Tiedote -

Hetket kuvina – kuin tilaustyönä Ifolorille tehty kappale

Jore Marjarannan kappale Hetket kuvina soi Ifolorin uudella yritysvideolla. Kappale löytyi sattumalta, mutta se kuvaa osuvasti valokuvien merkitystä: niiden avulla säilyvät rakkaat muistot ja yhteys omaan menneisyyteen.

Ifolorin markkinointijohtaja Tiina Eerola kuuli autoradiostaan kauniin kappaleen, joka kiinnitti hänen huomionsa. Kappaleessa toistui sanapari hetket kuvina.

–Olin ihan ihmeissäni, että kuka on tehnyt laulun, joka kuulostaa siltä kuin se olisi tehty tilaustyönä ifolorille, Eerola nauraa.

Kotiin päästyään hän selvitti, että kyseessä oli Jore Marjarannan kappale Hetket kuvina. Kappaleen kuultuaan Eerolan kollegatkin olivat samaa mieltä: kappale kuvaa todella hyvin juuri niitä asioita, joita ifolor haluaa välittää asiakkailleenkin.

–Haluamme muistuttaa ihmisiä siitä, että kun nykyään otetaan paljon valokuvia, niin muistettaisiin myös teettää niistä paperikuvia, kuvakirjoja tai muita kuvatuotteita, koska ne saattavat kadota, jos puhelin menee vaikka rikki. Silloin on liian myöhäistä nauttia kuviin tallentuneista hetkistä, Eerola sanoo.

Niinpä Marjarantaan otettiin yhteyttä ja tehtiin sopimus, että ifolor ostaa kappaleen käyttöoikeudet. Yhteistyön ensimmäisiä hedelmiä kuullaan tuoreella yritysvideolla, jonka taustalla kappale soi.

Jore Marjaranta ei kappaletta tehdessään ajatellut konkreettisia kuvakirjoja, vaan muistikuvia.

–Kappale kertoo siitä ajatuksesta, että on poissa rakkaansa luota, ja alkaa mielessään käydä läpi kuvia yhteisistä muistoista ja näkee rakastamansa ihmisen mielessään. Kuvat leijuvat mielessä, kun käy läpi kokemuksia ja kaipaa toisen luo, Marjaranta kertoo.

Ifolorin ottaessa yhteyttä Marjaranta oivalsi kuitenkin heti, että kappale sopii hyvin kuvaamaan myös konkreettisia valokuvia.

Katso tänään julkaistu Ifolorin yritysvideo (134 s).

Yritysvideon toteutuksesta vastaa DigiPeople Studio Oy. Jatkossa kappaletta kuullaan mahdollisesti myös tv- ja radiomainoksissa.

Lisätietoja: Tiina Eerola, markkinointijohtaja, Ifolor Oy, p. 040 555 4051, tiina.eerola@ifolor.fi 

Linkit

Aiheet

  • Elokuvateatteri, filmi, valokuva

Ifolor on Suomen markkinajohtaja kuvatuotteiden valmistuksessa. Yritys tunnetaan korkealaatuisista kuvatuotteista ja niiden helppokäyttöisistä tilausohjelmista. Ifolor on yksi Suomen arvostetuimpia ja suositelluimpia verkkokauppoja. Ifolorin liikevaihto on 20 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa Keravalla työskentelee 90 henkilöä. Ifolor kuuluu Euroopan laajuisesti toimivaan Ifolor-konserniin, joka on sveitsiläinen perheyritys. www.ifolor.fi

Yhteyshenkilöt

Päivi Pietarinen

Lehdistön yhteyshenkilö Marketing Manager Content & Communications 040 823 9226