Olympiastadion sykkii Aren tekniikalla
Helsingin Olympiastadion on Suomen suurin perusparannus- ja uudistamistyömaa. Are toimii hankkeessa projektinjohtourakoitsijana vastaten stadionin LVIA-tekniikasta.
Helsingin Olympiastadion on Suomen suurin perusparannus- ja uudistamistyömaa. Are toimii hankkeessa projektinjohtourakoitsijana vastaten stadionin LVIA-tekniikasta.
Are ja Fortum tuottavat yhdessä aurinkovoimalat 40:een S-ryhmän kohteeseen ympäri Suomen. Launeen Prisma Lahdessa on yksi S-voiman tilaaman Solaris 1 -hankkeen suurimmista kohteista. Teholtaan 940 kilowatisessa voimalassa on 3500 aurinkopaneelia.
Kiinteistötoimiala elää muutoksen aikaa, kun digitaalisuus jalostaa rakennusten perinteisen seurannan älykkääksi IoT:tä hyödyntäväksi tekniseksi ylläpidoksi. Talotekniikkaan erikoistuneessa Aressa on otettu käyttöön Sarlinin toimittama valvomo-ohjelmisto, joka auttaa ennakoivan ja oikea-aikaisen huollon toteutuksessa ja energiatehokkuuden lisäämisessä.
Pyrimme tuottamaan palvelumme työtaistelutoimista huolimatta normaalisti ja minimoimaan asiakkaillemme aiheutuvan häiriön.
Markku Ylinen (DI, LVI-tekniikka) aloitti Aren suunnittelupäällikkönä 27.8.2018 vastuualueinaan Sensus-järjestelmän kehittäminen ja projektien talotekniikkasuunnittelun ohjaus. Markku tuo mukanaan Arelle monipuolista talotekniikkaosaamista ja hyppää mukaan Are Sensus on matalaenergiajärjestelmän kehittämiseen.
Are toteuttaa Helsingin keskustakirjasto Oodiin lämpö-, vesi-, ilmanvaihto-, sähkö- ja automaatiotyöt. Oodi tulee olemaan arkkitehtuuriltaan mielenkiintoinen uuden ajan kirjasto, joka täydentää Töölönlahden aluetta. Kiinteistön energiatehokkuuteen kiinnitetään erityishuomiota jo rakennusvaiheessa.
Talotekniikan ratkaisuvalinnoilla voidaan vaikuttaa sairaalan energiatehokkuuteen merkittävästi. Puolueetonta tietoa talotekniikkahankintojen pohjaksi saa energiatehokkuusvertailun avulla.
Suomen suurin talotekniikkatalo Are Oy:n yhtenä strategisena tavoitteena on tehokas paikallinen toiminta ympäri Suomea. Are on päättänyt laajentaa palveluverkostoaan avaamalla Mikkeliin toimipisteen. Toimipiste sijaitsee osoitteessa Porrassalmenkatu 1, Mikkeli.
Pieksämäen Hiekanpään alueelle rakennetaan kaksi uutta koulurakennusta, josta toinen tulee paikallisen yläkoulun käyttöön ja toinen Etelä-Savon ammattiopistolle. Pieksämäen kaupungin tilaaman KVR-urakan pääurakoitsijana toimii paikallinen Rakennusliike U. Lipsanen Oy. Lipsanen on valinnut Are Oy:n suunnittelemaan ja toteuttamaan hankkeen LVISAJ-urakoinnin.
Are Oy on talotekniikka- ja kiinteistöpalveluyritys, joka tarjoaa palveluja kiinteistön koko elinkaarelle. Yrityksessä pitkän työuran tehnyt, vuoden 2017 esimieheksi valittu Harri Eloranta on tyytyväinen työhönsä Arella. Työviihtyvyyteen vaikuttavat muun muassa mahdollisuus johtaa omaa työtään ja kouluttautua tehtävien mukaisesti.
Sähköistys- ja sähköasennusalan ylityökielto ja lakko vaikuttavat toimintaamme koko Suomessa.
Are ja Viria Securi ovat tehneet toistaiseksi voimassa olevan puitesopimuksen laiteasennuksista. Viria Securi on Suomen johtavia turva-alan yhtiöitä, jonka liiketoimintaan kuuluvat koko-naisvaltaisten sähköisten turva- ja lukitusjärjestelmien toimitukset ja niihin liittyvät palvelut.
ARE on Suomessa perustettu perheyritys, jolla on yli sadan vuoden kokemus talotekniikasta. Tarjoamme ratkaisuja ja palveluita kiinteistön koko eliniälle aina uudiskohteiden talotekniikkaurakoinnista, ylläpitoon ja huoltoon, modernisointiin ja korjausrakentamiseen. Työskentelemme tiiviisti yhdessä asiakkaidemme kanssa löytääksemme parhaat ratkaisut, oli kyseessä sitten toimisto, kauppakeskus, hotelli, sairaala, asuinkiinteistö tai teollisuuslaitos. Panostamme älykkääseen talotekniikkaan, jolla varmistamme asiakkaillemme energiatehokkaat tilat ja tilojen loppukäyttäjille miellyttävät sisäolosuhteet, kustannustehokkaasti toteutettuina.
Kaivokselantie 9 (PL 160)
01610 Vantaa
Suomi