvipaahtimon kylmiin ja kuumiin juomiin.
Uusi kestävyysraportti: Löfbergs pienentää ympäristöjalanjälkeään
Löfbergs jatkaa ympäristövaikutustensa pienentämistä tuotannon kasvusta huolimatta. Tästä voidaan kiittää paljolti yrityksen energiatehostamistoimia sekä uusiutuvan energian käytön lisäämistä. Samanaikaisesti perheomisteinen kahvipaahtimo myy ennätyksellisen paljon sertifioitua kahvia ja kouluttaa enemmän kahvin pienviljelijöitä kuin koskaan. Tämän osoittaa Löfbergsin uusi kestävyysraportti.
Löfbergs luopuu asteittain fossiilipohjaisen muovin käytöstä
Löfbergs lopetti 25 vuotta sitten alumiinin käytön kahvipakkauksissa ensimmäisenä Euroopassa. Nyt perheomisteinen kahvipaahtimo siirtyy pakkaustensa ympäristöystävällisyydessä seuraavalle tasolle: Löfbergs aloittaa syksyllä fossiilipohjaisen muovin korvaamisen kasvipohjaisella vaihtoehdolla, vihreällä polyeteenillä.
Löfbergs voi voittaa Euroopan parhaan kahvipaahtimon palkinnon
Kahvipaahtimo Löfbergs on yksi The European Coffee Awards -palkintokilpailun finalisteista. Tämä osoittaa, että perheomisteisen paahtimon katsotaan kuuluvan Euroopan parhaimmistoon. Palkinnon voittaja julkistetaan The European Coffee Symposium -tapahtumassa Milanossa marraskuun lopulla.
Laadukasta pikakahvia yksittäispakkauksissa
Kunnon kahvia nopeasti ja helposti, heti kun sitä tarvitsee. Löfbergsin uutuustuote Löfbergs Instant Sticks on käteviin yksittäispakkauksiin pakattua pikakahvia. Täydellinen hotelleihin, toimistoihin, yhdistyksille ja muihin paikkoihin, joissa nopeus ja helppous ovat tärkeitä.
Löfbergsille kansainvälinen kumppanuussopimus
Löfbergsin kahvipaahtimosta tulee kahden Euroopan arvostetuimman kahvitapahtuman virallinen kumppani. Sopimus kestää kolme vuotta ja kattaa UK Coffee Leader Summit -tapahtuman Lontoossa sekä The European Coffee Symposium -tapahtuman, joka järjestetään vuonna 2018 Milanossa. Tapahtumat järjestää Allegra.