Peter Hjortshoej on nimitetty Arla Suomen talousjohtajaksi
Arla Foods -konsernissa vuodesta 2014 työskennellyt Peter Hjortshoej aloitti uudessa tehtävässään Arla Suomen talousjohtajana elokuun ensimmäinen päivä 2019.
Arla Foods -konsernissa vuodesta 2014 työskennellyt Peter Hjortshoej aloitti uudessa tehtävässään Arla Suomen talousjohtajana elokuun ensimmäinen päivä 2019.
Arlalla uskomme hyvän ruokaan ja haluamme tarjota kuluttajille uusia elämyksiä. Kutsumme kaikki tekemään kanssamme tuotteistamme uutta ja erilaista taidetta!
Arla-konserni ottaa ison askeleen kohti hiilineutraaliutta uudistamalla tänä vuonna yli miljardi maito- ja jogurttipakkausta. Muutos tehdään yhtiön päämarkkina-alueilla Euroopassa.
Arla Foods -konsernin vuosikertomus ja yhteiskuntavastuuraportti vuodelle 2018 on julkaistu. Molemmat raportit ovat saatavilla useilla kielillä konsernin verkkosivuilta.
Arlan järjestämässä Twitter-chatissa käytiin vilkas keskustelu vastuullisemmista ruokapakkauksista ja siitä, miten jokainen voi vaikuttaa ympäristöystävällisempien pakkausten kehittämiseen. Lue koosteesta, mitä asioita keskustelijat nostivat esille.
Arla Suomen emoyhtiö Arla Foods on julkaissut tiedot liiketoimintansa kehityksestä vuonna 2018. Lue lisää konsernin tiedotteesta.
Arla haluaa tarjota kuluttajille jatkuvasti uusia mahdollisuuksia vastuullisempiin valintoihin. Tänä vuonna Arla siirtyy käyttämään ensimmäisenä Suomessa maitojen, jogurttien ja ruoanvalmistustuotteiden harjakattoisissa kartonkipakkauksissa uusiutuvaa puupohjaista biomuovia, jonka mäntyöljypohjainen raaka-aine on suomalainen innovaatio.
Arla haluaa tarjota kuluttajille jatkuvasti uusia mahdollisuuksia vastuullisempiin valintoihin. Nyt Arla tuo edelläkävijänä kauppoihin kartongista valmistetut jogurttipikarit Luonto+ sarjassa.
Arla järjestää Twitterissä chatin, jossa puheenaiheena ovat vastuulliset ruokapakkaukset. Kysymme muun muassa, minkälaisia pakkausten tulisi olla ja miksi ruokapakkauksissa tarvitaan muovia.
Pitkäaikaisen ja monipuolisen meijerialan kokemuksen omaava Patrik Ingman ryhtyi luotsaamaan Arla Suomen toimitusketjua.
Löysimme liudan maukkaita reseptejä, joita kukaan ei ole koskaan kokannut. Asialle on tehtävä jotakin, joten loimme uudenlaisen tavan tehdä hyvää. Lahjoitamme ruokapakkauksen jokaisesta kokatusta reseptistä.
Arla on maitoalan suunnannäyttäjä, joka tarjoaa makuja päivän jokaiseen hetkeen ja tuo uusia mahdollisuuksia hyvinvoinnin edistämiseen ja kestävien valintojen tekemiseen. Suomessa Arlalla työskentelee 400 henkeä. Vuonna 2023 liikevaihtomme oli 394 miljoonaa euroa. Arla Suomi -yhteistyöryhmä kattaa yhdeksän meijeriä ja 370 suomalaista maitotilaa. Suurin meijerimme ja pääkonttorimme sijaitsevat Sipoossa, jossa jatkamme lähes sata vuotta sitten alkanutta meijeriperinnettä.
Kotkatie 34
01151 Söderkulla
Suomi