Suunnannäyttäjä esittelee tulevaisuuden – uusi BMW 7-sarjan Sedan
BMW esittelee uudistetun 7-sarjan johtajaksi luksusautoluokkaan.
BMW esittelee uudistetun 7-sarjan johtajaksi luksusautoluokkaan.
BMW Group esittelee Consumer Electronics Show (CES) -kuluttajaelektroniikkamessuilla 8.–11.1.2019 Las Vegasissa visionsa älykkäästä liitettävyydestä korostaen yksilöllisen liikkuvuuden tulevaisuuden mahdollisuuksia. Vahvimmin valokeilassa on tulevaisuuden ajamisen iloa esittelevä BMW Vision iNEXT -konsepti sekä BMW Intelligent Personal Assistant.
Félix da Costa voitti Formula E -sarjan ensimmäisen osakilpailun Ad Diriyahissa Saudi-Arabiassa BMW i Andretti Motorsportin autolla.
Costa osallistui kilpailuun ensimmäistä kertaa uudella BMW:n iFE.18 Formula E-luokan sähköautolla. Hän päihitti sarjan hallitsevan mestarin, Jean-Eric Vergnen ja otti uransa toisen voiton Formula E-luokassa. Costa pääsi radalle aika-ajojen perusteella paalupaika
Messukeskuksessa on avattu 24 uutta sähköautojen latauspistettä. Fortumin Charge & Drive -verkostoon kytketyt latauspisteet ovat Fortumin, BMW Suomen ja Messukeskuksen yhteistyöhanke.
BMW 330e Sedanin toinen sukupolvi ensiesitellään kesällä 2019. Entistä tehokkaampi eDrive-voimansiirto kasvattaa auton toimintamatkaa 50 prosentilla jopa 60 kilometriin* vähentäen samalla hiilidioksidipäästöjä yli kymmenen prosenttia*.
The new BMW F 850 GS Adventure: The boosted motorcycle powertool in the Adventure middle class.
For more than ten years, the GS models in the BMW Motorrad F series have embodied the premium range in the middle class travel and adventure enduro segment. High-level touring capability, absolute long-distance suitability, sporty dynamic riding and superior offroad qualities are its outstanding stre
BMW:n äärimmäisen ylellinen 8-sarja täydentyy elegantilla, kangaskattoisella avoautolla.
BMW ja MINI löytyvät osastolta 6c908. Auto 2018 -messut alkavat perjantaina 9.11. aamun VIP-/lehdistötilaisuudella klo 8–10, jonka jälkeen messut avataan yleisölle klo 10.00.
Ensimmäinen BMW X7 kasvattaa BMW:n luksusautomalliston saatavuutta entisestään. Ulkoiset mitat, ruhtinaalliset sisätilat ja uudentyyppinen kokoa korostava muotokieli alleviivaavat BMW X7:n asemaa BMW:n nelivetomalliston johtajana. Samalla se heittää todellisen haasteen segmentin vakiintuneille kilpailijoille Mercedes-Benzin GLS:lle ja Range Roverille.
Premium-autojen keskikokoluokan ikoni, BMW 3-sarja uudistuu täysin, mutta perinteilleen uskollisesti. Muotokieleltään ja tekniikaltaan uusittu 3-sarjan Sedan sisältää enemmän urheilullista ajettavuutta, matkustusmukavuutta, ylellisyyttä sekä joukon tässä segmentissä ennen kuulumattomia innovaatioita.
BMW:n jatkuvan tuotekehityksen uusimmat tulokset astuvat parrasvaloihin Pariisin autonäyttelyssä 4.–14.10.2018.
BMW Z4 – ensiesiintyminen näyttelyissä
BMW Z4 M40i First Editionissa on erittäin tehokas kuusisylinterinen moottori (250 kW/340 hv), urheilujousitus, sähkösäätöiset iskunvaimentimet, M Sport -jarrujärjestelmä ja elektronisesti ohjattu M Sport -tasauspyörästö, jotka tekevät ajamise
BMW Group on yksi maailman menestyneimmistä autojen ja moottoripyörien valmistajista, jonka brändejä ovat BMW, MINI, Rolls-Royce ja BMW Motorrad ja joka tarjoaa myös rahoitus- ja liikkuvuuspalveluita. BMW Groupilla on yli 30 tuotantolaitosta maailmanlaajuisesti, ja yhtiön myyntiverkosto kattaa yli 140 maata.
BMW Group myi yli 2,55 miljoonaa henkilöautoa ja yli 209 000 moottoripyörää vuonna 2023. BMW Groupin liikevaihto tilivuonna 2023 oli 155,5 miljardia euroa ja voitto ennen veroja 17,1 miljardia euroa. Vuoden 2023 lopussa yhtiöllä oli yhteensä 154 950 työntekijää.
BMW Groupin menestys on aina pohjautunut pitkäjänteiseen suunnitteluun ja vastuulliseen toimintaan. Yhtiö onkin ottanut jo varhaisessa vaiheessa strategiaansa ohjaamaan vastuullisuuden ja tehokkaan resurssien hallinnan toimitusketjusta tuotannon kautta aina tuotteidensa käyttövaiheen loppuun saakka.
Äyritie 8 c
01510 Vantaa
Suomi