Arla Foodsin vuosikertomus 2010 on julkaistu
Painetun vuosikertomuksen voi tilata sähköpostitse osoitteesta viestinta@arlafoods.com.
Painetun vuosikertomuksen voi tilata sähköpostitse osoitteesta viestinta@arlafoods.com.
Arla Ingmanin ja yhteistyömeijereiden maidontuottajille maksettavan maidon hinta nousee 1.3.2011 lähtien 1,6 sentillä litralta. Arla Ingman -ryhmässä tehtiin edellinen korotus maidon tuottajahintaan marraskuussa 2010, tuolloin korotus oli 2 senttiä. Korotuksen syynä ovat viime syksyn ja kuluvan talven aikana nousseet maidon tuotantokustannukset.
Arla Foods -konserni on julkaissut taloudellisen tuloksensa vuodelta 2010.
Arla Ingman Oy Ab on Suomen Kokkimaajoukkueen pääyhteistyökumppani seuraavien kuuden vuoden ajan. Kokkimaajoukkue edustaa suomalaista ruokakulttuuria ja vie sitä maailmalle osallistumalla alan kilpailuihin eri puolilla maailmaa. Joukkue on aloittanut valmistautumisen kokkiolympialaisiin, jotka pidetään vuonna 2012.
Arla Ingmanin pastöroitujen maitojen D-vitamiinimäärää nostetaan nykyisestä 0,5 mikrogrammasta 1 mikrogrammaan 100 millilitrassa helmikuun 2011 alusta lähtien. Valtion ravitsemusneuvottelutoimikunta suosittelee, että D-vitamiinin määrää lisätään maitotuotteisiin. Suomalaiset eivät tutkimusten mukaan saa D-vitamiinia tarpeeksi, sen saanti on selvästi alle suositusten.
Arla Foodsin hallitus ehdottaa fuusioitumista saksalaisen osuusmeijeri Hansa-Milch eG:n kanssa. Yritysten tavoitteena on kasvaa Saksan 80 miljoonan kuluttajan markkinoilla. Yhdessä Hansa-Milch ja Arla tarjoaisivat saksalaisille asiakkaille ja kuluttajille laajan valikoiman tunnettuja maitotuotteita.
Arla Ingman ja sen yhteistyöryhmän meijerit muuttavat tuottajille maksettavaa kausihinnoittelua vuoden 2011 alusta lähtien. Ylimmän ja alimman kuukausihinnan vaihteluväli laskee neljään senttiin. Kausihintaporras on maalis-, huhti- ja toukokuussa –2 senttiä/litra ja syys-, loka- ja marraskuussa +2 senttiä/litra.
Arla Ingman ja sen yhteistyöryhmän meijerit nostavat maidon tuottajahintaa kahdella (2) sentillä 1. marraskuuta 2010 alkaen.
Reijo Kiskola on nimitetty Arla Ingmanin tuotantojohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 1.1.2011 lähtien. Kiskola siirtyy tehtävään Hämeenlinnan Osuusmeijeristä, jonka toimitusjohtajana hän tällä hetkellä toimii. Arla Ingmanin nykyinen tuotantojohtaja Alan Thomsen palaa Arla Foodsille Tanskaan oltuaan kolme vuotta Suomessa.
Arla Ingman ja sen yhteistyömeijerit Hämeenlinnan Osuusmeijeri sekä Osuuskunta Maitomaa Suonenjoella ovat solmineet yrityskohtaiset sopimukset Suomen Elintarviketyöläisten Liittoa (SEL) edustavien luottamusmiesten kanssa.
Arla on maitoalan suunnannäyttäjä, joka tarjoaa makuja päivän jokaiseen hetkeen ja tuo uusia mahdollisuuksia hyvinvoinnin edistämiseen ja kestävien valintojen tekemiseen. Suomessa Arlalla työskentelee 400 henkeä. Vuonna 2023 liikevaihtomme oli 394 miljoonaa euroa. Arla Suomi -yhteistyöryhmä kattaa yhdeksän meijeriä ja 370 suomalaista maitotilaa. Suurin meijerimme ja pääkonttorimme sijaitsevat Sipoossa, jossa jatkamme lähes sata vuotta sitten alkanutta meijeriperinnettä.
Kotkatie 34
01151 Söderkulla
Suomi