Arlalla hävikin hallinta on osa arkea
Syyskuussa vietettävä Hävikkiviikko tarjoaa keinoja ruokahävikin hallintaan. Arlan tuotannossa hävikkiä hallitaan joka päivä.
Syyskuussa vietettävä Hävikkiviikko tarjoaa keinoja ruokahävikin hallintaan. Arlan tuotannossa hävikkiä hallitaan joka päivä.
Arla Oy:n emohtiön Arla Foodsin ensimmäinen puolisko vuodesta 2014 sujui erinomaisesti: tuottajaomistajien liikevoitto ylsi ennätyslukemiin. Maailmanlaajuisten markkinahintojen merkittävät pudotukset kuitenkin laskevat tuottajaomistajille loppuvuonna 2014 maksettavia hintoja.
Arla Oy:n Sipoon meijerissä tuottajien ääni pääsee kuuluviin tuottajavaltuuston kautta. Paikalliset tuottajavaltuustot löytyvät myös Arla Oy:n tytäryhtiö- ja yhteistyömeijereistä. Lisäksi tuottajien viestintää meijereihin päin helpottavat tutut kasvot, eli tuottajien yhteyshenkilöt ja meijereiden toimitusjohtajat.
Maidontuottajan työ on monella tapaa erilaista kuin moni muu työ. Työpaikka on kodin yhteydessä ja työpäivä venyy usein iltamyöhälle. Miten siis tuottaja huolehtii jaksamisestaan?
Lähiruokatrendi ei ole vain sanahelinää, vaan paikallisesti tuotettu arkiruoka löytää tiensä suomalaisperheiden ruokapöytiin yhä useammin.
Kuluttajan kannalta on hyvä, että maitohyllyllä on useampia vaihtoehtoja. Markkinaoikeuden päätös mahdollistaa reilun kilpailun jatkumisen. Arla tarjoaa jatkossakin suomalaista maitoa.
Arla Ingmanin emoyhtiö Arla Foods julkaisi tänään vuosikertomuksensa ja yhteiskuntavastuuraporttinsa vuoden 2013 toiminnoista.
Arla Ingman tuo helmikuussa kauppoihin Arla Protein -proteiinirahkat. Korkeaproteiinisia ja vähäsokerisia rahkoja sisältävä uusi tuoteperhe on erityisesti suunnattu aktiivista elämäntapaa tukemaan.
Suomessa heitetään henkilöä kohden 24 kiloa eli 125 euron edestä ruokaa roskiin vuodessa (MTT:n Ruokahävikkitutkimus 2013). Tällä viikolla ensimmäistä kertaa vietettävän Valtakunnallisen Hävikkiviikon aikana haluamme kannustaa kaikkia kiinnittämään enemmän huomiota ruokahävikkiin ja sen pienentämiseen.
Pohjois-Karjalassa sijaitseva Kiteen Meijeri on Arla Ingmanin tytäryhtiömeijeri. Kiteellä sijaitsee myös MaitoSuoni Oy, joka tuo erilaista lähestymistapaa maidontuotantoon. Vuonna 2012 perustetussa MaitoSuoni Oy:ssä osakkaina ovat maidontuottajat Ari ja Jaana Hänninen sekä Marko ja Jonna Suoninen.
Syksyllä olemme hemmotelleet sekä jogurttien että rahkan ystäviä. Kauppojen kylmähyllyt valloittaa silloin Arla Ingmanin odotettu uutuus, Ihana Rahkaisa jogurtti.
Olli Palmun Laaksolan tila sijaitsee nimestään huolimatta kallion päällä. Olli ja hänen vaimonsa Anne tuottavat luomumaitoa Alimmaisen kylässä Karkkilassa. Heidän maitonsa kuljetetaan Hämeenlinnan Osuusmeijeriin, joka on Arla Ingmanin yhteistyömeijeri.
Arla Oy on maitoalan suunnannäyttäjä ja rehti kumppani niin maidontuottajille kuin asiakkaille. Tarjoamme makuja Suomesta ja maailmalta päivän jokaiseen hetkeen ja tuomme uusia mahdollisuuksia hyvinvoinnin edistämiseen ja kestävien valintojen tekemiseen. Yrityksessämme työskentelee 400 henkeä. Vuonna 2023 liikevaihtomme oli 394 miljoonaa euroa. Arla Suomi -yhteistyöryhmä kattaa yhdeksän meijeriä ja 370 suomalaista maitotilaa. Yrityksemme kuuluu pohjoiseurooppalaiseen Arla Foods -konserniin.
Kotkatie 34
01151 Söderkulla
Suomi